Mamma Mia! Menikö Skopelos pilalle?

0

Mamma Mia - Skopelos, Kreikka

Kreikan Skopelos toimi kymmenen vuotta sitten musikaalielokuvan hurmaavana näyttämönä. Onko siellä nykyään syytä pelätä Mamma Mia -efektiä? Matkasto selvitti!

Kun Abban hittejä kierrättävä huippusuosittu elokuva Mamma Mia ilmestyi vuonna 2008, esitteli se näyttävästi pienen kreikkalaissaaren, Skopeloksen. Yhtäkkiä samoihin kuvankauniisiin maisemiin halusivat kaikki, eikä se voinut olla vaikuttamatta saaren imagoon.

Skopelosta markkinoidaan yhä, 10 vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen, Mamma Mian kotisaarena. Elokuvan kakkososa (Mamma Mia! Here We Go Again) tuli teattereihin vuonna 2018, ja vaikka se onkin kuvattu pääasiassa Kroatiassa, on Skopeloksen nimi sen myötä jälleen noussut esiin. Sattumaa tai ei, esimerkiksi Suomessa Aurinkomatkat on ottanut Skopeloksen kesäkauden ohjelmistoonsa. Heidän kauttaan on saatavana myös retki ”Mamma Mian maisemissa”.

Onko kaikki tämä Hollywood-julkisuus pienelle Skopelokselle myyntivaltti vai kirous?

Monia ajatus elokuvasta tutusta saaresta houkuttelee, kun taas toiset eivät valitse Skopelosta lomakohteekseen juuri samasta syystä. He ajattelevat julkisuuden tuoneen saarelle elokuvan ympärille kehittyneitä lieveilmiöitä kuten turistilaumoja, korkeita hintoja ja kaikkialla raikaavaa Abban musiikkia. Pelko on tietenkin aiheellinen.

Kas, Meryl ja Pierce.

Lähdin Skopelokselle avoimin mielin: minulla ei ollut varsinaisesti mitään elokuvaa vastaan, ja ehkäpä hieman jopa odotin kokevani pieniä tuulahduksia Meryl Streepin ja Pierce Brosnanin maailmasta.

Ei tarvinnut mennä edes Skopelokselle saakka, kun Mamma Mia hyppäsi ensimmäistä kertaa silmille. Skopeloksella ei ole elokuvateatteria, mutta naapurisaari Skiathokselta, jonne lento laskeutui, löysin heti sellaisen.

Ei ollut epäselvää, mitä elokuvaa teatterissa esitettiin. Ja kuinka ollakaan, Mamma Mia -näyttelijöiden realistisen kokoiset pahvikuvat seisoivat rivissä toivottamassa elokuvayleisön tervetulleeksi.

Skiathoksella on elokuvateatteri. Ei ole yllätys, mikä pätkä siellä pyörii.

Myös Skopeloksella törmäsin Mamma Miaan useita kertoja. Paikalliset matkatoimistot mainostivat katuständeissään elokuvaan liittyviä retkiä, jotka veivät mm. leffan hääkohtauksesta kuuluisaan Agios Ioanniksen kappeliin. Autovuokraamon seinällä oli valtava juliste, joka esitti elokuvasta tutulla Kastani-rannalla kuvattua laiturikohtausta. Käydessäni myöhemmin samaisella rannalla huomasin, että rantaklubin seinässä komeilivat näyttelijöiden kuvat.

Mamma Mia - Skopelos, Kreikka

Ehdottomasti vain turisteille.

Siihen se sitten kuitenkin jäi. Skopeloksen hintataso ei tuntunut olevan muita Kreikan saaria kalliimpi, kaikkialla oli hyvin rauhallista eikä missään kuulunut Abban musiikkia! Sitä ei kerta kaikkiaan soitettu. Mamma Mia, here we go again… melkein jo odotin sitä.

Kaikkia elokuvan kuvauspaikkojakaan ei ollut helppo löytää. Selvitin etukäteen, että Villa Donnan kulissit sijaitsivat kuvausten aikaan jossakin syrjäisen Glysteri-rannan läheisillä jyrkänteillä. Paikalla pitäisi edelleen olla vanha portti. Seikkailin alueella, mutta porttia ei näkynyt. Missään ei ollut ainuttakaan aiheeseen liityvää opastetta.

Omatoimisella Agios Ioanniksen retkellä se sitten kuitenkin tapahtui: mereltä kaarsi iso huvialus, joka oli ilmeisesti täynnä Mamma Mia -faneja. Paatti pisti volyymit kaakkoon ja antoi biisin pauhata. Oli pakko oikein juosta katsomaan  ja laulaa rannalta mukana. Alus kiersi kallioisen niemen ja hävisi sitten näkyvistä. Vain muutama minuutti ja kaikki oli ohi.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Agios Ioannis -kappeli löytyy Google Mapsista huomattavasti helpommin nimellä Mamma Mia Cliff!

Mamma Mia - Skopelos, Kreikka. Agios Ioannis -kappeli on jokaisen Mamma Mia -matkailijan pyhiinvaelluskohde.

Agios Ioannis -kappeli on jokaisen Mamma Mia -matkailijan pyhiinvaelluskohde.

Agios Ioannis -kappeli on jokaisen Mamma Mia -matkailijan pyhiinvaelluskohde.

Mamma Mia, here we go again! Kuvittele tähän musiikki.

Jokaiselta matkalta jää aina ottamatta se paras valokuva, joka piirtyy verkkokalvojen kautta muistiin muttei koskaan jää kameran vangitsemaksi. Skopeloksella se kuva oli syrjäisessä Glossan vuoristokylässä mopoa ajava harmaa papparainen, jonka T-paidassa luki isoilla kirjaimilla MAMMA MIA SKOPELOS! Se oli ainoa kerta, kun näin elokuvan jollain lailla yhdistyvän paikalliseen elämänmenoon. Muuten elämä saarella tuntui olevan täysin Mamma Mia -vapaata.

Skopelokselle uskaltaa siis lähteä, vaikka Abba saisikin kahvin väärään kurkkuun ja musikaalien tanssikohtaukset aiheuttaisivat hengenahdistusta. Todelliset Mamma Mia -fanit saattavat jopa pettyä. He joutuvat tyytymään perinteiseen kreikkalaiseen tunnelmaan ja kuvankauniisiin maisemiin.

Kastani (Mamma Mia -ranta), Skopelos

Kastani on aivan tavallinen ranta, vaikka kaikki tavalliset rannat eivät olekaan elokuvista tuttuja. Jos katsot Mamma Miaa tarkkaan, tunnistat siitä nämä kivet.

Kiinnostaako Skopelos matkakohteena? Voit lukea siitä lisää Mangostania-blogista!

About Author

Päivi Kaarina Laajanen

Matkailutoimittaja, matkabloggaaja ja sisällöntuottaja. Verkkolehti Matkaston perustaja ja päätoimittaja. Opiskellut Aasian kulttuureiden tutkimusta ja uskontotiedettä. Tarinoi matkoistaan Mangostaniassa, aiemmin myös Matkasto Live -blogissa. Kirjoittaa, editoi tai oikolukee pyynnöstä sinunkin tekstisi!

Leave A Reply