Kioto kahdessa päivässä: Länsi-Kioton temppelit

Mitä Kiotossa kannattaa tehdä, jos aikaa on vain kaksi päivää? Teimme yhdeksän hengen voimin parin päivän irtioton kesken tiukkaa työmatka-aikataulua. Koska aikaa oli hyvin rajatusti, piti miettiä tarkkaan, mitkä Kioton ihmeistä olisi logistisesti järkevintä ajoittaa kahdelle päivälle. Tässä hyväksi todettu reitti yhdelle päivälle.

Edellisestä Kioton-vierailustani on vierähtänyt jo kahdeksan vuotta. Silloin pääsin ihailemaan täydessä loistossaan kukkivia kirsikoita. Tällä kertaa matka osui toukokuun loppupuolelle, aikaan ennen sadekautta. Meillä oli mukana yhden seurueemme jäsenen kiotolainen tuttava, joka tunsi oikoreitit ja kaupungin logistiikan, joten meidän ei tarvinnut käyttää aikaa bussi- ja junayhteyksien miettimiseen.

Bussit kulkevat näppärästi tunnetuimpien nähtävyyksien välillä, mutta ne ovat hitaita ja todella ruuhkaisia. Kioton asemalla jonot suosituimmille bussilinjoille saattavat olla järkyttävän mittaisia! Juna- ja metrolinjat taas saavuttavat vain tietyt kaupunginosat, joten nopeinta on yhdistellä junan, bussien ja taksin käyttöä varsinkin, jos aikaa on rajallisesti. Mikäli aikoo käyttää ainoastaan julkista liikennettä (ja aika ei ole aivan yhtä kortilla kuin meillä) kannattaa ehdottomasti hankkia joko bussikortti tai metro+bussikortti, jolla voi matkustaa rajattomasti joko yhden tai useamman päivän sisällä. Kortin voimassaolo alkaa ensimmäisestä leimauskerrasta.

Kullan kimallusta: Kinkaku-ji

Olen käynyt Kiotossa neljä kertaa aiemmin, joten kuuluisimmat nähtävyydet ovat tulleet tutuiksi. Halusin tällä reissulla myös itse nähdä jotain uutta, joten suunnittelimme ensimmäiseksi päiväksi temppelikierroksen Kioton länsiosiin. Vaikuttava aloituskohde Kioton upeaan historiaan tutustumisessa oli luonnollisesti Kinkaku-ji (Kultainen Paviljonki).

Paviljongin rakennutti alunperin shōgun Ashikaga Yoshimitsu vuonna 1397 itselleen huvilaksi. Se muutettiin myöhemmin zen-buddhalaiseksi temppeliksi Ashikagan pojan toimesta. Rakennuskompleksi on palanut useita kertoja 1400-luvun sotien aikaan, mutta viimeisin tulipalo tapahtui vuonna 1950, kun mielisairas munkkikokelas tuikkasi temppelin tuleen. Se kuitenkin rakennettiin alkuperäisen kaltaiseksi, ja paviljongin kaksi ylintä kerrosta on päällystetty lehtikullalla.

Alkukesällä paviljonkia ympäröivää puutarhaa värittivät syvän violetit iirikset. Värikontrasti kullankeltaisena hohtavaan rakennukseen ja ympäröivään lampeen oli huumaava. Edes näköalapaikalla parveileva turistimassa ei hälventänyt paikan ainutlaatuisuutta. Paviljongin edessä kimmeltävä Peililampi (Kyōko-chi) heijasti tuulettomana päivänä rakennuksen kuvajaisen pintaansa. Olen käynyt Kultaisessa Paviljongissa jokaisella Kioton-vierailullani, eikä tämäkään kerta tuottanut pettymystä.

Tuhatvuotinen ravintola

Japanilainen ystävämme vei meidät seuraavaksi massiivisen Daitokujin temppelialueen läpi vähemmän tunnettuun shintô-pyhäkköön, Imamiya Jinjaan. Pyhäkkö on perustettu vuonna 994, ja siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1001. Se rakennettiin alunperin tuomaan hyvää onnea taudeilta suojautumisessa Kiotoa koetelleen epidemian seurauksena. Imamiya Jinjassa rukoillaan edelleen hyvää terveyttä, vaikka alkuperäinen tarve ruton karkottamiseksi onkin kadonnut.

Imamiya Jinjan vieressä on useita historiallisia ravintoloita: yksi niistä, Ichimonjiya Wasuke (tai paikallisittain ”Ichiwa”) on avannut ovensa yli tuhat vuotta sitten, ja tarjoilee edelleen samoja aburimochi-riisitaikinavartaita kuin silloin – Kiotossa historia vie todella pitkälle ajassa taaksepäin! Ravintolaa on pyörittänyt sama perhe jo 24 sukupolven ajan. Mochi on tahmariisistä vaivattua tiivistä tahnaa, jota tässä ravintolassa laitettiin vartaisiin ja paahdettiin hiilten yllä. Vartaiden päälle kaadettiin makeaa misokastiketta, jonka resepti on salainen, arvatenkin säilynyt 1000-luvulta.

Kuuman hiilipesän äärellä työskentelevät tädit pyyhkivät hikeä otsaltaan, ja ihailivat vitivalkoista ihoamme – me kun olimme juuri saapuneet ennätyksellisen kylmästä Suomen keväästä, eikä kukaan meistä ollut edellisen syksyn jälkeen nähnyt kunnolla auringonvaloa! Vaikka Kioto ei ollut läheskään kuumimmillaan, +27c lämpötilassa tarvitsimme jo kipeästi levähdystauon, ja mochi-välipala muinaisessa ravintolassa oli enemmän kuin tervetullut.

Zen-buddhalaisuuden kehto Ryōanji

Levähdyksen jälkeen uppouduimme zen-buddhalaiseen tunnelmaan Ryōanji’ssa, ”Lohikäärmeen rauhan temppelissä” . Tämänkin temppelin juuret ovat 1000-luvulla, jolloin alue kuului Fujiwara-klaanille ja toimi heidän huvilanaan. 1400-luvulla huvila vaihtoi omistajaa ja se muutettiin zen-buddhalaiseksi temppeliksi.

Temppelin  tunnetuin osa on kivipuutarha, jonka viittätoista kiveä ei mistään kulmasta voi nähdä yhtä aikaa. Sanotaan, että vain valaistunut voi nähdä kaikki kivet kerralla. Puutarha edustaa tyylipuhtainta ”karesansui” (suoraan käännettynä ”kuihtunut vuori ja vesi”) -arkkitehtuuria. Temppelissä vallitsi kummallinen rauhan olotila, vaikka väkeä oli kuin pipoa. Temppelialueella oli useita rakennuksia, lampia ja puutarhoja. Suurien salien fusuma-ovia koristivat vaikuttavat tussimaalaukset.

Alueella käyskennellessä aikaa vierähti huomaamatta, ja meillä oli taas nälkä. Päätimme käydä syömässä perinteisen yudōfu (keitettyä tofua) -aterian temppelialueen ravintolassa. Saimme pienen odottelun jälkeen seurueellemme oman privaatin huoneen. Ravintolassa tarjoillaan vain kahta ateriavaihtoehtoa, mutta useammasta ruokalajista koostuva laajempi ateria olisi pitänyt tilata etukäteen, joten tyydyimme kevyempään versioon.  Zen-buddhalaisten munkkien kehittämä vegaaninen shōjin ryōri -keittiö oli puhtaine makuineen täydellinen kokemus. Tatamilla istuessa, lämmintä tofua, sakea ja tsukemono-pikkelsejä nauttien sekä vehreää puutarhaa katsellessa olisi voinut kuvitella olevansa 1600-luvulla!

Ninnaji-temppelin keisarillista loistoa

Matka jatkui Ninnaji-temppeliin. Tämä oli minunkin ensivierailuni tässä temppelissä, ja onneksi päädyimme sinne! Alue oli valtava, ja edellisestä zen-temppelistä poiketen hyvin koristeellinen. Temppelin oli rakennuttanut keisari Kōkō vuonna 886, ja tavaksi muodostui, että hallitsevan keisarin poika lähetettiin temppeliin pääpapiksi aina pestin vapautuessa. Perinne jatkui vuoteen 1869. Myös Ninnaji on palanut useita kertoja Japanin sotaisassa historiassa, ja sen vanhimmat säilyneet rakennukset ovat peräisin 1600-luvulta.

Alueelle johtava kuja oli poikkeuksellisen leveä, jotta keisarin härkävankkurit ja palvelijat mahtuivat kulkemaan temppeliin. Eri rakennuksia yhdistivät kävelykatokset. Kuljeksimme toinen toistaan kauniimpia näkymiä tuijotellen, ja nautimme kaikesta estetiikan määrästä, mitä oli yhteen kohteeseen voitu ujuttaa.

Tässä jutussa mainitut temppelit ovat Imamiya Jinjaa lukuun ottamatta kaikki UNESCOn maailmanperintöluettelossa, mutta Ninnaji’sta edellisten temppeleiden ihmismassat puuttuivat. Ninnaji sijaitsee noin kymmenen minuutin kävelymatkan päästä Ryōanji’sta, joten kohteet on helppo katsastaa samalla kertaa. Aion ehdottomasti käydä tässä temppelissä vielä uudestaan!