Garifunat – haaksirikon lapset

0
Jännittävä tarina siitä, kuinka joukko afrikkalaisia välttyi kuin ihmeen kaupalla orjuudelta Karibianmeren rannikolla – ja juurrutti kulttuurinsa sinne.
Garifunatyttö Guatemalan Livingstonissa. Kuva: © Hanna Apajalahti.

Garifunatyttö Guatemalan Livingstonissa. Kuva: © Hanna Apajalahti.

Mustat nuorukaiset hakkaavat rumpuja rastatukat hikeä roiskuen sivukujan klubissa. Väkevä soitto on vahvasti afrikkalaista. Monimutkaiset rytmit vaihtelevat äkisti, kun joku huutaa ja toinen vastaa huutoon. Nuoret miehet rummuttavat ilmiömäisiä, pitkiä sooloja. Jotkut miehet tanssivat. Rummun pauke ja yön hämäryys voisivat olla tuhatvuotista Afrikkaa.

Paikka on kuitenkin Livingston, Pohjois-Guatemalassa sijaitseva pieni kaupunki, jonne pääsee vain veneellä. Siellä elää syntyperältään afrikkalaisia ihmisiä, jotka eivät koskaan joutuneet orjiksi.

Garifunat polveutuvat Karibianmerellä vuonna 1635 haaksirikkoutuneesta laivasta, joka kuljetti nykyisen Nigerian alueella Afrikassa kiinni otettuja ihmisiä orjatyöhön Amerikkaan. Laiva ei koskaan päässyt perille, ja afrikkalaiset tulivat hyvin toimeen tapaamiensa arawak-intiaanien kanssa. Heidän jälkeläisensä ovat garifunakansaa. Garifuna-nimi tarkoittaa yhden tarinan mukaan kassavaa syövää heimoa.

Haaksirikkopaikalta, nykyiseltä St. Vincentin saarelta, garifunat ovat asuttautuneet värikkäiden ja sotaistenkin vaiheiden kautta pitkin Hondurasinlahden rannikoita. Belizessä, Guatemalassa, Hondurasissa ja Nicaraguassa heitä elää nykyään arviolta puoli miljoonaa.

Rummut kuuluvat oleellisesti garifunakulttuuriin. Kuva: Wikimedia Commons/Roatanavi

Rummut kuuluvat oleellisesti garifunakulttuuriin. Kuva: Wikimedia Commons/Roatanavi

Rummut kutsuvat tanssiin

Tanssin vahva seksuaalisuus kuuluu garifunakulttuuriin. Tanssien ilmaistaan paljon, ja sen uskotaan muun muassa edistävän naisten hedelmällisyyttä. Garifunavaikutteinen puntarock on suorasukaista lantiojyskytystä pariskunnille. Yhtään ei epäilytä etteikö se olisi hyvinkin hedelmällisyyttä lisäävää. Garifunanaiset tuntevat arvonsa ja kantavat uhkeat lanteensa kuningattarina. Heidän jykevät miehensä tarjoavat avarat rintakehänsä kihnutettavaksi.

Livingstonin yössä hehkuu maaginen kuunsirppi väärinpäin kuin kalastajavene. Trooppisen yön täyttää äänien kimara. Naapurin mies soittelee ja laulelee reggaeta kitaransa säestyksellä. Lapsia ja kanoja pursuilee ovista ja ikkunoista, suloiset ipanat kiljuvat ja juoksevat kujalla talosta toiseen. Televisiot pauhaavat melodramaattisia telenoveloita, Latinalaisen Amerikan valuvan siirappisia tv-sarjoja.

Köykäisten talojen peltikatot paukkuvat lämpötilanmuutosta, kun tropiikin yö viilenee. Talot on suurimmaksi osaksi rakennettu savesta, heinästä, sokeriruokokepeistä ja palmunlehvistä. Moniakaan taloja ei ole liitetty viemäriverkostoon.

Jäätelökauppias kilisyttää kelloaan polkupyöräkärryssään. Jäätelö on halpaa, koska se on mehuvesijäädykettä: kerman vaahdottaminen ja jäädyttäminen veisi tropiikissa liikaa arvokasta sähköä.

Valloittajien espanjaa

Kalastajat kolistelevat veneensä takaisin satamaan, kun aamuaurinko vielä venyttelee. Lihaksikkaat mustatukkaiset miehet nostelevat merestä outoja kaloja. Pelikaanit seuraavat kirkuen veneitä.

Garifunamiehet ovat perinteisesti olleet hyviä työmiehiä maanviljelijöinä ja metsureina. Ennen vanhaan, kun Livingstonin alue kuului espanjalaisille, garifunat keräsivät rohkean mainetta Espanjan kruunun armeijassa. Nykyään nuoria miehiä liittyy USA:n merivoimiin paremman elintason toivossa.

Eräs kyläläinen kertoo naureskellen serkkupojastaan, joka leikkasi komeat dread locksit, rastan hiuskruunun, ja pestautui USA:n tullilaitokseen huumeosastolle. Sieltä hänkin nyt lähettää rahaa perheelleen köyhään Livingstoniin. Ulkomailla, lähinnä Yhdysvaltojen suurimmissa kaupungeissa, asuu arviolta 50 000 garifunaa.

Koulutyttöparvet jalkautuvat kouluun laivastonsiniset koulupuvun helmat heiluen. Koulua vastapäätä arviolta kymmenvuotias tyttö istuu pienen pöydän ääressä myymässä ananaksia, appelsiineja ja papaijoita. Siinä hän istuu koko päivän ja päivästä toiseen. Vain joka kymmenes garifunalapsi jatkaa koulua alakoulun jälkeen.

Seitsemän kymmenestä garifunasta lukee huonosti tai ei ollenkaan Guatemalan virallista kieltä, valloittajien espanjaa. Garifunakieli on elävä sekoitus ainakin englantia ja espanjaa sekä amerikan ja afrikan alkuperäiskieliä. Livingstonissa asuu noin 17 000 ihmisen sekoitus mayaintiaaneja, latinoita, kiinalaisia ja garifunia.

Garifunapoikia. Kuva: © Hanna Apajalahti.

Garifunapoikia. Kuva: © Hanna Apajalahti.

Kuoleman väri on vaaleanpunainen

Livingstonin katolinen hautausmaa on kylän parhaalla paikalla kukkulalla. Vanhimmat säilyneet haudat ovat 1900-luvun alusta, saksalaisten lähetyssaarnaajien jäljiltä. Kaikki haudat on rakennettu rakkaudella ja kivet valittu huolellisesti. Jokainen vainaja saa haudalleen sen värin, mistä on eläessään eniten pitänyt. Livingstonin viimeinen leposija vilisee sinisiä, oransseja, vaaleanpunaisia, keltaisia ja valkoisia hautakiviä. Jos jollakulla ei ole varaa kiveen, haudalle voidaan istuttaa puu.

Kolme possua ahmii maissia pihamaalla, jonka ohitan kiivetessäni korkeimmalle kukkulalle, El Miradorille. Kukkulalta näkee Belizeen ja Hondurasiin asti. Mayavuoret siintävät kauempana.

Notkelmassa näkyvä garifunatemppeli on rakennettu punaisesta muhevasta savesta. Palmunlehväkattoinen tupa tuntuu olevan tulvillaan henkiä. Temppelissä seremonioidaan afrikkalaisille esi-isille. Yhteydenotto henkimaailmaan tapahtuu rituaaleissa, joihin kuuluu tanssia, rummutusta ja transsia. Mystiskatolisessa Guatemalassa mukana on myös Jeesus, kuvana alttarilla, ”varmuuden vuoksi”. Jeesus on garifunalle pyhimys muiden joukossa, ei jumalan poika.

Tänään sytytän pitkän ja kapean kynttilän esi-isien muistoksi, toivoen rakkautta ja yhteisymmärrystä. Savu kiehkuroi sinisenä lehväkaton rakosiin.

Seinämaalaus Livingstonissa. Kuva: Flickr/Gerrigje Engelen

Seinämaalaus Livingstonissa. Kuva: Flickr/Gerrigje Engelen

About Author

Hanna Apajalahti

Vapaa kirjoittaja ja valokuvaaja, valmistunut Haaga Helia ammattikorkeakoulusta pääaineena journalismi. Opiskelee Helsingin yliopistossa Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Lisäksi mm. kehitysmaatutkimuksen, luovan kirjoittamisen ja espanjan opintoja. Matkustaa aina kun voi, erityisenä intohimona Latinalainen Amerikka.

Leave a Reply