Riisitunturin lumo

Mielikuva satumaisesta tykkylumimaisemasta sai auton nokan kääntymään kohti Kainuuta vuodenvaihteen paukkupakkasista huolimatta. Juuri ja juuri Lapin puolella sijaitseva pienehkö Riisitunturin kansallispuisto alkoi kiehtoa lokakuisella Karhunkierros-retkellä, kun se karttaa selaillessa osui silmään.

DSC_3183p
Sukulaisten mökki Suomussalmen pohjoisosassa toimi jälleen tukikohtana, kun saavuimme Pirkanmaalta Kainuuseen –15°C pakkasessa. Talvimökkeily ei ollut kovin tuttua itselleni eikä myöskään matkaseuralleni, joten ensimmäinen päivä meni ajomatkasta toipuessa ja vanhaa hirsimökkiä lämmittäessä. Ensimmäisen yön saimme nukkua arktisessa –10°C lämpötilassa, koska puolenyön aikaan mökille saavuttuamme emme kertakaikkiaan saaneet umpeen jäätyneitä tulisijojen peltejä sulatettua auki! Olimme onneksi varustautuneet talvimakuupussein, joten paleltumisen vaaraa ei sentään ollut.

Puuhaa riitti koko seuraavaksi päiväksi: avannon hakkaamista, polttopuiden kantoa, saunan ja pesuveden lämmitystä, kokkailua ja niin edelleen. Seuraavan yön aikana pakkaset sitten kiristyivät, ja aamulla starttasimme –33°C lämpötilassa kohti pohjoista Riisitunturin kansallispuistoa.

Tunturille noustessa alkoi pakkanen kuitenkin onneksi hellittää, eikä –25°C tuntunut lainkaan kylmältä! Osaksi tunne varmaankin johtui innostuksesta: heti autosta noustuani ryntäsin parkkialueen reunaan ihastuksesta huokaillen. Käsittämättömän upeat lumimaisemat ja keskipäivän oranssina horisontissa kajastava aurinko tekivät maisemasta lähes epäuskottavan satumaisen!

DSC_3189p

DSC_3194editp

DSC_3196p
Puimme lumikengät, vaikka polku olikin tamppautunut niin, että ne eivät välttämättä olleet tarpeen. Päätimme seurata lyhintä reittiä tunturin laelle. Parinkymmenen metrin välein oli pakko pysähtyä valokuvaamaan, koska tykkylumen peittämät kynttiläkuuset oranssin auringon kajossa olivat kerta kaikkiaan niin uskomattoman näköisiä. Auringonsäteet muokkasivat puista persoonallisia veistoksia.

DSC_3225editp

DSC_3208p

DSC_3199p
Tunturin laelta jatkoimme kohti autiotupaa. Suurin osa retkeilijöistä näytti käyttäneen paluureittinä samaa, valmiiksi tallattua polkua, joten tästä eteenpäin noin viiden kilometrin mittaisen rengaslenkin kävelemiseen lumikengät olivat sittenkin tarpeen. Muutamaa valokuvaajaa lukuun ottamatta alueella ei liikkunut juuri ketään, vaikka jälkiä ja latuja olikin siellä täällä nähtävissä. Eräs upeimmista näkymistä oli kaareksi taipuneet puut, jotka muodostivat kehykset auringolle.

DSC_3226p

DSC_3229p

DSC_3249editp

DSC_3251editp
Edellisen päivän lumikenkäilyretkellä mökin ympäristössä olimme testanneet, millainen vaatetus olisi sopiva pakkasella liikkumiseen (tämä kummasti tuntuu unohtuvan joka vuosi, ennen kuin varsinaiset talvikelit tulevat!). Varpaiden palelu oli suurin ongelma – vaelluskenkiä kun ei ole tullut valittua kolmen sukkakerroksen kera, eikä useiden sukkien kanssa verenkierrolle jäänyt juuri tilaa. Löysät talvikengät tai huopikkaat tuntuivat toimivan parhaiten.

Toppasimme itsemme useisiin merinovilla- ja fleece-kerroksiin sekä kevyisiin untuvatakkeihin ja lasketteluhousuihin. Valinnat menivät kerrankin nappiin, eikä tunturikävelyllä tullut kertaakaan liian kylmä tai kuuma! Tauolla mökissä ei tarvinnut edes lisävaatetusta, koska edelliset retkeilijät olivat ehtineet lämmittää tuvan.

Sen sijaan harrastelijakuvaajalle tuli ongelmia järjestelmäkameran kanssa: sisälle tuodessa linssi jäätyi välittömästi paksuun huuruun, kun tuvan kosteus tiivistyi jääkylmään lasiin… Tapaamamme hiukan ammattimaisempi valokuvaaja oli fiksuna jättänyt kameransa säilöön ulos välttääkseen lämpötilavaihtelut. Myös akkuja kului pakkasessa reipasta tahtia. Niitä oli varalla kolme kappaletta, joista paria tajusin onneksi säilyttää lämpimässä housuntaskussa! Akkujen vaihtaminen ulkona olikin sitten ihan oma koettelemuksensa…

DSC_3265editp

DSC_3266editp

DSC_3269editp

DSC_3298editp

DSC_3301editp
Mikä sitten aiheuttaa sen, että juuri Riisitunturin kynttilämäisiin kuusiin muodostuu paksu tykkylumikerros? Tunturin laelta näkymää katsellessa selvisi, että tykkyluminen alue loppuu heti tunturin alarinteille, jonka jälkeen kuuset ovat ainoastaan normaalin kevyen lumen peitossa. Riisitunturin alue muodostuu rinnesoista, joten maa on kosteaa. Soista haihtuva kosteus tiivistyy puiden pintaan jo heti ensimmäisten pakkasten saapuessa, ja tämä kerros kasaa itseensä lisää ja lisää kosteutta ja lunta koko talven ajan.

Nykyajan lämpiminä talvina painava tykky saattaa tipahtaa jo helmikuun lopulla pois, joten reissumme osui oivalliseen aikaan! Riisitunturi on kuulemma Suomen takuuvarmin tykkylumimaisema, ja paikan ihmeellisyys tuli kyllä todistettua. Seuraavaksi tunturiin on ehdottomasti käytävä tutustumassa myös kesällä.

DSC_3271p

DSC_3273editp

DSC_3277editp

DSC_3295editp

Tässä vielä lyhyt videopätkä tunturista.

Kirjoita kommentti!