Kohti kuumia lähteitä: Bamboo (2400m) – Jhinu (1700m)
Viimeinen kokonainen trekkipäivämme alkoi loskassa ja räntäsateessa. Alamäkeä riitti loputtomiin, ja yhden tiukan ylämäkipätkän jälkeen saavuimme 5 tuntia vaellettuamme Jhinuun. Kylä on kuuluisa kuumista lähteistään. Niille päästäkseen täytyy tosin vielä lompsia puolisen tuntia alaspäin aivan Modi Khola -joen viereen.
Altaiden vesi ei ollut aivan kuumimmillaan rankkasateen takia. Muut fasiliteetit olivat alkeelliset, ja reilun puoli tuntia lilluttuamme lämpimästä vedestä pois nouseminen oli tuskallista. Kun saimme vihdoin vaihdettua kuivat vaatteet päälle kylmässä ja pimeässä hökkelissä, oli edessä vielä reippailu ylöspäin takaisin kylään. Hikeähän siinä taas pukkasi.
Sillä välin oli huoneemme ulko-oven eteen ilmaantunut makaamaan musta koira. Se oli kääriytynyt kerälle sadetta ja tuulta pakoon terassin katon suojiin. Annapurna Basecampista asti meitä oli seurannut myös toinen, valkoinen koira, mutta se kääntyi takaisin tänään saatuaan seuraa muista trekkaajista. Tätä mustaa koiraa emme olleet aiemmin nähneet, mutta se oli spontaanisti valinnut meidän ovemme kaikkien huoneiden joukosta. Koira makasi ovemme edessä vielä pitkälle yöhön.
Illan mittaan rankkasade muuttui rännäksi. Oppaammekin ihmetteli ilmiötä – näin alhaalla ei juuri koskaan nähdä lunta! Olimme entistä iloisempia, että oli kyseessä toiseksi viimeinen vaelluspäivämme. Mikään ei ole inhottavampaa kuin sateessa käveleminen. Vaatteita on mahdotonta kuivattaa kosteassa ja kylmässä ilmassa.
Uusi amerikkalaisystävämme Diana oli päätynyt Annapurnan trekille hetken mielijohteesta. Hän oli vuokrannut oppaan sekä varusteensa Pokharassa sijaitsevasta firmasta. Diana ei ollut koskaan ennen vaeltanut, eikä matkatoimiston puolestakaan sen kummemmin oltu informoitu sääolosuhteista. Kun Diana näki meidän suunnattoman tavaramäärämme ensimmäistä kertaa, hän piti sitä huvittavana ja liioiteltuna. Kun lunta alkoi tupruttaa, hän kuitenkin tajusi, mitä kaikkea kylmyydessä ja kosteudessa selviämiseen oikein tarvitaan. Koska hänen vuokraamansa varusteet olivat aivan liian kevyet pakkaseen ja tuiskuun, lainasimme omia vaatteitamme hänelle kylmimpinä päivinä. Koettelemuksista selvittyään hän totesi, ettei ikimaailmassa olisi päässyt ylös asti ilman meidän apuamme, mikä lienee totta.
Suurin osa kohtaamistamme vaeltajista näytti Dianan tavoin olevan budjettimatkalla, eivätkä he olleet aivan selvillä olosuhteista. Ainoastaan ABC:ssä sattumalta tapaamamme suomalaistrekkaaja oli yhtä hyvin valmistautunut kuin me! Muita tämä yhteensattuma huvitti, ja tapaamillamme trekkaajilla onkin nyt käsitys, että kaikki suomalaiset ovat super-organisoituneita (vaatteet erivärisissä suojapusseissa, pikkutavarat lajiteltuina minigrip-pusseihin, mukana massiiviset lääkevarastot, kaikille tavaroille varakappaleet jne.). Me olimme kuitenkin ainoat, jotka eivät missään vaiheessa kärsineet palelusta tai viiman läpitunkevuudesta. Lääkkeitä lukuunottamatta kaikkia mukaan otettuja tarvikkeita tuli käytettyä!
Erityisen iloinen olin isän lahjoittamasta monitoimityökalusta ja kännykän varavirtalähteestä. Pariin otteeseen epämääräisesti asennettuja ovensalpoja viilaillessa tyrskähtelimme tilanteen huvittavuudelle, mutta saimmepa joka yö ovemme lukkoon!
