Vähäluminen talvi hokkaidolaisittain

japani-hokkaido-niseko-5

Japanilaisten omistautuminen työlle ei ole mitenkään legendaa: viikkoja aiemmin sovittu reissu Nisekon lumisille vuorille uhkasi typistyä päiväretkeksi, kun ystävät joutuivatkin viettämään yöt ja viikonloput töissä (ja kyse ei siis ole ravintolatyöntekijöistä, vaan ala-asteen opettajasta ja pikkukaupungin kunnallisvirkamiehestä). Onneksi ratkaisu löytyi – minut parkkeerattaisiin etäisen tutun luo yökylään, ja kaverit vaihtaisivat päivittäin vuoroja sen mukaan, kuka milloinkin pystyy järjestämään itsensä vapaaksi töistä.

Ensimmäisen seurueen kanssa starttasimme Sapporon naapurikaupungista Kitahiroshimasta aamukuudelta. Olin jo ehtinyt huolestua lumitilanteesta, koska Sapporossa ei muutamia aurauskasoja lukuunottamatta ollut lunta juuri ollenkaan. Kaveritkin olivat informoineet, että lunta on valitettavasti tänä vuonna kovin vähän – ei tiedä, mitä tästä lumikenkäilystäkin nyt sitten tulee.

Lähestyessämme vuoria alkoi huoli kaikota, sillä tien vierustoja koristivat pari-kolmemetriset kinokset. Täällähän lunta ei siis aurata tien viereen läjiksi, koska tien vierusta on usein jyrkkä ylämäki, vaan lumi lingotaan jonkinmoisella koneella samantien pois kuljetettavaksi. Tien viertä kulkee porrastettu leikkaus, josta näkee lumen todellisen syvyyden.

En ollut aiemmin nähnyt tienvierustojen rinteille pystytettyjä lumiaitoja tositoimissa. Kesäisin ritilät pidetään auki niin, että sade pääsee niiden läpi, mutta ritilät suljetaan talvella, ettei lumi vieri jatkuvasti tielle. Aloin myös ymmärtää, miksi useisiin kohtiin tietä oli rakennettu katto!

japani-hokkaido-niseko-1

Saavuimme Kutchaniin, Nisekon alueen suurimpaan kaupunkiin ennen yhdeksää aamulla. Tämän päivän oppaana toimisi Kumiko, entinen ammattilumilautailija, joka tuntee alueen läpikotaisin. Hänen laajan tuttavapiirinsä ansiosta saimme lainaksi lumikenkäilyvälineet ja pari pulkkaa, joilla me laskettelutaidottomat voisimme laskea alas vuorelta.

Sää ei vaikuttanut kovin lupaavalta: lunta tuprutti yhä vain lisää, ja vuoret pysyivät harmaan verhon takana. Päätimme kiivetä lumikengillä pienen Weisshorn-vuoren (japanilaisittain ”Waisuhorun”) rinnettä jonkin matkaa ylöspäin ja katsoa sitten tilannetta. Autolla pääsi melko lähelle autioitunutta majataloa. Tietä oli urheasti aurattu koko talvi siihen asti, missä ilmoitettiin talvikunnossapidon loppumisesta. Siinä kohtaa vastassa olikin suora lumiseinämä. Ei kun lumikengät jalkaan ja tietä eteenpäin! Tuntui hassulta kävellä liikennemerkkien ja katulyhtyjen vieressä, kun lunta oli yli niiden puoliväliin asti.

japani-hokkaido-niseko-2

japani-hokkaido-niseko-12

japani-hokkaido-niseko-3

japani-hokkaido-niseko-4Majatalon tarina oli jokseenkin surullinen: sitä piti vanhempi täti-ihminen, joka lopulta väsyi majoittamaan turisteja ja huolehtimaan heistä yksinään. Hän päätti pitää sapattivuoden, mutta kukaan ei huolehtinut sillä välin rakennuksesta, ja sen katto sortui lumikuorman alla hänen poissaollessaan. Tädillä ei ollut varaa remonttiin, ja hän luopui majatalosta.

Huhujen mukaan joku taiwanilainen firma on ostanut talon, mutta sille ei ole tehty mitään moneen vuoteen. Weisshorn-vuoren lasketteluhissikin on jätetty ruostumaan. Nykyisin rinnettä ajetaan snowcat-telaketjuautolla, jolla turistit kuljetetaan vuoren laelle. Sieltä he voivat laskea alas joko off-piste-laskua vuoren toiselle puolelle, tai vanhaa mutta hoitamatonta rinnettä pitkin majatalon raunioille.

japani-hokkaido-niseko-8

japani-hokkaido-niseko-6Me kipusimme lumikengillämme rinteen reunaa ja väistelimme ohi jyristelevää snowcat-mobiilia. Kumiko toimii myös lumilautailuohjaajana ja vie itsekin usein turisteja snowcat-lasketteluretkille (homma on kuulemma melkoisen tyyristä). Vanhan laskettelurinteen yläpäässä vaihdoimme rinnettä, ja Kumiko ehdotti, että laskisimme alas pulkalla. Hänellä itsellään oli split board.

Isompi pulkka lähtikin melkein käsistä, kun sille istahti. Enpä ole aiemmin laskenut pulkalla laskettelurinnettä puuterilumessa! Toinen pulkka oli perinteinen lastenmalli eikä liukunut ollenkaan niin hyvin. Vuorottelimme isolla pulkalla mäen kokonaan alas. Että voikin olla hauskaa, kun lumi pöllyää naamalle!

japani-hokkaido-niseko-7

japani-hokkaido-niseko-9

Kolmen tunnin ähellyksen jälkeen palasimme autolle lumisateesta märkinä. Yhteistuumin suuntasimme onseniin lämmittelemään. Ihanan kuumissa lähteissä rentoutumisen jälkeen Kumikon tuttava suositteli ravintolaa, jossa tarjoillaan ezo-shika-hirveä (hokkaidonhirvi). Hirvicurryt katosivat lautaselta melkoisella vauhdilla.

japani-hokkaido-niseko-10

Ystävieni oli aika lähteä takaisin Sapporoon, ja minut majoitettiin Kumikon tuttavan luokse. Yllätyksekseni valtaisa hirsitalo oli rakennettu suomalaisesta männystä! Ovien lukotkin olivat suomalaista tekoa, eikä kukaan japanilainen kuulemma ilman selostusta osaa avata ulko-ovea.

japani-hokkaido-niseko-11

Talon isäntä, Seino, on jonkinlainen elämäntapaihminen: hän ei metsäinsinööriksi valmistuttuaan ole koskaan ollut töissä. Nuoruutensa hän vietti laskettelupummina, ja mentyään naimisiin on vaimo elättänyt perheen. Nisekon maaseudulla on edullista asua, ja Seino majoittaa hirsitalonsa toisessa kerroksessa tuttavia ja tutuntuttuja jatkuvalla syötöllä sekä lainailee talviurheiluvarusteita mittavasta kokoelmastaan – ilmaiseksi. Melkoisen joviaalia porukkaa.

Sain jo kuulla Seinon tuttavista eri puolella Hokkaidoa, joiden kotiin voi myös mennä majoittumaan, jos sattuu seudulle. Ilmeisesti ulkoilmaihmiset ovat verkostoituneet hyvin ja säästävät siten majoituskuluissa retkeillessään eri puolilla saarta. Kieltämättä kätevä systeemi!

Kirjoita kommentti!