Laugavegur, vaellus halki savun ja sumun
Sakea, valkeanharmaa sumu laskeutui ympärillemme jo Landmannalaugarissa. Tietäni viitoitti vain kuvitelma siitä, että jalkojeni alla oli jonkinlainen polku. Tiesin etten ole yksin, Landmannalaugarista lähti lukemattomia vaeltajia kohti Hrafntinnuskerin majaa, mutta emme nähneet ketään tai mitään.
Ensimmäiset kilometrit vaelluskenkien alla ropisi Laugahraunin laavakenttien musta hiekka. Ohitimme Brennisteinsaldan kullanväriset kukkulat sekä Storihverin pulppuavan kuuman lähteen, mutta jouduin kuvittelemaan upeat maisemat ympärilleni. Todellisuudessa etsimme sakean sumun keskeltä reittimerkkejä, toivoen että suunta olisi oikea.
Hrafntinnuskerin majalle saavuttuamme sää alkoi seljetä. Edessämme aukesi valtava, obsidianinmusta laavakenttä, jota halkoivat lumen peittämät, harmaanvalkoiset jäätiköt. Näky oli kuin mustavalkoisesta valokuvasta – maisemaa väritti vain vadelmanpunainen kuoritakkini. Olimme alunperin ajatelleet yöpyvämme Hrafntinnuskerin majan läheisyydessä, mutta ilta-auringon pilkahdellessa pilvien välistä päätimme jättää muut vaeltajat taaksemme ja jatkoimme matkaa vielä toiset kaksitoista kilometriä, kohti Alftavatnin järveä.
Olen vaeltanut satoja, miltei tuhansia kilometrejä halki vaihtuvien maisemien, mutten koskaan ole nähnyt mitään yhtä maalauksellista kuin Háskerðingurin juurella savuavan maan, kuparisena hohtavat ryoliittikukkulat, vihreän sammaleiset laaksot ja valkeana valuvat jäätiköt. Irrallisella päivärytmillä ja pienellä retkianarkialla ruuhkaisestakin vaelluspolusta voi tehdä kulkijan oman erämaan. Vaelsimme vailla huolia laskevan auringon hohteessa, aivan yksin. Myöhään illalla väsyneinä, liki kahdenkymmenenneljän kilometrin kävelyn jälkeen, pystytimme leirin Alftavatn-järven rannalle ja keitimme iltateet.
Aamulla herätessämme muut olivat jo lähteneet. Pilkoin omenan mausteeksi aamupuuroon ja jatkoimme matkaa yli vihreiden kukkuloiden kohti Syðri-Emstruán kanjonia. Vaelluksen viimeiset päivät kulkivat ohi taivaanrannassa siintävän Myrdallsjökullin jäätikön kohti Eyjafjallajökullin kupeessa lepäävää Þórsmörkiä.
Laugavegur on Islannin ylivoimaisesti suosituin vaellusreitti. Kolmen tai neljän päivän mittaisella erämaapolulla on pituutta 55 kilometriä, ja se kulkee Landmannalaugarista Þórsmörkiin. Reitin alkuun ei pääse henkilöautolla, mutta sekä Landmannalaugariin että Þórsmörkiin vaeltajia kuljettaa nelivetoinen linja-auto. Bussilla on pysähdyspisteitä muun muassa Reykjavikissa ja Hellassa, johon voi tarvittaessa jättää vuokra-auton. Majoitus reitin varrella tapahtuu erämaatuvissa tai tupien lähistöllä teltassa. Reittiä voi jatkaa säiden salliessa Þórsmörkistä vielä noin 20 kilometriä Skógariin, läpi Fimmvörðuhálsin solan, ohi vesiputousten sekä Eyjafjallajökullin purkautumisalueen.
Lisää tietoa Laugavegurin vaelluksesta löydät osoitteesta http://fi.is/en/hiking-trails/laugavegurinn/. Varusteohjeistuksena toimii hieman kevennettynä Patagoniasta kirjoittamani Vaellusmatkan varusteet.
