Ei aivan sunnuntaikävely
Vaikka tutustuin jossain määrin Himalajan olosuhteisiin jo viime vuonna, tällä kertaa lähdemme pienellä porukalla ja vain nepalilaisten kantajien ja oppaan kera, joten joihinkin asioihin on hyvä varautua hieman paremmin kuin viimeksi isommassa ryhmässä ja suomalaisen matkanjohtajan ollessa mukana.
Vaellus Syabrubesin kylästä päämääräämme Kyanjin Gompaan ei sinänsä ole pitkä tai erityisen vaativa (Lonely Planet määrittelee trekin vaativuudeltaan Medium-tasoiseksi), mutta Himalajalla kun ollaan, korkeuserot ovat suuria, eikä oman kehon sopeutumista niihin voi kuin arvailla täällä pannukakkumaassa asustaessa. Kaksi muuta ryhmämme jäsentä lähtee nyt ensi kertaa korkeaan vuoristoon, joten on syytä varautua etenkin vuoristotaudin mahdollisuuteen.
Vaelluksella on hyvä olla omavarainen esimerkiksi lääkehuollon suhteen. Selvittelin eri lähteistä mukaan suositeltavia ensiaputarvikkeita ja lääkkeitä, ja kyselin aiheesta työterveysasemaltani. Rokotuksia täydennettiin parilla ei-pakollisella rokotteella, ja saimme reseptejä erilaisiin vatsatauteihin tepsiviin antibiootteihin.
Suositeltava nousuvauhti yli 2500 metrin korkeudessa on 300-600 metriä päivässä, ja tuhannen metrin välein tulisi pitää lepopäivä. Reitillämme on kuitenkin jo toisena päivänä 1000 metrin nousu 3500 metriin asti, ja kolmantena päivänä nousemme vielä 3870 metriin. Vuoristotauti iskee pienellä viiveellä, joten meidän tulee tarkkailla toistemme vointia koko nousun ajan.
Vuoristotaudin tunnistamista varten on olemassa taulukko, jossa oireiden vakavuutta pisteytetään. Kun pisteitä alkaa kertyä eri osa-alueilta, tehdään päätelmät vuoristotaudin vakavuudesta ja toimitaan sen mukaan. Korkeuteen sopeutumista voi nopeuttaa asetatsoliamidia sisältävillä lääkkeillä. Lääke aiheuttaa jonkin verran sivuvaikutuksia, kuten sormien ja kasvojen pistelyä sekä tuntohäiriöitä, mutta matkan voi ennaltaehkäisevällä lääkityksellä säästää ikäviltä keskeytyksiltä varsinkin, jos ei vielä tunne oman kehonsa sopeutumisnopeutta.
Langtangin reitillä ei tietääkseni ole myöskään ”safe drinking water station” -asemia, joita Annapurnalla oli säännöllisin välimatkoin. Vesiasemilla myydään puhdistettua vettä tankeista edullisemmin kuin mitä pullovesi maksaisi. Myös pullovettä myydään vuorilla, mutta sen ostaminen ei ole kovin ekologista, sillä tyhjät pullot hävitetään todennäköisesti viskaamalla ne lähimpään rotkoon.
Tällä kertaa siis olemme vesijohdoista tai muualta saatavan veden varassa, joka pitää desinfioida ennen juomista. Tätä varten on olemassa erilaisia valmisteita, joista kuitenkin yleensä jää ikävä sivumaku veteen. Uusinta uutta on ultraviolettisäteillä orgaaniset eliöt tuhoava pieni valosauva SteriPen. Tämä laite lähtee nyt ensi kertaa matkaan. Mikäli tekniikka kuitenkin pettää tai paristot hyytyvät kylmyydessä, otamme varmuudeksi mukaan myös kemiallisia puhdistustabletteja.
Talvivaelluksella on aihetta varautua kirpakoihin yöpakkasiin, koska majataloissa makuutiloja ei lämmitetä. Kylmyydestä johtuen pyykinpesu (tai -kuivatus) on haastavaa, joten olemme varautuneet pukeutumaan päästä varpaisiin merinokerrastoihin, -sukkiin ja -alusasuihin. Merinovilla ei pitemmässäkään käytössä ala haiskahtaa kuiten keinokuidut, ja lisäksi se on todella lämmin ja miellyttävä materiaali päällä.
Välikerrokseksi on varattu fleece-vaatteita ja uloimmaksi kerrokseksi untuvaa ja goretexia. Lämmin makuupussi on myös tärkeä varuste. Vaikka Suomessa on totuttu pakkasiin, kylmässä nukkuminen ei ole mitenkään ominaista ainakaan minulle! Olin aikonut testata makuupussiani parvekkeella nukkuen, mutta vielä en jostain syystä ole saanut aikaiseksi toteuttaa tätä testiä…
Kylmästä kärsivät esineet, kuten kameran akut, patterit ja vesipullot pitää myös suojata yöksi jäätymiseltä. Kaikenlaista pientä härpäkettä roudarinteipistä korvatulppiin ja otsalamppuun, vessapaperista paristoihin ja pelikortteihin on myös muistettava ottaa mukaan. Talvella pimeä tulee jo viiden aikaan iltapäivällä, joten majataloissa on iltasella aikaa puuhastella pelaamisen ja kirjojen lukemisen merkeissä.
Vaikka suunnitelmat mukaan otettavista matkatavaroista on tehty, haastavin osuus lienee kaiken sovittaminen 90-litraiseen basecamp-kassiin. Tunnustan, että matkatavaroiden minimoiminen ei ole ominta alaani… Kantajat kantavat nämä isommat kassimme, joiden painorajana on 15kg/henkilö. Kävelemme itse pienten päivärinkkojen kera. Niissä kuljetetaan vettä (päivässä pitäisi juoda jopa 4-5 litraa nestettä, että keho sopeutuisi korkeuteen nopeammin) ja varavaatteita päivän aikana yllättävän kylmyyden tai sateen varalle.
Kunhan tavarat on saatu sullotuksi kasseihin, onkin aika suunnata heti joulunpyhien jälkeen kohti lentokenttää! Mikäli selvitämme lukuisat turvatarkastukset sekä kompakysymykset mallikkaasti Delhin kentällä ja ehdimme jatkolennollemme, tulevat seuraavat kuulumiset maasta, jonka aikaero Suomeen on 3 tuntia 45 minuuttia.
Sitä ennen kuitenkin oikein hyvää joulua kaikille lukijoille!
