¡Pura vida! – kahvia ja ekotarzaneita Costa Ricassa

0
Laiskiainen on homeesta vihreä.

Laiskiainen on homeesta vihreä.

”Annetaan hänelle vähän omaa rauhaa…”, opas kuiskuttaa viidakossa. Laiskiainen on juuri laskeutunut alas puusta viikoittaiselle kakkausreissulleen. Sen täytyy varoa ainoaa luonnollista vihollistaan, boakäärmettä. 

Laiskiaisen turkki on vihreä homeesta, koska se viettää kaiket päivät metsässä, jonka kosteusprosentti on sata. Sen suloinen pentu tarrautuu äitinsä turkkiin. Oma poikani juoksee kauempana ja huutaa innoissaan: ”Äitiii!! Minä näin mustan villisian!”. Arka villisika on harvinainen näky tiheässä viidakossa. Pussikarhuja sen sijaan vilisee poluilla etsimässä turisteilta pudonneita eväitä.

Costa Rica, pura vidaVierailemamme Manuel Antonion kansallispuisto on Costa Rican suosituimpia, ja metsään johtavan tien varret ovat täynnä hotelleja.

Vain vähän Viroa suuremman Costa Rican pinta-alasta puolet on metsää. Lailla suojeltuja luonnonalueita maassa on 18 prosenttia. Luonnonpuistoista kaksi on julistettu Unescon maailmanperinnöksi. Valtio mainostaa itseään ”lisäaineettomaksi” maaksi. Lajitiheys on maailman huippua, puoli miljoonaa eläinlajia edustaa neljää prosenttia koko maailman eläinkannasta.

Costa Ricassa on kaksi vuodenaikaa: joulukuusta huhtikuuhun kuiva ja loput märkää. Valtion matkailutoimisto nimittää sadekautta houkuttelevasti vihreäksi vuodenajaksi. No, sadekauden aikana reppukin on homeesta vihreä.

Maassa on kaksikymmentä luonnonpuistoa, kahdeksan biologista reservaattia ja lukuisia muita suojelualueita. Turismi on tärkein elinkeino heti banaanien ja kahvin kasvatuksen jälkeen.

Costa Rica on edelläkävijä ekoturismissa, ympäristöä kunnioittavien luontoelämysten tarjoamisessa. Luontoa tuotteistetaan niin, että paikoitellen maa tuntuu viidakko-Disneylandilta. Turisteja hauskuutetaan metsissä esimerkiksi liu´uttamalla heitä vaijerissa Tarzan-tyyliin.

Costa Rica on julistanut olevansa kokonaan hiilineutraali ennen vuotta 2020. Tässä kunnianhimoisessa hankkeessa maa tarvitsee paljon taloudellistakin apua, sillä se ei ole vielä mikään täydellinen ekomaa. Vain noin 2,4 % pelloista on luomuviljeltyjä. Laittomat metsänhakkuut ovat yhä ongelma. Kaivosteollisuus yrittää päästä jylläämään luontoa. Kukaan ei varsinaisesti kierrätä jätteitään, vaan kaikki viskataan samaan pönttöön. Turismi, ekonakin, aiheuttaa päästöjä.

Myös autoja on paljon, reilusti yli miljoona. Neljän ja puolen miljoonan asukkaan maassa se on tosi paljon. Matkustan perheeni kanssa julkisilla busseilla, ja nekin ovat yleisesti aivan täynnä. Costaricalaisten eli ticojen ekologisen jalanjäljen koko on Suomeen verrattuna kuitenkin alle puolet.

Costa Rica, pura vida

Eräällä matkalla ahtaudumme pikaveneeseen, joka suihkauttaa lahden yli Nicoyan niemimaalle, Montezuman rantakylään. Äkkiä kapteeni pysäyttää veneen ja huudahtaa: ”Merikilpikonna!”. Komea, suuri konna sukeltaa pian takaisin syvyyksiin.

Seuraavana aamuna Montezumassa mustat papukaijat ja satukirjamaiset linnut nuppitöyhdöissään kirkuvat pihalla luonnollisen herätyksen auringon noustessa. Tyyni valtameri on fantastinen. Vain muutama ihminen ja jokunen koira on kanssamme rannalla nauttimassa aamukuohuista.

Nakupellet lapseni leikkivät väsymättä kookospähkinästä koverretuilla hiekkaleluilla. Etsivät simpukoita, kaivavat toisiaan hiekkaan. Voin toljotella meren sävyjä ja aavaa horisonttia tuntikausia, ison taivaan alla. Montezuman ranta on erittäin siisti ja puhdas.

Seuraavan päivän hevosteluretki kuitenkin paljastaa, että roskat on talkoilla kerätty vain lähimmiltä rannoilta. Meri tuo rantaan valtavasti muovijätettä, joka on erityisen vaarallista vesilinnuille ja kilpikonnille. Ne tukehtuvat muovipusseihin ja styroksiin luultuaan sitä ravinnoksi.

”Hei, tulitteko jäätelökurssille?”, kaunis kiharatukkainen nainen kysyy orgaanisen kahvilan edessä. Mikäs siinä! Kyseessä on vegaanisen jäätelön tekokurssi. Laitamme tehosekoittimeen hyvin jäätyneitä banaaninpaloja, kookosöljyä, hunajaa, kardemummaa ja kanelia. Jokainen saa maistaa kipollisen: njam! Kahvila hankkii luomuhedelmiä ja -vihanneksia läheisiltä luomufarmeilta.

Myöhemmin saan avattua sydänchakraani kahvilan joogatunnilla. Auringossa pehmenneet raajani taipuvat, kun jäntevä rouva lempeästi opastaa syvähengittämään ja asettumaan asanoihin, jooga-asentoihin. Oloni on kaunis ja lempeä.

Kylän kadulla nuoret surffarit kaupustelevat koruja ja hauskuuttavat lapsia jonglööritempuilla. Aika moni on meidän laillamme tullut kylään käymään, mutta löytänyt itsensä sieltä asumasta. Parikymppisellä amerikkalaistytöllä on kantoliinassaan aarre: viisiviikkoinen, puoliksi costaricalainen vauva, joka on saanut nimen Marejada, hyökyaalto.

Illalla leikkipuiston korkeissa puissa käy kuhina. Ainakin kaksikymmentä valkonaamaista apinaa kahistelee lehvästöä. Kookospähkinää auki hakkaavilla äitiapinoilla roikkuvat apinavauvat selässä. Omat pienet apinani leikkivät bambusta tehdyllä kiipeilytelineellä. Kirkon orkesteri harjoittelee puistossa, saksofoni ja rumpu sopivat sinne oikein hyvin.

Eräänä päivänä teemme kävelyretken läheiselle vesiputoukselle. Loikimme liukkailla kivillä, kiipeilemme joen reunoilla puiden juurakoista kiinni pidellen. Iltapäivän aurinko kuumottaa niskaa, mutta vesiputous puhaltaa raikkaasti. Tunnen olevani esihistoriallisella keitaalla.

Costa Rican rannoille on annettu virallisia sinisiä lippuja sen mukaan, kuinka ekologisia ne ovat. Ekologisuus määritellään muun muassa sen perusteella, millainen on veden mikrobiologinen laatu ja onko rannalla muuten turvallista. Ainakin silloin valvonta petti, kun näin mereen vaahtoavan likaisen ruskeaa vettä läheiseltä joelta. Banaaniplantaasien torjunta-aineet siinä matkustivat mereen. Samat myrkyt ovat tappaneet suurimman osan Costa Rican koralliriutoista. Karibianmeren rannikon suurimman sataman, Límonin, lähellä näen valtavia konttialueita, joissa dolet tai chiquitat odottavat kuljetusta vaikkapa Helsinkiin. Myös ananaksia, vesimeloneja ja papaijoita rahdataan Eurooppaan tonnitolkulla.

Olemme vaihtaneet rannikkoa. Costa Rican kokoisessa maassa se on päivän matka. Karibianmeri pauhaa yötä päivää, linnut sirittävät, lasissa on mehua vesimelonista ja papaijasta, aurinko siivilöityy palmunlehvien läpi.

Aamulla on aivan älytöntä herätä mölyapinoiden mylvintään, lentävien olentojen sirkutukseen ja vintillä asuvan gekon rapisteluun. Pienen mökkimme ovelta pelmahtaa rehevä tuoksu. Yöllä sirriäiset surisevat, lepakot lehahtelevat, satumainen kultainen Kuu valaisee meren. Puutarha on ylitsepursuava seikkailumetsä. Ravut rapistelevat simpukankotilot selässään yöllä rantahiekassa. Luonto tulee ovista ja ikkunoista muurahaisten ja muiden öppiäisten muodossa.

Hyttysten läiskintä on iltarituaali, jota harjoitamme ikävän dengue-kuumeen pelossa. Iso skorpioni öisessä vessassa nuijitaan hetkessä hengiltä. Matkustamme juuri naarasskorpionien vaellusaikaan, mutta näemme onneksi vain kaksi yksilöä.

Cost Rica, pura vida

Käymme usein Playa Blancalla, valkealla rannalla, joka on osa Cahuitan luonnonpuistoa. Ranta on klassinen karibiaaninen paratiisiranta veden ylle kaartuvine palmuineen ja pehmeine hiekkoineen. Röyhkeät apinat varastavat meiltä kassista keksipaketin. Apinoita on kielletty ruokkimasta, mutta silti joku hekotteleva ja kuvia napsiva turisti syöttää niille banaaneja.

Sadepäivinä paistamme lettuja ja syömme niitä makean guavahillon kera. Poltettavista palmunlehdistä lähtevä savun tuoksu ja pysähtynyt yksinkertainen tunnelma vievät lapseksi mummolan vinttikamariin juhannusaattona.

Reissaamisen puuduttavien elementtien jälkeinen euforia on parasta pitkällä matkalla erilaisessa ympäristössä. Että vain on ja nauttii elämisestä: haistaa, maistaa, näkee ja kuulee kaikkea erilaista. Kuten että papaijan väri on helakka ja maku liukkaan makea. Pura vida, kunnon elämää, kuten ticot jatkuvasti muistuttavat.

Costa Rica on alueensa kehittynein valtio, mutta kuitenkin edelleen kehitysavun vastaanottaja. Tiet ovat kuraisia ja kuoppaisia. Lyhytkin bussimatka kestää tuntikausia ja saattaa keskeytyä maanvyörymiin, varsinkin sadekausina.

Hyvin saavutettavissa on luonnonpuistoista suosituin, pääkaupungista 30 kilometrin päässä kohoavan Poás-tulivuoren ympäristö. Sen vetonaulana on kaksi kraateria, joiden partaalle pääsee helposti jalan, sillä tiheään, juurakkoiseen viidakkoon on raivattu kulkureittejä. Infokeskuksessa myydään samoja postikortteja, t-paitoja ja pehmoeläimiä kuin kaikissa muissakin luontokohteiden kojuissa. Kraaterilla haisee rikki kuin munapieru, vaikka viileä tuuli puhaltaa navakasti.

Ylängöllä vesi tippuu puiden naavasta. Pilvimetsässä parin kilometrin korkeudessa viilentynyt vesihöyry tiivistyy usvaksi. Sammal ja epifyytit peittävät puut. Yhden puun yllä voi asua jopa kaksisataa erilaista kasvia, esimerkiksi orkideoja ja peikonlehtiä. Odotan milloin tahansa törmääväni keijuihin.

Santa Elenan suojelualuetta hallinnoi paikallinen peruskoulu, ja osa tuotoista menee koulun toiminnan rahoittamiseen. Vuoristossa kasvatetaan puiden varjossa orgaanista kahvia. Luomukahvi on ylivertaisen makuista, pehmeän särmikästä. Aivan kuten maa, josta se on kotoisin.

Costa Rican luontoa

Kaikki artikkelin kuvat: © Hanna Apajalahti.

About Author

Hanna Apajalahti

Vapaa kirjoittaja ja valokuvaaja, valmistunut Haaga Helia ammattikorkeakoulusta pääaineena journalismi. Opiskelee Helsingin yliopistossa Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Lisäksi mm. kehitysmaatutkimuksen, luovan kirjoittamisen ja espanjan opintoja. Matkustaa aina kun voi, erityisenä intohimona Latinalainen Amerikka.

Leave a Reply