Torajat – pehmeä lasku kuolemaan

0
Indonesialaiset torajat elävät värikkäästi ja lähtevät näyttävästi. Miksi ihmeessä pitäisi kiirehtiä hautaan?

Torajat. Toraja-kansan hautoja kalliossa. Kuva: Flickr/Axel Drainville

Toraja-kansan hautoja kalliossa. Kuva: Flickr/Axel Drainville

Indonesia, SulawesiToraja-kansan kulttuurissa elämä ja kuolema sekoittuvat toisiinsa ilman selvää rajaa. Torajat uskovat, ettei kuolema ole äkillinen tapahtuma vaan asteittainen prosessi kohti sielujen maata. Hiljattain kuolleet ovat osa yhteiskuntaa siinä missä elävätkin.

Vaikka suuri osa Sulawesin saarella asuvista torajoista on nykyään kristittyjä, kiitos Hollannin siirtomaavallan, ovat heidän vanhat perinteensä ja uskomuksensa yhä voimissaan. Selvimmin ne tulevat esiin hautajaisten yhteydessä.

Hautajaiset järjestetään kahdessa osassa, joista ensimmäinen tapahtuu kotona heti kuoleman jälkeen. Siinä ruumis puhdistetaan ja käsitellään formaliinilla, puetaan siististi ja kääritään arvokkaisiin kankaisiin. Talossa liehuu valkoinen lippu hautajaisten toiseen vaiheeseen asti.

Torajat. Vainaja lepäilee kotona oman aikansa. Kuva: Flickr/Kaeru

Vainaja lepäilee kotona oman aikansa. Kuva: Flickr/Kaeru

Sitä saadaankin yleensä odottaa, sillä hautaan ei ole kiire. Tavallisesti kestää vähintään kuukausia, usein vuosia, ennenkuin vainaja pääsee viimeiseen leposijaansa ja hänet katsotaan virallisesti kuolleeksi. Siihen asti ruumista säilytetään kotona ja henkilöstä puhutaan kuin hän olisi vain vakavasti sairaana, ei suinkaan vielä kuollut. Vainajan sielu vaeltelee elävien keskuudessa, kunnes hautajaisseremoniat on saatettu kunnialla loppuun.

Oma tuleva kuolema käy torajan kukkarolle. Elämän tärkeimpiä asioita on säästää rahaa omia hautajaisia varten, jotta perhe voi lähdön koittaessa järjestää seudun upeimmat juhlat.

Toraja-kansa on tullut kuuluisaksi spektaakkelimaisista hautajaisistaan, joihin turistitkin voivat osallistua. Seremonioihin kuuluu olennaisesti juhlakentällä tapahtuva puhveleiden joukkoteurastus, jossa veri suihkuaa ja paloitellut raadot makaavat kasoissa tantereella. Se on meidän näkökulmastamme niin raakaa katsottavaa, ettei Matkasto julkaise siitä kuvia.

Torajat. Tytöt pukeutuneina hautajaisia varten. Kuva: Flickr/gromanuk

Tytöt pukeutuneina hautajaisia varten. Kuva: Flickr/gromanuk

Tau tau säilöö hengen

Kun vainajan arkku lopulta viedään hautaan, lähtee sen vartijaksi puinen nukke, tau tau. Se on paikka, johon vainajan henki voi asettua.

Vain korkea-arvoisilla yhteisön jäsenillä (yhtälailla miehillä ja naisilla) on oikeus pysyviin, luonnollisen kokoisiin tau tau -nukkeihin. Tau tau voi olla myös väliaikainen, bambusta tehty nukke, joka tuhotaan hautajaisseremonian jälkeen.

Torajat. Tau tau -nukkeja. Kuva: Flickr/Indonesia Aventura 2010

Tau tau -nukkeja. Kuva: Flickr/Indonesia Aventura 2010

Tau taun kaivertaminen on pitkäkestoinen rituaali, jossa jokaisen ruumiinosan tekoa edeltää sian uhraus jumalille ja esi-isille. Alunperin nukkien ulkonäkö oli viitteellinen, mutta nykyään ne ilmentävät yhä enemmän vainajan oikeita piirteitä. Ne puetaan perinteisiin asuihin ja koruihin.

Arkun sisään pakataan kaikki tuonpuoleisessa tarvittavat esineet. Hyvinvarustellut haudat nukkeineen ovatkin houkutelleet ryöstäjiä. Siksi torajat kuljettavat vainajat luoliin, jotka on käsivoimin louhittu jyrkille, vaikeapääsyisille kallioseinämille. Kuuluisin näistä, Lemon kylän hautakallio, on oikea kuolleiden kerrostalo.

Torajat. Lemon kylän hautakallio. Kuva: Wikimedia Commons/Giorces

Lemon kylän hautakallio. Kuva: Wikimedia Commons/Giorces

Haudan suuaukko on pieni ja peitetään puisella luukulla. Sisällä aukeaa tilava hautakammio, johon mahtuu usein koko perhekunnan arkut.

Tau tau pannaan kallionkoloon hautaluolan ulkopuolelle, ja siihen on kiellettyä koskea hautaamisen jälkeen. Poikkeuksen tekevät tietyt rituaalit, jolloin nukkien vaatteet vaihdetaan uusiin. Jos perheenjäsenet haluavat antaa uhrilahjan kuolleelle, se pannaan tau taun käteen.

Nuket asetetaan kallionseinämälle siten, että ne voivat katsella alapuolella aukeavaa seutua. Siellä ne seisoskelevat kaiteisiin nojaillen kuin teatterin aitioissa.

Valitettavasti vaikeapääsyisyys ei ole ollut esteenä kaikille ryöstelijöille. 1980-luvulla suurin osa Lemon nukeista varastettiin ja myytiin taide-esineinä. Tästä kauhistuneena monet perheet kätkivät tau taunsa salaisiin paikkoihin tai alkoivat pitää niitä kotonaan. Lemossa nykyään esillä olevat tau taut ovat paikallisten taiteilijoiden tekemiä kopioita. Joissakin paikoissa on patsaiden eteen tehty kalterit.

Torajat. Hän kai piti savukkeista. Kuva: Flickr/vosko03

Hän kai piti savukkeista. Kuva: Flickr/vosko03

Kaikkia toraja-kansan jäseniä ei haudata luoliin luukkujen taakse. Yksinkertaisempi tapa on sitoa arkku roikkumaan köysistä kallionkielekkeeltä. Tällainen roikkuva hauta kestää yleensä muutamia vuosia ja romahtaa sitten alas köysien mädännyttyä. Hautakallioiden juurella lojuukin jos jonkinlaista tavaraa: pääkalloja, leukaluita ja arkunkappaleita sikin sokin.

Toiset yläilmoissa kammioissaan, toiset pitkin poikin tienoota – esi-isät eivät noin vain häviä toraja-kansan keskuudesta.

Torajat. Tau tau -nukkeja "kuolleiden kerrostalossa". Kuva: Flickr/Indonesia Aventura 2010

Tau tau -nukkeja “kuolleiden kerrostalossa”. Kuva: Flickr/Indonesia Aventura 2010

About Author

Päivi Kaarina Laajanen

Matkailutoimittaja, matkabloggaaja ja sisällöntuottaja. Verkkolehti Matkaston perustaja ja päätoimittaja. Opiskellut Aasian kulttuureiden tutkimusta ja uskontotiedettä. Tarinoi matkoistaan Mangostaniassa, aiemmin myös Matkasto Live -blogissa. Kirjoittaa, editoi tai oikolukee pyynnöstä sinunkin tekstisi!

Leave a Reply