Karhunkierros – Päivä 1: Ristikalliolta Runsulammelle

1_16

Suomen suosituin retkeilyreitti, Oulangan kansallispuiston Karhunkierros, vietti 60-vuotisjuhlaansa vuonna 2015. Päätin lähteä serkkuni kanssa testaamaan kestävyyttäni ensimmäiselle pidemmälle Suomi-vaellukselleni syyslomalla, lokakuun puolivälissä.

Minulle on aiemmin karttunut kokemusta pidemmistä reiteistä lähinnä Himalajan ja Kanadan Kalliovuorten poluilta, missä majoitus on aina tapahtunut majataloissa. Lisäksi Nepalissa apuna ovat olleet kantajat, joten ison rinkan kantamisesta ei juuri ole kokemusta kertynyt. Nyt kuitenkin kolmen päivän sapuskat, teltta, kokkailuvälineet ja muu varustautuminen kylmiä ilmoja varten piti kantaa ihan itse!

1_1
Sukulaisten mökki Suomussalmella toimi näppärästi tukikohtana vaellukselle.
1_2
Kaunis auringonlasku mökin pihassa.
1_3
Aamuvarhaisella liikkeellä oli ainoastaan hirvenmetsästäjiä.
1_4
Auringonnousu matkalla Juumaan.
1_5
Kainuun käymättömiä korpimaita.

Pidimme tukikohtana serkun suvun mökkiä Suomussalmella, joten majoitus ennen ja jälkeen vaelluksen oli näppärästi järjestyksessä. Lähdimme kohti vaelluksen alkupistettä aurinkoisena ja kirpeänä pakkasaamuna. Matkalla kohti Oulankaa näimme ainoastaan hirvestäjiä siellä täällä partioimassa poloisia sarvieläimiä.

Jätimme auton Juumaan vaelluksen loppupäähän ja otimme taksikyydin Sallantien varteen Ristikallion lähtöpisteeseen. Reitin perinteinen alkupiste olisi ollut vielä pohjoisempana Hautajärvellä, mutta Ristikallion reitillä hienot näkymät alkavat kuulemma jo alkureitistä. Tästä reitin pituudeksi Juumaan asti tulee noin 50km, kun Hautajärveltä Rukalle (reitin virallinen loppupiste) matkaa olisi ollut 80km.

Puhelias taksikuski esitteli meille reitin varrelta mm. paikan, jossa metsätyökoneen ajaja oli edellisenä vuonna vahingossa herättänyt karhun talviuniltaan. Saimme herralta muitakin vinkkejä, hän kun oli tullut kyydinneeksi yhden jos toisenkin vaeltajan ja jopa omatoimisesti pelastanut voimansa yliarvioineen naisen keskeltä metsää. Kuski totesi reppujemme olevan painavammasta päästä, mutta sentään emme olleet täyttäneet niitä vesikanistereilla, niin kuin kuulemma jotkut ensikertalaiset.

1_6
Tästä se lähtee!

Viimeisiksi sanoiksi taksikuski vielä varoitteli kuuran liukastamista pitkospuista. Hän auttoi rinkat selkäämme ja toivotti turvallista vaellusta. Rapian parikymmentäkiloisen rinkan selkään lastattuani alkoi heti tuntua siltä, että näinköhän tässä edetään miltei parinkymmenen kilometrin päivämatkoja tämän kuorman kanssa… ensimmäiseksi oli nimittäin vastassa portaita ja niitä liukkaita pitkospuita! Askeleensa sai asettaa varovasti, ettei kompuroisi ensi töikseen rähmälleen suohon.

1_7
Pitkospuut todellakin olivat liukkaita…
1_8
Ensimmäiset porohavainnot tehtiin jo puolentoista kilometrin kävelyn jälkeen.

Auringonsäteet paistoivat matalalta ja kimaltelivat kuurassa. Ensimmäiset Pohjoisen eksotiikan hetket koettiin saman tien, kun suolla käyskenteli kaksi poroa meitä tuijotellen. Polku kulki lähinnä mäntymetsikössä. Muutaman kilometrin kuluttua tuli vastaan ensimmäinen näköalapaikka: Ristikallio. Pudotusta alhaalla kulkevaan jokien risteymään oli reippaasti. Lähistöllä oli myös autiotupa, joka oli vielä hiukan lämmin edellisten vieraiden jäljiltä. Päätimme pitää lounastauon ja käristää makkaraa uunissa.

1_10
Ristikallion upeat näkymät.

1_12 1_13

Rinkan säädöt eivät tainneet mennä aivan kohdilleen, koska olkapäitä särki jo tässä vaiheessa julmetusti. Kuorman punnertaminen takaisin selkään oli joka tauon jälkeen yhtä tuskallista. Lähes 15 vuotta sitten ensimmäiselle vaellukselleni hankittu, elähtänyt Karrimorin Cougar 65+10 -rinkka oli ollut vähemmällä käytöllä, ja aloin epäillä, olinko sittenkään pakannut sitä kovin fiksusti. Rinkan paino tyhjänäkin taisi olla lähempänä kolmea kiloa. Vasta kolmantena päivänä tajusin, kuinka lantiovyön hihnat saa tarpeeksi kireälle, ja paino siirtyi vihdoin enemmän lanteille kuin olkapäille.

Kun ei ole taipumusta grammanviilaukseen, heittelimme ruoka-aineita mukaan surutta hiukan reilummalla kädellä. Kuivattuja, valmiita retkiaterioita, makkaraa ja sinappia, teetä ja kaakaota, olipa mukana myös pari pikkuista Baileys-pulloa. Myös karkkia ja muuta herkkua löytyi iltaisin rinkan syövereistä. Lämpimät vaatteet (mukaan lukien pitkä untuvahame, ahh!) tulivat todella tarpeeseen, samoin talvimakuupussi ja kaksi päällekkäistä makuualustaa. Jos olisi jaksanut, olisi trangian polttonesteen voinut ehkä mitata ja siirtää litran pullosta vähän pienempään… Noh, näillä varusteluilla siis mentiin!

1_14
Maaninkajoki näyttäytyi syksyisessä karuudessaan.
1_15
Ensimmäisen pienen riippusillan ylitys.
1_17
Taivalkönkään autiotupa sijaitsi hulppealla paikalla.

1_18

Ajatuksenamme oli viettää ensimmäinen yö Oulangan leirintäalueella, mutta hämärä alkoi hiipiä, kun olimme vasta Runsulammen tienoilla. Päätimme pystyttää teltan saman tien ja viettää yömme 13,5 km päässä lähtöpisteestä. Seuraavaksi päiväksi jäisi sitten hiukan suunniteltua pidempi matka, mutta aikaisin heräten valoisaa kävelyaikaa olisi enemmän kuin ensimmäisenä päivänä.

1_19 1_20

Leiriin saapui myös yksin vaeltava turkulaismies, joka oli päättänyt kokeilla riippumatossa yöpymistä. Painuimme telttaan pimeän saavuttua jo kahdeksan maissa ja yritimme nukkua. Teltan pohja kuitenkin vietti aavistuksen alaspäin (olimme mielestämme valinneet alueen tasaisimman kohdan) ja valuimme koko ajan kohti jalkopäätä. Lämpötila laski pakkasen puolelle, ja kylmän ilman hengittäminen ei ainakaan puoliksi flunssaisena tuntunut kovin miellyttävälle.

Pyörimme kumpikin unettomina makuupusseissamme, kunnes puolenyön tietämillä viluinen turkulaisretkeilijä tuli kertomaan, että hiiret olivat syöneet osan hänen eväistään! Tarkistimme saman tien omat ruokamme ja siirsimme kaiken mahdollisen teltan sisälle. Uni ei edelleenkään tullut, ja kevyestä horroksesta säpsäytti viimeistään korvan vieressä rapistellut eläin. Minusta ei edelleenkään tullut telttailun ystävää…

Karhunkierros jatkuu seuraavassa postauksessa!

Kirjoita kommentti!