Itä meidän eli lähimatkailua äijäkävelyllä

0
Itä meidän

Itä-Helsinki on valitettavan monelle vain kliseiden kippola ja hatarien mielikuvien kurjala. Matkakirja Itä meidän puhdistaa osaltaan sen vaarallista mainetta.

Itä Meidän (Like, 2019) on alkuasukkaiden näkökulma ja opaskirja muuttuvaan itäiseen pääkaupunkiin. Kirjailija Marco Kosonen on muusikko ja maailmanmatkaaja, jonka kirjojen tapahtumapaikat ovat tähän asti sijainneet paljon kauempana, esimerkiksi Kambodžassa ja Afrikassa. Toinen kirjoittaja, Petri Stenman, on suomentaja ja toimittaja. Itä-Helsinki on molemmille varsin tuttu seutu, koska he ovat viettäneet siellä ”kukkeimman nuoruutensa”: Kosonen Laajiksessa ja Stenman Kontulassa. Kumpikin on siis itäisen Helsingin aboriginaali ja tietää mistä puhuu. Kirjoittajien mukaan kirjan tarkoituksena ei ole olla yleispätevä matkaopas, vaan välittää lukijalle vinkkejä ja tunnelmia kotiseuduilta. ”Itä on ihmeellinen”, he sanovat, rakkaudella.

Itä meidän on hitaan matkailun ja kävelemisen ylistys: ”Kävellessä aivot saavat happea, joka aktivoi mielen lentämään, pistää ajatukset järjestykseen, ja kaiken lisäksi mitä tahansa voi kävellä vastaan”. Kirjan kirjoittajat kulkevat jalkamiehinä, harrastaen äijäkävelyä eli äijistä. Äijikseen ei kuulu suorittaminen eikä urheiluvaatteet, vaan rauhallisuus ja havainnointi, ja tämä välittyykin hyvin kirjasta. Miehet patikoivat Idän lähiöissä kuin kulkurit kylissä ja kertoilevat havainnoistaan.

Menneisyyden kaipuu ja autofiktiivisyys yhdistää tyylillisesti kahta kirjoittajaa. Heidän mukaansa hyvä äijis johtaa usein ”emikseen”, emotionaaliseen myrskyyn. Näin näyttää käyneen erityisesti vanhoilla kotikulmilla, jolloin nostalgiavyöry uhkaa paisua hallitsemattomaksi. Tämä kirjan aavistuksen kiusallinen piirre saa miettimään, kuinka yleisesti kiinnostavaa kirjailijoiden lapsuusmuistot ovat. Henkilökohtaiseen historiaan keskitytään melko paljon, vaikka esimerkiksi kohteen viikinkimenneisyydestä olisi ollut mielenkiintoista lukea enemmänkin. Toisaalta kaihomieliset muistot, esimerkiksi lapsuuden kirjaston purkamisen päivittely, avaavat konkreettisesti vanhojen lähiöiden muutoksia. Menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus lomittuvat.

Itä meidän (kansi)

Visuaalisestikin kirja edustaa retrotunnelmaa. Valokuvat ovat joko kaupunginmuseon vanhoja mustavalkoisia tai vanhan näköisiksi käsiteltyjä tuoreempia. Kuviin ja ulkoasuun on kai haettu 1970-luvun postikorttiestetiikkaa. Valkoiset pienet tekstit punaisella pohjalla ovat kuitenkin haastavia luettavia ainakin huonommin näkevälle.

Kirjaan on nostalgian lisäksi päätynyt tajunnanvirtaa, fiiliksiä, kuvitelmia ja vahvoja mielipiteitä esimerkiksi armeijasta, hiihdosta, lähiöostareista ja uudesta täydennysrakentamisesta. Varsinkaan Stenman ei peittele mielipiteitään ”rivoista talomöhkäleistä”. Hän myös piruilee hauskasti Aurinkolahden (ent. Mustalahden) ”hyvien veronmaksajien” kustannuksella. Yhteiskunnalliset kommentit kyllä virkistävät matkakirjallisuutta. Äijät myös karttelevat ”tylsiä omakotitalolähiöitä”, eikä heillä olekaan niistä mitään hyvää sanottavaa.

Viittauksia löytyy myös kirjallisuuteen, elokuviin, musiikkivideoon sekä eläviin ja kuolleisiin kaupunkilegendoihin. Ulkotaideteosten esittelyssä apuna on käytetty Helsingin taidemuseota. Vinkkejä on kulinaarisista seikkailuista Idän monikulttuurisissa ravintoloissa, lähiöiden ”räkälöissä”, kahviloissa ja muissa muonapaikoissa. Kirja on hetkessä kiinni: mainitut ravintolat voivat olla jo toisia.

Luontokohteita on kuvailtu kivasti; Itä-Helsingistä löytyy paljon hienoja näköaloja, uimarantoja ja metsiä. Mukana kirjassa on paikallishistoriaa ja piilohelmiä, esimerkiksi Kuliksen hautausmaa ja Kruunuvuoren lampi. Saman suuntaisesti lähiluontoa on käsitellyt myös Metrolla metsään – luonto-opas (Metsäkustannus, 2018).

Paikoin teksti on luettelomaista ja tylsää, kuin Wikipediasta pöllittyä, mutta hyppyselliset Stadin kieltä maustavat sitä nastasti. Nimensä mukaisesti äijiksellä ei paljoa naisia muistella: vain Aino Ackté, Paola Suhonen ja pari kirjailijaa ovat saaneet maininnan kirjaan.

Matkakertomukset etenevät kronologisesti, askelten tahtiin. Kirjoittaja kertoo mihin mistäkin risteyksestä kääntyy, missä nauttii virvokkeita tai pysähtyy aterioimaan, ja minne sitten jatkaa. Tähän liittyykin kirjan suurin heikkous: kartat, eli niiden huutava puute. Kuvituksena käytetyt piirroskartat ovat hyvin viitteellisiä, jopa symbolisia. Ainakin ummikolle kirjan käyttökokemus voi kaventua, kun ei ilman lisämateriaalia tiedä missä päin mitäkin saarenrantaa, polkua, vuorta tai pellonlaitaa milloinkin kuljetaan. Vaikka kirjan määritelmän mukaan sattuman varaan heittäytyminen ja intuition seuraaminen kuuluvatkin äijikseen, eivät navigaattorit, olisi mukava tietää missä mennään.

Toivottavasti kaikki ennakkoluuloiset – paljasjalkaiset tai turistit – lukevat kirjan ja uskaltavat ottaa metron kohti itää. Kuten teoksessa sanotaan: ”Itä on kaikkien meidän, jotka ottavat rohkeasti ja ennakkoluulottomasti sen vastaan.”

Marco Kosonen ja Petri Stenman
Itä meidän
Kuvitettu, 190 sivua
Kustantaja: Like 2019

About Author

Hanna Apajalahti

Vapaa kirjoittaja, rakastaa seikkailuja. Kirjoittanut Kulttuurimatkailijan Lappi -matkaoppaan. Tutkinnot journalismista sekä alue- ja kulttuurintutkimuksesta. Lisäksi mm. antropologian, espanjan ja luovan kirjoittamisen opintoja.

Vastaa