Vapise VR! Intian junajärjestelmä on vielä syvemmältä

 

Löydätkö silloin tällöin Valtion Rautateiden toiminnasta valittamisen aihetta? Käy reissaamassa intialaisilla junilla ja mieti asiaa uudelleen!

Ymmärrän kyllä, että valtavan väkimäärän vuoksi junalippuja on vaikea saada. Siksi varasimmekin omamme yli kuukautta etukäteen. Mitä sitten seurasi oli jotain käsittämätöntä.

Koska liput pitkänmatkan juniin ovat täällä niin kiven alla, varailevat ihmiset todella hyvissä ajoin paikkoja useisiin juniin ja peruuttelevat niitä sitten tilanteen mukaan. Koska varauksia on valtavasti yli todellisen käyttöasteen, on juniin olemassa myös jonotuslista. Ei siis ole niin kovin hälyttävää, jos lippuja ei heti vahvisteta.

Matkustaessamme Delhistä yöjunalla 600 kilometrin ja 10 tunnin päähän Jodhpuriin jonotusnumeromme olivat 3, 4 ja 5 (3-vuotiaalle emme varanneet omaa paikkaa, koska sääntöjen mukaan alle 6-vuotiaille ei voi tehdä varausta). Oletimme, että lippumme varmistuisivat viimeistään pari päivää ennen matkaa.

Kolme tuntia ennen junan lähtöä emme edelleenkään tienneet, olemmeko menossa vai emme. Näppäilimme raivoisasti varausjärjestelmän puhelinnumeroa, jossa automaatti kertoi noin yhdeksännentoista kerran, ettei lopullista matkustajaluetteloa ole vielä tehty. Vasta kaksi tuntia ennen junan lähtöä saimme varmistuksen lipuista ja syöksyimme valmiiksi pakattujen laukkujemme kanssa asemalle.

Luulin, ettei matkustaminen voisi tästä enää stressaavammaksi muuttua. Olin totaalisen väärässä!

Vietettyämme mukavan loman Jodhpurissa tuli paluumatkan aika. Jonotusnumeromme olivat nyt 1, 2, 3, ja 4 (pienemmän lapsen iäksi merkitty 6 vuotta, jotta saisimme koko osaston itsellemme). Tilanne näytti numeroiden valossa jopa hieman paremmalta kuin edellisellä kerralla. Olimme ottaneet opiksemme ja tiesimme, ettei lopullista matkustajaluetteloa ilmoitettaisi kuin pari tuntia ennen lähtöä. Tunnelma oli siis siihen saakka melko rento.

Kun tietoa lipuista ei tuntia ennen junan lähtöä kuulunut, otimme pakaasiemme kanssa taksin asemalle hieman hermostuneina. Juna tulisi laiturille noin puoli tuntia ennen lähtöä, ja kussakin ovessa olisi kyseisen vaunun matkustajatiedot printattuna. Emme voineet muuta kuin toivoa, että nimemme olisivat siellä.

Kun juna tuli, saimme seurata asemalaiturille leiriytyneen valtavan ihmisjoukon pyrkimistä sisälle halvimman luokan vaunuun, johon ei ilmeisesti oteta etukäteisvarauksia. Juna oli vielä reilusti liikkeessä, kun ensimmäiset hyppäsivät roikkumaan sen ovenkahvoihin. He olivat valmiita puristumaan henkihieveriin päästäkseen sisään. Seurasi sekasorto. Koko tilanne näytti sivusta seurattuna todella pelottavalta.

Kun juna pysähtyi kokonaan, jäin lasten ja tavararöykkiömme kanssa keskelle laituria kerjäläisten ristituleen odottamaan, kun mieheni kävi tarkistamassa luetteloita ovista. Hän palasi hetken kuluttua päätään pudistaen: emme olleet listalla! Siihen vaunuun, jossa paikkamme olisivat olleet, oli ilmestynyt jonkin ministeripoppoon nimet. He evät taatusti olleet tehneet varausta yli kuukautta etukäteen. Oli selvää, että heidät oli laitettu ohitsemme.

Tunne oli musertava. Meidän oli muiden suunnitelmiemme vuoksi pakko päästä nopeasti Delhiin. Joutuisimme nyt hankkiutumaan pilkkopimeällä kahden lapsen kanssa takaisin Jodhpurin keskustaan etsimään yösijaa. Meillä ei ollut lippuja mihinkään junaan, ja lentojen hinnat olivat pompanneet tähtitieteellisiksi.

Hieman ennen keskiyötä oli lähdössä toinen Delhin juna, joka myös oli täyteen varattu, mutta jonka jonotuslista oli lyhyt. Päätimme mennä ilmoittautumaan listalle, jos vaikka epätodennäköinen ihme tapahtuisi.

Lähdimme pois asemalaiturilta. Jostain kumman syystä mieheni päätti siinä kävellessämme soittaa varausjärjestelmän numeroon vielä kerran, ihan vain varmistaakseen tilanteen. Kolme ensimmäistä puhelua ei yhdistynyt ollenkaan, sillä linjat olivat tukossa. Neljännellä kerralla, muutamaa minuuttia ennen junan lähtöä, hän pääsi läpi ja automaatti alkoi kertoa: Matkustaja numero 1, vahvistettu… Enempää hän ei kuunnellut, sieppasi vain isoimmat kapsäkit ja huusi: juoskaa!

Olosuhteet huomioiden (7 erikokoista matkatavaraa ja 2 lasta) juoksimme mielestäni melko kovaa. Työnsimme lapset vaunun ovesta sisään ja runttasimme tavarat perässä. Mieheni karjui junavirkailijoille raivoisasti hindiksi. Itse olin ihan ulalla ja huusin kurkku suorana ”Are we IN or OUT?!” Tilanne oli täysin kaoottinen. Vasta kun juna nytkähti liikkeelle, saimme tiedon että meillä oli siihen liput.

Ensimmäiset 30 minuuttia kiehuimme raivosta, vaikka olimme tottakai samalla helpottuneita. Jos olisimme ehtineet kävellä vähän kauemmaksi, olisimme saaneet katsella junamme perävaloja.

Intian rautatiejärjestelmän, kuten monen muunkin täkälaisen järjestelmän, ongelmana on korruptio. Lain mukaan matkustajaluettelot täytyy vahvistaa viimeistään pari tuntia ennen junan lähtöä, mutta monilla asemilla tietoa pantataan viimeiseen saakka. Ai miksi? Jotta liput voitaisiin myydä jollekin viime tingassa junaan pyrkivälle kalliimmalla hinnalla ja sujauttaa erotus omaan taskuun! Myös korkea-arvoiset matkustajat, esim. poliitikot, voivat viedä paikat milloin heitä huvittaa ja jättää esimerkiksi lapsiperheen yönselkään. Eikä kenenkään tarvitse tietää, että paikat olisivat kuuluneet jo kuukauden niitä jonottaneille.

Meidän tapauksessamme poliitikot eivät ilmaantuneet paikalle ja listat uusittiin vielä kerran junan ollessa jo liikkeessä.

Olen sen verran helpottunut päästyämme takaisin Delhiin, etten nyt viitsi valittaa mistään pikkuasioista. Kuten siitä, ettei junan ”luksusluokassa” (First AC) ollut minkäänlaista palvelua – itse pyysimme lakanat ja petasimme sängyt – tai ettei junasta saanut mitään syötävää tai juotavaa (selityksen mukaan yöjuniin ei kannata laittaa ravintolavaunua, koska niissä vain nukutaan). En nyt puutu siihenkään, että koko sisustus oli suoraan jostain 60-luvulta, pedit kivikovat, kaikki vähän roikkui ja repsotti ja lattia oli tahmainen. Tai että menomatkalla se neljäs makuupaikka, jota emme olleet maksaneet, myytiin yön aikana kolmelle eri matkustajalle (kun alkuperäinen matkustaja ei ilmestynyt junaan). Yrittäessämme nukkua väkeä siis lappoi sisään ja ulos kuin – – – no, intialaisessa junassa.

Mutta matkustajalistojen pimittämisestä valitan ja kovaa.

Intiassa omin päin matkaaville, joilla ei ole hindintaitoista mukana, yksi neuvo: lentäkää. Jos nyt kuitenkin välttämättä haluatte mennä junalla ja joudutte jonotuslistalle, tunkekaa siihen perhanan junaan vaikka väkisin.

 

Kirjoita kommentti!