Kohti Andien korkeinta huippua, Aconcaguaa

DSC02000

Mendozasta kohti pohjoisemman Argentiinan Andeja ja Puente del Incan kylää lähtevä tie on loputtomien viiniköynnösviljelmien reunustama. Punaiset Malbec-rypäleet kypsyvät säntillisen vihreinä pensasrivistöinä pienten, rustiikkisten viinitilojen ympärillä. Malbec on Mendozan ylpeys, Argentiinan oma rypälelaji, josta rakkaudella valmistettua viiniä oli pakattuna myös samaan muulikyytiin kirkkaankeltaisen varustekassini kanssa, odottamaan alkavaa taivalta kohti Aconcaguan perusleiriä.

Etäämpänä Mendozasta Andien loputtoman pitkä, Kolumbiasta eteläiseen Tulimaahan yltävä vuorijono kohosi silmieni edessä kuin tyhjästä. Santiagon saastepilvet olivat jääneet kauas taakse ja ilma oli jälleen puhdasta. Näky oli aivan toisenlainen kuin jäätiköiden runtelemassa Patagoniassa. Ohi kuohuva, poltetun saven värinen Rio Vacas oli kaivanut itselleen jylhän joenuoman.  Maisema oli kauniin tyhjä, ja ruskean hiekan sävyisten vuorien keskellä kohosi vain muutama luminen huippu. Metsää ei kasvanut missään.

Olimme matkalla kohti Plaza des Mulasia, Aconcaguan yli neljässätuhannessa metrissä sijaitsevaa perusleiriä. Liki kolmenkymmenen kilometrin matka Puente del Incasta taittuisi parissa päivässä pitkin kuivan Rio Aconcaguan halkomaa laaksoa, osan varusteista kulkiessa muulin selässä. Aconcaguan valloitus oli siintänyt mielessäni jo jonkin aikaa. Tuo kivisen kylmä, liki 7000 metriä korkea vuori on Andien huipulla, ja se on olosuhteiltaan arvaamaton, mahtavan sisukas tuulenpesä.

Yövyimme menomatkalla Confluenciassa, jokien risteyksessä, liki kilometrin Aconcaguan perusleiriä matalammalla. Nousuun sopeutuminen edellytti taivallettavan matkan lisäksi sopeutumisretken tekemistä liki neljän kilometrin korkeudella olevaan Plaza Franciaan, Aconcaguan mahtipontisen eteläseinämän alle. Polku kulki halki polttavan kuumassa auringossa violetin ja punaisen eri sävyissä hohtaneen, vuoroin kivisen tai savisen maan. Askel oli raskas ja korkeus alkoi jo painaa jaloissa.

Korkeiden vuorien perusleirissä olo on joskus ihanaa, joutilaisuuden juhlaa. Odotetaan sopeutumista korkeaan ilmanalaan tai säiden muuttumista suotuisaksi. Toimettomuuden rikkovat vain pienet askareet, sopeutumisnousut tai tarvikkeiden vienti yläleireihin. Aika kuluu kuitenkin kuin siivillä. Ilma mahtavan Aconcaguan ja jäätikön syleilyssä olevassa perusleirissä oli lämmin. Öisin pakkanen huurrutti teltan, mutta päivisin aurinko helli kiven päälle kirja kädessä istahtanutta odottajaa.

DSC01809

DSC01835

DSC01928

Kirjoita kommentti!