Kulttuurivaihtoa Sapporossa – Suomi tutuksi!

Takayaman kaverit hyvästeltyäni oli aika singahtaa Hokkaidon vilpoiseen kevätsäähän. Suurin osa Japanin-ystävistäni asuu Sapporossa ja muualla Hokkaidossa, kiitos erään vaihto-opiskelukesän Hokkaidon Kasvatustieteellisessä Yliopistossa. Muutaman päivän ajalle oli buukattu melkoinen määrä aktiviteettia, joista osa oli myös työtä: esiinnyin hyvän ystäväni Yuukon kanssa hänen pianoresitaalinsa vierailijana.

Useat Hokkaidon-ystäväni ovat intohimoisia Suomen musiikin ja kulttuurin harrastajia, ja lähes joka kerta kun vierailen Sapporossa, saan joko konsertoida tai esitelmöidä suomalaisesta musiikista. Mikäs sen mieluisampi tehtävä, etenkin, kun yleisö on enemmän kuin kiitollista!

Konsertointia Sapporossa
Okui Migaku Gallery
Konsertointia Sapporossa
Tällainen mainosjuliste oli tehty kulttuurivaihtotilaisuudesta.

Yhteistä konserttiamme edelsi Suomen ja Japanin kulttuurivaihtoa edistävä tilaisuus Okui Migaku Gallery’ssa. Se on pieni, mutta kodinomainen taidegalleria Sapporon länsiosissa Maruyama-puiston läheisyydessä. Tilaisuuden teemana olivat suomalainen sauna ja japanilaisen teetaiteen harrastus Suomessa, molemmat kun ovat lähellä sydäntäni. Olin kerännyt kuvasarjan kummastakin aiheesta. Ystäväni Yasuko toimi haastattelijana: suomalaista saunakulttuuria verrattiin japanilaiseen onseniin, ja teeseremoniaharrastusta ihasteltiin. Yleisölle tarjoiltiin suomalaisia ja japanilaisia makeisia vaahdotetun matcha-teen kanssa. Olimme tulleet paikalle jo neljä tuntia ennen tilaisuuden alkua valmistelemaan. Olin  ihmetellyt, että mihin sitä aikaa niin paljon tuhraantuu, mutta japanilaisella täsmällisyydellä se ei ollut ongelma: makeisia aseteltiin ja sommiteltiin hartaasti ja huolellisesti paperitarjotinten päälle niin kauan, että asetelma miellytti silmää.

Konsertointia Sapporossa
Makeisten asetteluun käytettiin huomattava määrä aikaa.
Konsertointia Sapporossa
Geisha-suklaa sekä Vihreä kuula- ja Pihlaja-marmeladit uppoavat japanilaisiin.
Konsertointia Sapporossa
Hikaru ja Yuuko esittelevät Sibelius-Seuran toimintaa.

Vaikka puhun japania sujuvasti kaveritasolla, en hallitse kohteliaita ja virallisia ilmaisuja kovin suvereenisti. Japani on siitä vekkuli kieli, että verbit taipuvat kunnioitusmuodoissa, ja osa sanoista vallan vaihtuu kokonaan, kun hypätään yhdeltä hierarkiatasolta toiselle. Vaikka parikymmentä vuotta sitten olen toki nekin kieliopin koukerot opiskellut, ei korkeimmalle hierarkiatasolle ole Japanin ulkopuolella juuri käyttöä, joten yhtäkkinen yleisön edessä puhuminen oli yllättävän raskasta!

Puhetilaisuudessa keskusteltiin saunasta, japanilaisesta teeseremoniasta ja ihasteltiin valokuvia Suomen luonnosta.

Sopiiko esiintyminen suorassa TV-lähetyksessä?

Kävipä sitten niin, että pari viikkoa ennen Japaniin lähtöäni kaverini puolihuolimattomasti meilasi minulle, että olihan ok, että puhetilaisuudessa on joku ihan pieni netti-tv:n live stream. No, ajattelin että jossain nurkassa nököttää huomaamaton kamera ja kuvaa tilaisuuden, no problem. Kun saavuimme iltapäivällä galleriaan, odotti yhdessä huoneessa täysin tv-studioksi muutettu tila prameine kameroineen ja kirkkaine lamppuineen. Olen toki muusikon työssäni tottunut esiintymään yleisön edessä, joten haastattelutilanne ei sinänsä ollut mikään kauhun paikka. Sen sijaan tv-kameroiden edessä en ole tottunut puhumaan – varsinkaan japania, ja varsinkaan suorassa live-lähetyksessä! Kuvankaunis ja viimeisen päälle meikattu tv-persoona sipsutteli ympäriinsä kimittäen kaikista kohteliainta kielimuotoa. Apua, eihän sen tältä pitänyt näyttää! Yritin epätoivoisesti sohia hiuksiani vessassa edes jotenkuten tv-kelpoiseksi ja iskeä meikkiä naamaan.

Konsertointia Sapporossa
Tv-studioksi muutettu nurkkaus odotti.

Sain listan netti-tv-lähetyksen kysymyksistä. Ne sivusivat toki yleisön edessä käsiteltyä aihepiiriä, mutta japanilaiseen mediasensaatiotapaan HIUKAN liioiteltuna: ”Suomessa on kuulemma nyt japanilaisen teeseremonian buumi. Miksi?” Öö, meitä on ehkä parikymmentä harrastajaa, en nyt puhuisi buumista, yritin harjoituskierroksella sopertaa… ”Et voi vastata noin, yritä nyt keksiä että miksi se on buumi!” minua ohjeistettiin. Seuraavaksi käsiteltiin japanilaisten lempiaihetta, ruokaa: ”Geisha-suklaat ovat Suomen suosituin suklaa. Miksi sen nimi on geisha?” No ei nyt ehkä Suomen suosituin… ”Kyllä se nyt on suosituin, selitä nyt että miksi geisha!” Harjoituskierros sai minut entistä hermostuneemmaksi vääjäämättä lähestyvästä live-lähetyksestä. Olin jotenkin ihan viime minuuteille asti kuvitellut, että haastatteluosuus kestäisi muutaman minuutin, mutta ei, kyseessä olisi TUNNIN mittainen ohjelma! Onneksi siinä sentään oli myös musiikkia ja hiukan muuta sisältöä, joten ihan koko aikaa ei tarvinnut istua piinapenkissä kameran edessä.

Kun lähetys alkoi, ilmaantui ohjaajan ja kauniin tv-haastattelijan lisäksi toinenkin juontaja, koulupukua muistuttavaan asuun sonnustautunut hiukan vanhempi nainen, joka puhui kimityksen sijaan matalalla äänellä. Japanilaisissa tv-ohjelmissa on tyypillisesti eriskummallisia hahmoja, joilla on jonkin sortin roolit. Tämä oli ilmeisesti koominen hahmo. Olin saanut onnekseni Fazerilta laatikoittain makeisnäytteitä vietäväksi tähän tilaisuuteen, ja niitäkös sitten ihmeteltiin! Jos on joskus Japanissa käydessään sattunut selaamaan tv-kanavia läpi, on varmasti pistänyt merkille, että noin joka toisella kanavalla pyörii taukoamatta ruokaohjelmia. Japanilaiset rakastavat ruokien maistelua ja maistelun katselua! Niin kävi nytkin: haastattelijat laittoivat geisha-suklaan suuhunsa ja kuvailivat jokaista hetkeä – miltä se maistui, mikä tuntemus, ooh, se onkin tosi makea, nyt se sulaa suussa ja niin edelleen. Minulla oli välillä täysi työ pysyä pokkana!

”Step Next Hokkaido” -niminen ohjelma löytyy myös YouTubesta, halutessasi voit ihmetellä sitä tästä linkistä.

Kun netti-tv-härdelli vihdoin oli ohi, olin koko päivästä niin uupunut, etten jaksanut edes jutella kaverini kanssa hänen ajaessaan meitä perheensä luo. Ja se on jo hälyttävää se! Poskilihakset olivat kireänä kaikesta hymyilystä, ja sain raastavan päänsäryn. Näköjään aivojen käyttö on sittenkin fyysisesti raskasta!

Hokkaidon Sibelius-Seura
Sibelius-Akatemiassa opiskelleet ystäväni toimivat nykyään aktiivisesti Japanin Sibelius-seurassa. (Joku ei näköjään suostunut käyttämään muovisia sisätöppösiä…)

Konsertointia ja Suomi-faneja

Parin päivän kuluttua oli konsertin vuoro. Yuuko opiskeli muinoin vuoden verran vaihto-opiskelijana Sibelius-Akatemiassa, ja on siitä asti ollut innostunut suomalaisesta pianomusiikista. Hän on myös Hokkaidon Sibelius-seuran aktiivijäsen, ja tehnyt omalta osaltaan mittavan työn suomalaisen musiikkikulttuurin edistämiseksi Hokkaidossa. Konsertin ohjelma muodostui Sibeliuksen pianoteoksista, ja yhdessä soitimme kolme pientä duoa, jotka nivoutuivat hauskasti Sibeliukseen: säveltäjä-pianisti Ferruccio Busoni oli Sibeliuksen hyvä ystävä, ja omalle klarinetisti-isälleen säveltämä Elegie toimi linkkinä klarinettimusiikkiin. Esitimme myös Eero Hämeenniemen 1800-luvun tyyliin säveltämän teoksen Fantazia 1822 sekä Sibeliuksen oppilaan, Leevi Madetojan Polskan.

Testasimme Sapporon ydinkeskustassa sijaitsevaa Lutheran Hall -salia iltapäivällä ennen konserttia. Harjoituksissa Yuuko sai kuulla kunniansa ”epäryhdikkäästä kävelystä” saapuessaan lavalle, ja vanhempi kollega laittoi hänet harjoittelemaan kävelyä ympäri lavaa. Minä sentään selvisin ilman kävelyharjoitusta, varmaankin lähinnä vieraskoreuden ansiosta…

Hokkaidon Sibelius-Seura
Iltapäivällä testasimme salin akustiikkaa ja hioimme kappaleiden tulkintaa. Eräät hioivat myös kävelytekniikkaa… (Kuva: Sini Kosunen)
Hokkaidon Sibelius-Seura
Vielä nopea iltapuvun silitys hotellihuoneessa japanilaiseen tyyliin. (Kuva: Sini Kosunen)

Niin vähäinen kuin minun osuuteni konsertissa olikin, oli yleisössä paljon ystäviäni. Tämä tietysti merkitsi, että sain kasapäin lahjoja konsertin jälkeen. Eikä lahjojen saanti rajoittunut omiin ystäviini – myös Yuukon ystävät kiikuttivat minulle leivoksia, kukkia ja ties mitä pientä lahjatavaraa niin paljon, että Sini sai toimia kantajanani! Meillä oli myöhemmin täysi työ saada kaikkia leivoksia ja keksejä tuhottua ennen kuin ne menivät vanhaksi (ikäänkuin en muuten lihoisi tarpeeksi jokaisella Japanin-matkalla…). Lisätään tähän vielä pari viikkoa aiemmin Tampere Filharmonian Japanin-kiertueella saamani lahjat, ja yksi kokonainen matkalaukku tulikin täyteen. 😮

Hokkaidon Sibelius-Seura
Japanilaiset tuntuvat rakastavan suomalaista musiikkia. Yleisöä oli paikalla runsaasti. (Kuva: Sini Kosunen)
Ennen ja jälkeen konsertin. Olemme olleet Yuukon kanssa läheisiä ystäviä jo puolet elämästämme. Aika rientää!

Olin jälleen näiden kokemusten myötä entistä onnellisempi, että olin tullut opetelleeksi japanin kieltä sille tasolle, että pystyn kommunikoimaan jokseenkin täysipainoisesti japanilaisten kanssa. Samalla japanilaisten ystävieni pohjaton kiinnostus Sibeliusta, kanteleensoittoa ja suomen kieltä kohtaan sai minussa aikaan syvän kunnioituksen, ja myös ymmärsin, miksi he kerta toisensa jälkeen liikuttuvat siitä, että minä olen jo melkein parikymmentä vuotta harjoitellut japanilaista teetaidetta, osaan pukea kimonon yksin ja väännän silloin tällöin kotioloissa punapaputahnaa, ankoa. Lopulta kuitenkin läpi elämän kestävät ystävyyssuhteet ovat todellista kulttuurivaihtoa!

Kirjoita kommentti!