Paluu Kalliovuorille

1_1
Siellä ne taas siintävät, ihanat Kalliovuoret!

Olen näköjään jäänyt auttamattomasti koukkuun Kalliovuorten jylhiin vuorimaisemiin ja rentoon kulttuuriin: ensimmäisestä käynnistä on vierähtänyt puolitoista vuotta, ja Iceland Airin siivet kantoivat minut paikalle jo kolmatta kertaa. Tällä kertaa oli vuorossa jo tutuksi käyneellä alueella matkailua kevättalvisessa säässä.

Albertan Kalliovuorten pikkukaupungit Canmore ja Banff vetävät puoleensa ulkoiluhenkistä porukkaa, ja uusiin ihmisiin on helppo tutustua. Viime kesän matkalla – heti toisena matkapäivänä – silloinen reissukaverini ja minä ystävystyimme kanadalaistuneen brittipariskunnan kanssa ja saimme kyläilykutsun heidän kotiinsa Red Deeriin. Yhteydenpito on jatkunut siitä asti, ja lopputuloksena huomasin joulun kieppeillä ostaneeni lennot Edmontoniin maaliskuuksi. Vastikään eläköitynyt, 40 vuoden ajan aluetta kolunnut pariskunta Jane ja Steve kutsuivat minut kotiinsa ja Kalliovuorten kevättalvea katsomaan.

Minulle oltiinkin ystävällisesti järjestetty aktiivista ohjelmaa ensimmäiseksi kahdeksaksi päiväksi. Tämä super-energinen kaksikko ei kuulemma viime syyskuun jälkeen ole viettänyt yhtäjaksoisesti yli kahta viikkoa kotona: Patagoniassa he vaeltelivat syksyllä miltei puolitoista kuukautta, ja lisäksi eri mittaiset hiihtovaellukset sekä vierailut lasten luona Yukonissa ovat pitäneet heidät kiireisinä. Ehtivätpä he piipahtaa Mauillakin ennen saapumistani.

Sain ihailla vuosikymmenten kokemuksella muotoutuneita vaellusretkirutiineja: yöksi laitettiin aterioita kuivuriin, ja aamulla ne kaavittiin pusseihin ja asetettiin siistiin pinoon kaappiin odottamaan seuraavaa vaellusmatkaa. Pari muuttolaatikollista peruselintarvikkeita hostelleissa majailua varten sujahti hetkessä auton takakonttiin. Voi, kunpa kykenisin itsekin joskus samanlaiseen järjestelmällisyyteen!

1_2

1_3
Aamu ”kotikadullamme” Canmoressa. Ei pöllömmät maisemat!

Ensimmäisiksi kolmeksi päiväksi ystäväni olivat kuitenkin järjestäneet majoituksen tuttavansa loma-asuntoon Canmoreen. Oli hauskaa saada asustella ihan tavallisella asuinalueella. Canmore sijaitsee juuri ja juuri kansallispuistojen ulkopuolella, joten kaupungin rakentamista ei ole rajoitettu. Se on pikkuisesta keskustastaan huolimatta levinnyt laajalle alueelle, ja asuinalueilla käyskennellessä sai ihailla upeita asuintaloja ja pihoja. Joka toisen talon seinällä roikkui vähintäänkin kanootti ja maastopyörä talviteloilla, ja pihamaalla oli moottorikelkka. Viiden kilometrin kävelyreitillä keskustasta majapaikkaamme tuntui kuin olisi välillä käyskennellyt villissä erämaassa. Jo aiemmin sympaattiselta vaikuttanut Canmoren pikkukaupunki alkoi tuntua entistä kotoisammalta!

1_16
Canmoren ydinkeskustaa.
1_4
Polkupyörä odottaa kesää.
hdr
Kanootti talviteloilla.
1_5c
Heti keskustan ulkopuolella maisema näytti lähes erämaalta.

1_17

Ajatuksena oli viettää viikko hiihdellen ja lumikenkäillen. Tänä talvena lunta oli ollut Kalliovuorilla kuitenkin hämmästyttävän vähän, ja useat lämpimät ilmarintamat olivat sulattaneet lumet osalta vuoristakin jo kokonaan. Kaupungeissa lumesta ei ollut tietoakaan. Isäntäni olivat kuitenkin selvittäneet, mistä lunta löytyisi, ja seuraavan viikon aikana pääsin ihailemaan luontoa kaikesta huolimatta niin lumikenkien kuin suksienkin avulla.

1_5d
Kunnon liukuesteet kengissä olivat tarpeen koko matkan: jostain syystä Kanadassa ei tunneta käsitettä hiekoitus, ei edes asuinalueilla tai suosituilla kävelyreiteillä…
1_15
Iltalenkkikohteemme Ha Ling Peak sijaitsee Bow Valley Wildland Provincial Parkissa, ihan Canmoren reunamilla.

Jo matkalla Red Deerista Canmoreen miettivät Jane ja Steve, mikä pikku retki ehdittäisiin toteuttaa vielä ennen hämärää ”iltalenkkinä”. No, aikaeroväsymyshän paranee nopeammin, kun on jotain tekemistä! Päätimme huitaista illan ratoksi läheiselle, suositulle pikku vuorelle Ha Ling Peakille.

Kahden ja puolen kilometrin matkalla nousua on reitillä 750 metriä, joten aika jyrkkää rinnettä kavuttiin. Olin onneksi varautunut järein kenkien liukuestein, enkä katunut: muut, joiden kengissä oli vain pikku nastat, liukuivat auttamatta lähes joka askelella taaksepäin, kun jyrkkää polkua peitti lumen alle piilotettu peilikirkas jää. Jane manasi viidellä dollarilla ostamiaan huteria nastoja, Steve alkoi jäädä huolestuttavasti jälkeen. Joukko ulkomaalaisopiskelijoita liukui polkua alaspäin pyllyllään. Olivat päättäneet perääntyä puolivälissä reittiä, kun homma alkoi käydä vaaralliseksi. Tällainen siis oli kanadalainen versio ”iltalenkistä”!

1_6

1_7

1_8

1_9

Olimme viimeiset ihmiset vuorella sinä iltana, ja huipulle pääsimme kello kuudelta. Metsän loppuessa siinsivät ympärillä vuoret. Imin itseeni näkymää, jota olin kaivannut kahdeksan kuukauden ajan! Ha Ling Peak oli tyypillisen Kalliovuoren huipun muotoinen: toiselta puolelta hyvin jyrkkä ja toiselta loiva. Kipusimme siis sitä loivaa puolta, mutta autotieltä näkyi  jyrkempikin, lähes pystysuora puoli. Sitä pitkin huipulle menee kalliokiipeilyreitti. Steve oli erään kerran huipulle käveltyään hätkähtänyt, kun jyrkänteen puolelta ähelsikin kiipeilijä ylös. Reunan yli ei tehnyt mieli kovin pitkälle kurkistaa, ja kovassa tuulessa päätimme muutaman valokuvan jälkeen lähteä alas.

1_10

1_13

1_14

Ha Ling Peak tunnettiin yli vuosisadan verran nimellä Chinaman’s Peak, mutta Kanadan kiinalaisyhteisö vetosi nimen halventavuuteen vuonna 1997, ja vaati nimen vaihtamista sen ensimmäisen kiipeäjän kunniaksi. Tarina kertoo, että kiinalainen rautatiellä työskennellyt kokki Ha Ling oli vuonna 1896 lyönyt vetoa pystyvänsä kiipeämään huipulle alle 10 tunnissa. Herra kipusikin huipulle kuudessa tunnissa (aika mitattiin kaupungin keskustasta lähtien) ja pystytti todisteeksi lipun. Lippu oli kuitenkin harmillisesti niin pieni, että kaupunkiin asti se ei näkynyt, joten Ha Ling päätti todistaa urotekonsa lähtemällä seuraavana päivänä uudestaan huipulle yhdessä todistajaryhmän kanssa. Suorituksen uusittuaan hän voitti 50 dollarin vetonsa.

Kirjoita kommentti!