PING Helsinki – olemme kohta kaikkialla!

0

PING Helsinki 2016

Sosiaalinen media räjähtää perjantaina 13. toukokuuta, kun parisataa sisällöntuottajaa ja markkinointipäättäjää löytää toisensa.

Perustaessani Matkastoa vuonna 2012 en tuntenut juuri ketään muuta bloggaajaa tai sisällöntuottajaa. Olin kai jotenkin vähän outo. Perjantaina 13.5.2016 kokoonnun yhteen parinsadan samanlaisen luovan hullun kanssa. Monia olen nähnyt livenä ja seurannut virtuaalimaailmassa sen verran kauan, että heistä on ehtinyt jo tulla ystäviä.

Itselleni muutos on ollut dramaattinen, ja sitä se on ollut myös koko sisällöntuotantoilmiölle. Meistä oudoista bloggareista ei enää pääse eroon – olemme tulleet jäädäksemme ja soluttautuneet sujuvasti kaikkialle verkkoon.

Mikä PING Helsinki?

PING Helsinki on Pohjoismaiden suurin sisältömarkkinoinnin businessfestivaali, joka tuo yhteen yritysten viestintä- ja markkinointipäättäjät sekä sosiaalisen median sisällöntuottajat – Suomen eturivin bloggaajat, tubettajat ja instaajat. Tuttavallisemmin siis Content Gurut ja Business Hipit.

PING Helsinki järjestetään nyt toista kertaa, ja se on tässä välissä ehtinyt kolminkertaistaa kokonsa. Tänä vuonna tapahtumaan valittiin 300 hakijan joukosta “suomalaisen some-kentän 200 kiinnostavinta sisällöntuottajaa”. On kunnia olla yksi heistä. Lisäksi tapahtumaan osallistuu yli 200 markkinointipäättäjää.

Sisältömarkkinointi on kasvava ala, jolla tarvitaan yhä enemmän keskustelua mm. sisältöyhteistyön avoimuudesta ja tavoitteellisuudesta. Tapahtuman tärkeimpiä tavoitteita on luoda uusia yhteistyömalleja sisältömarkkinoinnin tekijöiden ja sisällöntuottajien välille.

PING Helsingin takana on neljä naista: Inna-Pirjetta Lahti (Kohtaamistoimisto Innastus), Aku Varamäki (Enthusiast), Marinella Himari (Kaukokaipuu matkablogi) ja Sanna Salovuori (Tuotantotoimisto Laulain). Järjestäjät lupaavat, että “tapahtumapäivän fiilis on kuin Flow’ssa ja tulokset osallistujille kuten SLUSHissa”.

Teemana on festarit ja pukeutuminen saa olla sen mukaista. Jakkupukuja kammoavalle se kuulostaa mahtavalta. Myös tapahtuman ympäristö – Kirkkonummella sijaitseva kokous- ja kylpylähotelli Långvik – on vähintäänkin houkutteleva.

Hyvä sisältö voi olla myös kaupallista

PING Helsinki 2016 sattuu Matkaston kannalta mainioon saumaan, sillä kulissien takana olen viime aikoina yhä enemmän pohtinut tapoja tehdä mielekästä sisältöyhteistyötä matkailuyritysten kanssa. Aiemmin olen tottunut toimimaan tällä kentällä toimittajan ominaisuudessa, mutta nyt itsenäisenä julkaisijana tie on vasta alussa.

Joku varmasti muistaa, että aikoinaan perustin Matkaston vastaiskuna kaupalliselle matkailujournalismille. Myönnän, että olen sittemmin tullut osittain toisiin ajatuksiin. Kaupallinen sisältö ei aina missään nimessä ole hyvää sisältöä, mutta hyvä sisältö voi välillä olla myös kaupallista.

Tämä pätee varsinkin matkailusisältöön, jossa käytännön vinkeillä ja suosituksilla on lukijalle suuri merkitys oman matkailuelämyksen rakentamisessa. On kuitenkin oltava tarkkana ja tehtävä yhteistyötä vain sellaisten kohteiden, palveluiden ja tuotteiden kanssa, jotka sopivat omiin arvoihin ja joita muutenkin haluaisi valita.

Tarkoituksena on saavuttaa Matkastossa tasapainoinen tila, jossa sekä lukijat, yhteistyökumppanit että lehti voittavat. Yksi elämäntehtävistäni on tuottaa verkkoon sellaista matkailusisältöä, josta on mahdollisimman monelle lukijalle hyötyä ja iloa. Sen mahdollistaa tarkkaan harkittu yhteistyö matkailualan yritysten kanssa.

Pidä netti auki – Pingistä kuuluu vielä!

-Päivi-


Näillä puheilla – Matkasto ja sen blogit Mangostania ja Matkasto Live ovat nyt virallisesti auki aidolle, mielenkiintoiselle, värikkäälle ja inspiroivalle sisältöyhteistyölle! Matkailualan markkinointipäättäjä – nähdäänko PINGissä? Voit ottaa myös yhteyttä sähköpostitse paivikaarina@matkasto.net tai soittaa 040-7311384. Aivan tärisen innosta tehdä töitä kanssasi! 🙂 

About Author

Päivi Kaarina Laajanen

Matkailutoimittaja, matkabloggaaja ja sisällöntuottaja. Verkkolehti Matkaston perustaja ja päätoimittaja. Opiskellut Aasian kulttuureiden tutkimusta ja uskontotiedettä. Tarinoi matkoistaan Mangostaniassa, aiemmin myös Matkasto Live -blogissa. Kirjoittaa, editoi tai oikolukee pyynnöstä sinunkin tekstisi!

Leave a Reply