Prahan plussat ja miinukset – viiden päivän vankalla kokemuksella

Kyllä pienten kelpaa. Itsekin istuisin mielelläni työnnettävänä ja ottaisin halutessani torkut.
Kyllä pienten kelpaa. Miksei aikuisille tehdä jättikokoisia rattaita? Ai niin, se työntäjä…

Tervehdys viimeinkin täältä Prahasta!

Reissussa on kolmen hengen Matkasto-tiimi: kaksi aikuista ja yksi 4-vuotias, joka vastaa hereillä ollessaan hyvinkin paria kolmea lasta (siltä se ainakin usein tuntuu).

Olemme ehtineet pyöriä kaupungissa jo viisi päivää. Meno on ollut sen verran hektistä, ettei bloggaus ole ollut ensimmäisenä listalla. Tänään on kuitenkin ollut sadepäivä, ja palasimme hotellille tavallista aikaisemmin. Onneksi, voisi sanoa. Jos ihminen ei itse ymmärrä hidastaa tahtia, on luonnonvoimien puuttuminen asiaan ihan paikallaan.

Alunperin ajatuksena oli kuljeskella rauhallisesti, olihan aikaa kokonainen viikko. Mutta kaikkea kanssa! Jotenkin heti alkumetreillä ajauduimme sukkuloimaan sinne tänne ja kävelemään tarpeettoman paljon (paitsi tiimin nuorin jäsen, joka matkusti mukavasti omissa rattaissaan (luojan kiitos otimme ne mukaan).

Niinhän siinä sitten kävi, että me aikuiset onnistuimme heti ensimmäisenä päivänä saamaan lihaksemme totaalisesti jumiin. Kyykistyminen ja lattialta nouseminen ei enää onnistunut ilman tuskanhuutoja. +35 asteen helle saattoi edesauttaa jalkojen muuttumista rautakangiksi.

Jalat ovat kaupunkimatkaajan tärkein väline. Jos ne menevät kesken kaiken epäkuntoon, on peli menetetty. Sinnittelimme pitkään, mutta eilen eli neljäntenä matkapäivänä oli jo pakko levätä. Vietimme aikaa makaamalla reporankoina läheisen leikkikentän laidalla ja katsomalla sen jälkeen hotelihuoneen televisiosta Lumikkia ja seitsemää kääpiötä – tsekiksi tietenkin.

Ensivaikutelmat uusista kaupungeista ovat voimakkaita, niin myös Prahan kohdalla. Tiedän tarkalleen, mitkä ovat (omasta mielestäni) tämän kaupungin hyvät ja huonot puolet. Ja tässä ne tulevat!

PLUSSAT

  • Arkkitehtuuri on valtavan kaunista
  • Ympäröiviltä metsäisiltä kukkuloilta avautuu upeita näkymiä
  • Kaupunki on melko siisti ja hyvin toimiva
  • Lähes kaikki nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä (no, tässä on huonotkin puolensa, niinkuin on todettu)
  • Sisäpihoilta löytyy tunnelmallisia ravintoloita, joissa soitetaan usein livemusiikkia (esim. kivaa jazzia)
  • Paikalliset ovat todella lapsiystävällisiä. Pieniä huomionosoituksia ja lahjuksia on tullut runsaasti.

MIINUKSET

  • Vanhankaupungin kahviloiden ja ravintoloiden hintataso on vähintään kolminkertainen hieman syrjemmällä sijaitseviin paikkoihin verrattuna
  • Ravintoloissa on tavallista, että asiakasta yritetään viilata linssiin pienissä asioissa
  • Turistialueilla on ainakin kesäkaudella valtava tungos
  • Paikallinen ruokakulttuuri asettaa vakavia haasteita henkilölle, jonka ykkösvaihtoehto ei ole punainen liha ja olut.

Miinukseksi voidaan laskea ainakin meidän hotellissamme myös luvattoman hidas nettiyhteys. En edes yritä liittää tähän kuvakoostetta retkeltämme kukkuloille, sillä jo yhden kuvan lataaminen vei vartin. Siitä siis myöhemmin!

Kaikenkaikkiaan Praha on esiintynyt edukseen, enkä yllättyisi, jos joskus löytäisin itseni täältä uudelleen – aikuisseurassa. Silloin viettäisin iltaa seilaamalla Vltava-jokea jazz-risteilyn merkeissä. Eräänä iltana seisoimme Kaarlensillalla kuuntelemassa kyseiseltä paatilta kantautuvaa iloista möykkää, ja meno vaikutti niin mukavalta!

Kirjoita kommentti!