Matkaston vuosi 2016

0
Vuosi alkoi ja päättyi upealle aavikolle. Siinä välissä pyörittiin ympäri maailmaa ja lehti sai oman matkailuosion hotellivinkkeineen!

On tullut aika tehdä katsaus vuoteen 2016 Matkastossa. Se on hyvä tapa muistuttaa myös itselleen, mitä kaikkea lehdessä on tapahtunut ja kuinka se on taas matkan varrella kehittynyt.

Vuosi käynnistyi heti tammikuussa Päivi Arvosen upealla artikkelilla Egyptin läntiseltä aavikolta. Kamal Expedition oli kuvista päätellen hengästyttävän hieno kokemus – olisinpa saanut olla mukana! Tammikuussa julkaistiin toinenkin juttu, joka herätti samansuuntaisia ajatuksia: Riikka Mahlamäki-Kaistinen oli valmistautumassa Kapua-hankkeeseen, joka myöhemmin vei ryhmän hyväntekijöitä Himalajan vuoristoon Nepaliin.

Helmikuussa Matkasto sai viimein virallisen matkailuosion. Toki Matkastossa on aiemminkin kirjoitettu matkailusta, mutta alun perin se aloitti kulttuurilehtenä, jossa ei varsinaisille matkailuartikkeleille ollut omaa paikkaa. Ensimmäisenä juttuna matkailuosiossa julkaistiin Kerala – 5 syytä matkustaa, joka jatkoi Mangostania-blogissa julkaistujen Kerala-postausten teemaa. Uuden osion kautta Matkasto tekee myös sisältöyhteistyötä matkailualan toimijoiden kanssa.

Maaliskuun aiheita olivat niin meksikolainen pinjata kuin Qatar Airways, joka julkisti tulevansa Suomeen – kuten lokakuussa tapahtuikin. Lisäksi Paula Hotti vei meidät Berliiniin. Samalta reissulta saimme ensimmäiset hotellivinkit, jotka ovat sittemmin vakiinnuttaneet asemansa lehden sisältönä ja joita on tulossa edelleen lisää.

Huhtikuussa saatiin vähän jännitystä elämään, kun teemana olivat vampyyrit. Päivi Arvonen kävi katsomassa Kaupunginteatterin spektaakkelimaisen musikaalin, Vampyyrien tanssin, ja pian sen jälkeen pääsimme vielä Draculan linnaan Romanian Transsilvaniaan. Aika verenhimoista meininkiä siis.

Toukokuussa osallistuin Content Gurun roolissa Ping Helsinki -tapahtumaan, josta sain paljon uusia ideoita sisältömarkkinointiin. Niitä tarvitaan, jotta Matkaston tyyppinen lehti voi toimia. Kirkkonummella Långvikissa järjestetty tapahtuma oli sekä hyödyllinen että viihdyttävä kokemus ja antoi ehdottomasti rohkeutta jatkaa omien julkaisukanavien pyörittämistä.

Touko-kesäkuussa pääsimme myös Hanna Apajalahden mukana upeaan Boliviaan peräti kahdessa kiehtovassa artikkelissa. Jos sinulta meni ohi, mitä ovat unelmien pienoismallit, käy heti katsomassa! Toinen artikkeli kertoi hämmästyttävästä Tiwanakun rauniokaupungista. Tällaiset jutut muistuttavat, kuinka paljon mielenkiintoisia maita ja kulttuureja on olemassa – muitakin kuin ne, joista ehkä olemme kuulleet enemmän.

Kesäkuussa julkaistiin myös Riikka Mahlamäki-Kaistisen juttu nepalilaisesta Kanta dAb dAb -yhtyeestä, joka kerää maailmankiertueellaan varoja nepalilaisen musiikkiperinteen säilyttämiseksi. Ja ehdittiinpä kesän aikana vähän myös mystisiin Lapin tunnelmiin jutussa Seita ja saivo – suomalaista muisnaisuskoa.

Kesä ja alkusyksy olivat Matkastossa hotellijuttujen kulta-aikaa. Esittelimme silloin useita säväyttäviä hotelleja kotimaasta. Näitä olivat Naantalin ihastuttava Hotelli Palovankilahotelli Katajanokka Helsingissä, Pariisin Ville Porvoossa, kartanohotelli Karolineburg Kajaanissa, Villa Urhola Punkaharjulla ja Lapland Hotel Oulussa. Livahtipa mukaan vähän Ranskan Rivieraakin: Welcome Hotel.

Ja täytyy myöntää: syksyllä ilmojen alkaessa kylmentyä oli inspiroivaa lukea Päivi Arvosen juttua Turkki, Alanya – vielä on kesää jäljellä.

Lokakuussa esittelimme upouuden Fazerin vierailukeskuksen Vantaalla. Valoa pimeneviin iltoihin toivat artikkeli Diwalin vietosta Intiassa sekä marras-joulukuussa julkaistut ylelliset hotellivinkit Ranskasta (Chambres d´Hotes d´Arquier) ja Espanjasta (Cotton House, Barcelona). Lopulta Matkaston vuosi päättyi Anna Koskelan jutun myötä Jordaniaan, satumaiseen Wadi Rumin autiomaahan. Se oli kaunis päätös vuodelle 2016.

Matkaston blogeissa seikkailtiin viime vuonna niin kotimaassa kuin kauempana.  Matkasto Livessä pääsimme Reetta Näätäsen mukana Karhunkierrokselle, Riiisitunturille ja Kanadan Kalliovuorille. Omassa blogissani Mangostaniassa kirjoitin mm. talvisesta Saariston rengastiestä, Tallinnasta, Naantalista ja vaelluksista Ylläksen alueella. Lisäksi julkaisin useita juttuja vuoden 2015 matkaltamme Intian Keralasta.

Vinkki matkailuyrityksille, jotka harkitsevat bloginäkyvyyttä markkinointikeinona: Monet blogijuttumme (samoin kuin verkkolehden artikkelit) ovat säilyttäneet suosionsa vuosienkin jälkeen ja niitä googletetaan ahkerasti päivittäin.

Myös Matkaston sosiaalinen media kasvaa hiljalleen. Seuraathan jo Matkaston Facebook-sivua ja Mangostanian omaa sivua? Mainiota. Kun otat vielä seurantaan Instagram-tilini ja Twitter-tilini, pysyt kärryillä Matkaston uusimmista käänteistä.

Lisäksi Matkasto Live -blogissa kirjoittava Reetta Näätänen perusti viime vuonna omille matkajutuilleen Facebook-sivun Reetan retket. Jos et jo seuraa sitä, käythän nyt heti tykkäämässä!


Lopuksi haluaisin kiittää kaikkia Matkaston toimintaan osallistuneita, niin juttujen kirjoittajia kuin lukijoitakin! Ilman teitä tätä lehteä ei olisi. Matkasto alkoi aikoinaan omana yhden hengen projektinani, mutta te kaikki muut teette siitä jatkamisen arvoista.

Vuosi 2017 on uusi matkailuvuosi meille kaikille. Toiset nauttivat retkeilystä lähialueille, toiset käyvät vähän kauempana. Jokainen tyylillään – se on tärkeintä. Toivottavasti te lukijat pääsette kuluvana vuonna nauttimaan itsellenne tärkeistä asioista, olivat ne sitten lähellä tai kaukana. Me Matkastossa pyrimme edelleen välittämään tietoa ja tunnelmia mahdollisimman monista maailman kolkista. Matkaillaan yhdessä!

– Päivi 🙂

About Author

Päivi Kaarina Laajanen

Matkailutoimittaja, matkabloggaaja ja sisällöntuottaja. Verkkolehti Matkaston perustaja ja päätoimittaja. Opiskellut Aasian kulttuureiden tutkimusta ja uskontotiedettä. Tarinoi matkoistaan Mangostaniassa, aiemmin myös Matkasto Live -blogissa. Kirjoittaa, editoi tai oikolukee pyynnöstä sinunkin tekstisi!

Leave a Reply