Jäisiä polkuja alppiruusuviidakossa: Ghorepani (3000m) – Poon Hill (3200m) – Tadapani (2600m)
Heräsimme kello 5 katsomaan auringonnousua läheiselle Poon Hill -kukkulalle. Lämpömittari huoneessamme näytti +3 °C, joten ulkona oli todennäköisesti hiukan pakkasta. Lähdimme kipuamaan jälleen tuhansia portaita otsalamppujen valossa.
Taivas oli pilvetön ja tähdet loistivat kirkkaina. Myöhemmin saimmekin kuulla, että tämän aamun sää oli kirkkain moneen viikkoon, joten meitä onnisti. Hetken kuluttua rhododendron-viidakon lomasta alkoi erottua vuorten hahmoja. Taivaanrannassa alkoi näkyä oranssia kajastusta.
Yhtäkkiä edessämme oli lipputiski! Kaksi kylmissään hytisevää virkailijaa villahuiveihin kääriytyneenä myi pääsylippuja kukkulalle pienestä kopista. Kukkulalla sijaitsee näkötorni, joka rakennettiin alunperin vuonna 1978 ja uudelleen 2001. Lipputulot käytetään näkötornin ylläpitämiseen.
Oppaamme Bishnu kertoi meille näkötornin tarinan:
Britannian armeijasta eläkkeelle jäänyt majuri herra Poon (nimi merkitsee myös Annapurnan alueen magar-kansaa) palasi kotikyläänsä Ghorepaniin. Eräänä aamuna hän kävi kylän viereisellä kukkulalla aamukävelyllä ja näki kauniin auringonnousun Annapurnan vuorten yllä. Hän sai idean, että olisi mukava rakentaa kukkulalle näkötorni, jotta turistit voisivat myös ihailla ainutlaatuista näkymää. Ajatuksen kypsyttyä torni rakennettiinkin ja matkailijat saivat nähdä Annapurnan upean auringonnousun. Siitä lähtien kukkulaa on kutsuttu Poon Hilliksi.
Reilun tunnin kiivettyämme aurinko jo valaisikin niin paljon, että otsalamput voitiin sammuttaa. Kukkulan päällä oli jo lauma turisteja kameroineen. Näkymä muuttui koko ajan sitä mukaa kun aurinko nousi korkeammalle. Näky oli todella vaikuttava: Dhaulagiri, Tukuche, Nilgiri, Annapurna South, Machapuchare, Lamjung, Hiunchuli ja joukko muita huippuja loisti ensimmäisten auringonsäteiden osuessa niihin. Vietimme kukkulalla varmaankin lähemmäs tunnin, ja kuvasin vuoria kaikissa mahdollisissa valaistuksissa.
Sormet palellen ja vatsat kurnien lähdimme laskeutumaan takaisin Ghorepaniin, jossa aamiainen ja pakkausurakka odottivat meitä.
Lähdimme vaeltamaan kohti seuraavaa kylää. Ensimmäisen parin tunnin ajan upeat lumihuiput olivat koko ajan näkyvissä. Välillä oli pakko pysähtyä ihan vain ihastelemaan niiden valtavaa kokoa. Bishnulla on tavoitteena kiivetä 7219 metriä korkealle Annapurna South -vuorelle muutaman vuoden kuluttua. Vuori näytti todella pelottavalta, tosin näimme vain eteläseinämän, jota pitkin ei kiivetä.
Kuljimme jälleen samaa reittiä suurimmaksi osaksi kiinalaisturistien seassa. Rhododendronmetsikkö kaikui tuon tuostakin heidän äänekkäästä keskustelustaan. Meille ei oikein selvinnyt, miksi pitää jatkuvasti huutaa. Välillä kuului oikein ulinaa ja kiljuntaa, kun he ilmeisesti yrittivät paikallistaa muita maanmiehiään reitiltä. Ja tämä on vasta sesongin alkua – millainen kuhina täällä mahtaakaan käydä maaliskuussa…
Puolenvälin jälkeen polulla odotti yllätys: varjoisissa osuuksissa lumi ei ollut vielä sulanut, ja polku oli umpijäässä! Irtonainen pöly peitti jään niin, että sitä oli vaikea huomata. Kiinalaisturisteja muksahtelikin nurin aina välillä, ja jyrkissä kohdissa sai olla tarkkana iskemässä vaellussauvoja jäähän, ettei itselle olisi käynyt samoin. Jääpolkua jatkui pitkään, kunnes laskeuduimme taas alle 3000 metrin ja ilma lämpeni.
Alkuperäinen reittisuunnitelmamme hiukan muuttui ja nukummekin seuraavan yön Tadapanissa. Huomenna vietämme lähes koko päivän perinteisessä gurung-kylässä Ghandrukissa. Kylä olisi alustavan suunnitelman mukaan jäänyt näkemättä, mutta nopeutamme matkaa vastaavasti vaelluksen loppupäästä.
Annapurnan alueen kehitys on ollut nopeaa – nyt lähes jokaisessa kylässä on myös wi-fi, jopa pikkuisessa Tadapanissa, joten ehkä saankin näitä päivityksiä lähtemään ilman suurempia taukoja.
