Gion Mametora – temarisushia Kiotossa
Kun olin nyt kokenut ripauksen Edo-kauden viihdemaailmasta pukeutuen oiran-kurtisaaniksi ja ihaillen vanhinta säilynyttä geisha-taloa, Sumiyaa, oli tähän ”kelluvaan maailmaan” (ukiyo: ilmaus, jota käytettiin 1600-1800 -lukujen viihdekulttuurista ja nautiskelevasta elämäntyylistä) sukellettava vielä makuaistin kautta. Tokiolainen ystäväni tuli päiväksi Kiotoon kanssani, sillä hän oli jo pitkään haaveillut temarisushi -ateriasta jossakin Gionin perinteisistä ravintoloista.
Temarisushi on Kioton erikoisuus: kyseessä on siis sushi, mutta palaset ovat paljon pienempiä kuin normaalisti, ja ne ovat pallon muotoisia. ”Temari” merkitsee perinteisiä kangassuikaleista valmistettuja palloja. Temarisushin päällä on kalan sijasta usein myös säilöttyjä vihanneksia tai muuta helposti pureskeltavaa.
Miksikö? No siksi, ettei geishojen huulipuna ja kasvomeikki sotkeentuisi syödessä! Näitä pienen suupalan kokoisia susheja kutsutaan myös nimellä ”mamesushi” tai ”maiko-sushi”. Vahvan kasvomaalin takia geisha ei voi avata suuta kovin ammolleen (koin tämän aivan itse – maali tosiaan halkeilee naamasta, jos suuta avaa paljon!), ja vaikka voisikin, se olisi varsin epähienon näköistä. Siitä syystä viihteen ammattilaisia varten kehitettiin pikkuisia, helposti ja sotkematta sormin syötäviä sushipalleroita. Niitä ei myöskään ole tarkoitus dipata soijakastikkeeseen, sillä kastike pilaisi roiskahtaessaan arvokkaat silkkivaatteet. Kaikki tarvittavat mausteet on jo sisällytetty palasiin
Ystäväni oli varannut meille pöydän Gion Mametora -nimisestä ravintolasta. Paikka oli suoraan vastapäätä Gion Kōbu Kaburenjō –teatteria, joka on Gionin geishojen pääesiintymispaikka. Tällaisiin huomaamattomiin ravintoloihin pitää käytännössä tehdä etukäteen varaus, koska kattaukset tehdään pöytäseurueelle ennalta määrättyihin kellonaikoihin.
Gion Mametorassa tarjoiltiin lounas klo 11.30 ja klo 14.00 välillä. Valittavana oli kaksi menua. Illallisen voi varata välille 17.00-22.00, ja silloin valittavana on pari temarisushi-ateriaa tai pari erilaista kaiseki-ateriaa. Ruokailu tapahtui yläkerran salongissa. Tunnelma oli ihanan seesteinen. Gionin turistimassojen hullunmylly katosi täydellisesti paperisermien taakse, ja vain kuulaana kajastava valo suodattui huoneeseen. Tämä kaikki edesauttoi aterian kokemista kaikilla aisteilla.
Ystäväni oli valinnut meille kevyemmän lounaan (mikä oli hyvä, sillä päivittäiset matcha-jäätelöannokset venyttivät kummasti vyötärönympärystäni). Pieniä, raaka-aineiden omia makuja kunnioittaen vähäeleisesti valmistettuja ruoka-annoksia kannettiin eteemme yksitellen, mutta tunnelma ja muiden aistiärsykkeiden puute tuntui saavan ne maistumaan intensiivisesti. Japanilaisille tärkeä ruuan rakenne, shokkan, oli nautinnollista tuntea kielen päällä: silkkinen tofu, kevyesti friteerattu yamaimo-peruna, misossa haudutettu retikka… Olin jo nyt ekstaasissa!
Sitten saapui aterian tähti, pienet sushipallerot suljetussa puulaatikossa. Tarjoilija polvistui viereemme ja kehotti meitä avaamaan laatikoiden kannet samanaikaisesti. Voi, miten kauniita pienet sushit olivat! Tarjoilija selosti kunkin 13:n sushi-palasen sisällön. Jokainen suupala hipoi yksinkertaisuudessaan ja makujen harmoniassa täydellisyyttä. Pallot todellakin mahtuivat kerralla suuhun ilman kiusallisia pureskeluyrityksiä, eikä soijakastiketta tai wasabia tullut ikävä.
Kun olimme hitaasti ja hartaasti antautuneet aisteinemme tälle huumaavalle aterialle, saimme vielä jälkiruuaksi paahdettua hoojicha-teetä ja perinteisen riisi- ja papumassasta valmistetun makeisen. Leijuin koko iltapäivän aistihuumassa tästä yksinkertaisuudessaan taivaallisesta kokemuksesta. Tätä siis tarkoittaa ukiyo, ajattelin!
