Huippuvuoret – arktinen luontoparatiisi
Huippuvuoret esiintyvät usein erinomaisissa norjalaisissa luontodokumenteissa, eikä suotta. Viime vuosina tämä pohjoinen paratiisi on alkanut vedota turisteihin kulkuyhteyksien parantuessa ja majapaikkojen määrän lisääntyessä. Enää ei tarvitse olla tutkija tai osallistua arktiseen retkikuntaan päästäkseen nauttimaan Huippuvuorten ainutlaatuisesta luonnosta ja ilmapiiristä.
Huippuvuoret löydettiin virallisesti vuonna 1596 hollantilaisen Willem Barentsin toimesta, mutta saarella on todennäköisesti käynyt viikinkejä ja venäläisiä pomoreja jo paljon aiemmin. 1700-1800-luvulla Huippuvuorille tultiin valaanpyynnin ja korkealaatuisen kivihiilen perässä, ja sekä norjalaiset että venäläiset aloittivat kaivostoiminnan 1800-luvun lopulla. Yhdysvaltalaisen John Munro Longyearin perustama Arctic Coal Company oli aikakauden suurin hiilikaivos, ja yhtiö työllisti yli 500 kaivosmiestä. Asutuskeskus sai siten nimensä Longyearin mukaan. Myös ruotsalaisia tutkimusretkikuntia alkoi ilmaantua saarille 1800-luvun lopulla.
Norjalaiset kuitenkin lopettivat suuren osan kivihiilen louhinnasta 1960-luvulla kaukaisen sijainnin vuoksi. Venäläiset harjoittavat yhä kaivostoimintaa Barentsburgin kaupungissa. Saarelle perustettiin lentokenttä vuonna 1974, ja Norjan valtio alkoi tukea pehmeämpiä arvoja sekä kannustaa kokonaisia perheitä asettumaan saarelle parantamalla tietoliikenne- ja kulkuyhteyksiä.
Tällä hetkellä Huippuvuorilla asuu reilu 2000 vakituista asukasta, joista 3/4 on syntyperältään norjalaisia ja loput lähinnä muita eurooppalaisia sekä venäläisiä. Longyearbyen on saarten pääkaupunki ja ylivoimaisesti suurin pysyvän asutuksen keskus.
Longyearbyenissä on maailman pohjoisin yliopisto, jossa 450 opiskelijaa opiskelee arktisten alueiden luonnontieteitä. Kaupungista löytyy myös pieni sairaala, jossa on kaksi lääkäriä ja neljä sairaanhoitajaa, yksi koulu ja kolme lastentarhaa. Ruokakauppoja on yksi, ravintoloita sekä baareja useita ja majoituslaitoksia noin tusinan verran.
Huippuvuorten väestö on keskimäärin nuorehkoa, ja porukan vaihtuvuus suurta. Suuri osa saarella asuvista on tullut töihin muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi. Osa ihastuu saareen niin perin pohjin, että jää vastoin suunnitelmiaan asumaan jopa vuosikymmeniksi. Saarelta on kuitenkin hankala löytää asuntoja, sillä Longyearbyenin topografia asettaa haasteensa uusien talojen rakentamiselle. Vuoret ovat niin lähellä, että osa taloista on lumivyöryriskin alla.
Luontomatkailua eksoottisessa pohjoisessa
Huippuvuorille pääsee Oslon kautta SASin ja Norwegianin kyydissä. Finnairin oli tarkoitus avata suora reitti Helsingistä vuonna 2016, mutta yllättäen Norja esti aikeet vedoten johonkin vanhaan lakiin, jonka mukaan Huippuvuorille saa lentää ainoastaan Norjan kautta. Saarella käy nykyään kymmeniä tuhansia turisteja vuodessa. Kesäaika on ylivoimaisesti suosituin sesonki, mutta myös pitkä kaamos on alkanut saavuttaa suosiota, ja nykyään talviaikaankin pidetään useampaa hotellia auki yhden sijaan.
Huippuvuorilla toimii runsaasti erilaisia luontomatkailuyrittäjiä. Maaliskuun lopussa on käytännössä vielä täysi talvi, ja vaikka valoisa aika alkaakin olla pitkä, luontoretkivalikoima ei ollut vielä kovin laaja. Halusimme kuitenkin pois Longyearbyenin kaupungista edes hetkeksi, joten olimme buukanneet pienen päivävaelluksen ja laivaretken sekä koiravaljakkoajelun. Itsenäisesti kaupungin alueelta saa poistua ainoastaan aseen kanssa mahdollisen jääkarhukohtaamisen varalta. Asetta on hyvä myös oikeasti osata käyttää… Valmisretket eivät tietenkään ole halpoja, mutta ammattitaitoinen opas villin luonnon keskellä on kyllä mukava turva!
Talvi 2017-18 on ollut Huippuvuorilla erityisen lämmin ja vähäluminen. Lunta on satanut vain kahteen otteeseen: kerran joulun tienoilla ja kerran helmikuussa. Siinä väleissä lämpötila on ollut pitkään plussan puolella, ja vettäkin oli satanut sen verran rankasti, että kaikki paikat olivat jäätyneiden lätäköiden peitossa. Lunta oli vain ohut kerros siellä täällä jään päällä. Tämä on tuonut ongelmia matkailuunkin: moottorikelkoilla ei pääse kunnolla ajelemaan, ja niitä seisoi kymmenittäin toimettomana ja osa jopa hylättynä pitkin kaupunkia. Moottorikelkan kuljettaminen mantereelle on kuulemma sen verran kallista, että saarelta pois muuttavat jättävät usein kelkkansa avaimineen päivineen seisomaan. Jos haluaa itselleen ilmaisen kelkan, voi tarkkailla bongaamaansa ajoneuvoa muutaman päivän tai viikon, ja jos kukaan ei ole koskenut siihen, se on todennäköisesti vapaata riistaa.
Lämpötila oli vierailumme aikana siinä -15…-20c asteen hujakoilla, mutta tuntui reippaasti kylmemmältä kuin vastaavat lämpötilat Suomessa! Koska saarella ei luonnollisesti ole puita, tuulettomallakin säällä ulkona käy koko ajan hyytävä viima, joka tunkeutuu vaatteiden läpi ja palelluttaa paljaat kohdat ihosta. Ylipukeutuminen lämpömittarilukemaan nähden on siis todella suositeltavaa. En ole Suomessa tarvinnut paksuja toppahousuja koskaan alle -20c:ssa, mutta nyt pidin niitä lauhkeana päivänä jopa vuorivaelluksella ilman minkään sortin ylikuumenemista.
Mikäli mukaan on sattunut tulemaan väärät vaatevalinnat, ei huolta: kaupungissa on useita ulkoiluvälinekauppoja, joista saa kansainvälisesti tunnettuja ulkoiluvaatemerkkejä, ja valikoimaa on runsaasti.
Coal Miners’ Cabins: kaivosmiesten asuntolassa
Olimme varanneet majapaikan edullisemmasta päästä (tosin mikään majapaikka Longyearbyenissä ei ole oikeasti halpa): Coal Miners Cabins on entisiin hiilenkaivajien parakkeihin remontoitu miellyttävä majatalo. Rakennukset rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen, kun saksalaiset olivat tuhonneet alkuperäiset kaivosmiesten asuntolat. Uusista rakennuksista tehtiin entistä hienompia: kuuden hengen huoneiden sijaan rakennettiin kahden hengen huoneita, ja jokaiseen parakkirakennukseen asennettiin myös kuuma- ja kylmävesijohdot. Parakkeja oli yhteensä seitsemän, ja lisäksi suuri messirakennus, jossa toimi työläisten ruokala.
Kun kaivosmiehet vuonna 1987 muuttivat muualle, Spitsbergen Travel osti asuntolan ja muutti sen majataloksi. Suuressa messirakennuksessa toimii viihtyisä baari/ravintola sekä vastaanotto ja pieni kauppa. Parakkirakennukset on numeroitu, ja niissä majoitutaan edelleen kahden hengen huoneissa. Vessat ja suihkut ovat yhteiskäytössä käytävien varrella, ja ne ovat todella siistit. Parakeissa on myös olohuoneet ja keittiöt, mikäli haluaa itse kokkailla ruokansa. Huoneen hintaan sisältyy runsas aamiainen ravintolassa.
Ainoa hienoinen miinus-puoli tässä majatalossa on sen sijainti Nybyenin kaupunginosassa. Kävelymatkaa keskustaan on kaksi kilometriä, vaikka kaupunki näyttääkin olevan ihan kivenheiton päässä. Kesällä tämä matka tuskin tuntuu missään, mutta viimassa ja umpijäisellä tiellä etenkin paluumatkat ylämäkeen kaupungista tuntuivat aavistuksen pitkiltä.
Arktista eksotiikkaa kaupungilla
Jo pelkästään kaupungilla käyskennellessä kiinnittää huomiota muutamiin jännittäviin seikkoihin. Kaupunkia ympäröivien vuorten rinteillä pänöttää muinaisia kaivosrakennelmia sekä kaivosten puoliksi romahtaneita sisäänkäyntejä. Yhteen kaivokseen pääsee ilmeisesti sisälle opastetulla retkellä, mutta muiden rakennelmien lähelle ei ole menemistä, ne kun voivat romahtaa koska vaan.
Kaupungilla huomio kiinnittyy myös näkyviin putkistoihin: kaikki putki- ja sähköverkostot on vedetty maan päälle telineiden varaan, sillä ikiroudassa olevaan maahan ei voi upottaa mitään. Siellä täällä putkien yli menee kävelysiltoja. Myös talojen perustukset ovat irti maasta paalurakennelmien päällä. Koska maa on aina jäässä, Huippuvuorilla ei myöskään ole hautausmaata. Saarilla ei siis virallisesta saa kuolla, mutta ei myöskään syntyä, koska pikkuista sairaalaa ei ole varusteltu synnytyksiä varten. Naisten tulee lähteä mantereen puolelle odottelemaan synnytystä viimeistään 4 viikkoa ennen laskettua aikaa.
Eksoottisen vivahteen tuovat myös kauppojen ovien kyltit, joissa kehotetaan jättämään aseet ulkopuolelle. Ruokakaupassa on jopa lukollinen kiväärikaappi tarkoitusta varten. Urheilukaupoissa on huomattavat kiväärivalikoimat.
Longyearbyenissä on jopa bussiverkosto, lähinnä lentokentän ja kaupungin välillä. Bussi kiertää joka kerta lennon saavuttua ja lähtiessä kaikki kaupungin majatalot, joten kuljetus lentokentältä hoituu näppärästi ja edullisesti. Autotiet eivät kuitenkaan johda muihin asutuskeskuksiin kuten Barentsburgiin tai Ny-Ålesundiin. Talvisin kaupunkien välillä voi ajella moottorikelkalla (moottorikelkkaväylät halkovat myös kaupungin keskustaa), mutta kesäisin kaupunkeihin pääsee ainoastaan laivalla tai patikoiden. Maastoautolla ajo tieverkoston ulkopuolella on kielletty.
