Mardi Himal: Low Camp 2970m – High Camp 3500m

Mardi Himalin vaellusreitti kulkee osan matkasta vuorenharjanteen päällä. Upeiden ja esteettömien näkymien äärelle päästiin kuitenkin vasta Low Campin jälkeen, kun saavutimme puurajan.

Tunnin verran kävelimme vielä rhododendron-tiheikössä, mutta sitten maisemat avautuivat. Kun puusto loppui, muuttui ilmakin lämpimämmäksi, kun olimme koko ajan auringonpaisteessa. Vaatetta piti vähentää (pitkien kalsareiden poisto häveliäästi vanhan karjasuojan takana). Takanamme näimme loppumattomat kukkulat, jotka katosivat usvaan ja edessämme Annapurnan massiivin, komeimpana Machapuchare– eli Kalanpyrstövuoren kaksihaarainen, kiertyvä huippu.

Pidimme tauon vasta rakennetulla teetuvalla. Tätä piti se perhe, jotka omistivat vuorilla lymyävän jakkilauman! He olivat nikkaroimassa lisärakennuksia – Mardi Himal -reitin fasiliteetteja parannetaan kovaa vauhtia matkailijoiden houkuttelemiseksi.

Teetuvan takana oli jyrkkä mäki, jonka päälle päätimme kiivetä ottamaan valokuvia. Kuivien ruohotupsujen välistä erottui jotain valkoista: rinne oli täynnä jakinkarvaa! Jakit kuulemma tiputtavat osan karvastaan toukokuussa, ja tässä oli selvästi oltu joukolla karvanlähtöaikaan. Poimin muistoksi mukaani muutaman tupsun, ja ajattelin paluumatkalla kerätä mukaani lisää karvaa, mutta paluupolkumme ei sitten tullitkaan ihan samaa reittiä, ja tupsut jäivät ainoiksi muistoiksi jakinkarvamäeltä.

Rukouslipuilla myötätuntoa maailmaan

Korkeille ja avarille paikoille tavataan Himalajalla pystyttää rukouslippuja. Näihin värikkäisiin, lepattaviin kangaspaloihin liittyy paljon symboliikkaa. Yleisesti on vallalla virheellinen käsitys, että rukousliput kuljettavat niihin painetut mantrat tuulen mukana jumalille (tarkemmin ottaen buddhalaisuudessahan ei edes ole jumalaa/jumalia…), mutta varsinainen syy niiden ripustamiseksi korkeille ja tuulisille paikoille on levittää maailmaan mantrojen mukana hyvyyttä ja myötätuntoa.

Lippujen keskelle on yleensä painettu hevonen, joka kantaa selässään kolmea timanttia. Hevonen symboloi vahvuutta, jalokivet taas Buddhaa, oppia (dharma) ja yhteisöä (sangha). Kuvaa ympäröivät mantrat ja mahdollisesti muut hyvän onnen toivotukset. Liput ovat aina seuraavassa järjestyksessä: sininen (taivas), valkoinen (ilma ja tuuli), punainen (tuli), vihreä (vesi) ja keltainen (maa). Kun saavutimme ensimmäisen rukouslipuin varustetun kukkulan,  koko seurue kantajia myöten intoutui valokuvaamaan kaunista maisemaa. Oppaamme oli ollut reitillä kauan sitten vain kerran, nuorin kantajamme Rinchhen myös kerran ja toinen kantaja Cobra ei kertaakaan. Rinchhenin edellisellä käynnillä sää oli myös ollut kehno, joten hänkin räpsi kuvia reissulta antaumuksella, kun kerrankin aurinko paistoi.

Päivän etappi ei tänäänkään ollut monen tunnin päässä. Olimme lounasaikaan perillä High Campissa. Huomasi, että ilma oli muuttunut entistä kuivemmaksi ja purevan kylmäksi, mitä viima entisestään korosti. Majatalokin oli huterammin rakennettu. Kolmen hengen huonetta ei tästä paikasta löytynyt, joten minä majoituin omaan looshiini, ja Satu ja Sini viereiseen.

Liekehtivä vuori

Korkeuden alkoi huomata pikku hiljaa, kun auringon laskiessa majatalon takana nököttävälle näköalakukkulalle kiivetessäni huomasin hengästyväni aiempaa helpommin. Auringonlaskukuvista ei kuitenkaan tullut mitään, koska outo harmaa pilvi peitti Machapucharen.

Vietimme leppoisasti iltaa. Nuotinsin Ngiman edellisenä iltana opettaman laulun, ja harjoittelimme sitä vähän.  Korttiakin pelattiin. Pari hyvin epäsosiaalista venäläistä retkeilijää kävi pikkuisessa ruokasalissa syömässä, ja painuivat saman tien huoneeseensa. Me jäimme hengailemaan nepalilaisten kanssa. Läheiseltä työmaalta oli putkahtanut melkoisesti porukkaa lämmittelemään kamiinan ääreen. Juttelimme niitä näitä ja annoimme toistemme kipeille niskalihaksillemme hierontaa. Ngima tarjosi intialaista lihassärkyvoidetta, jota levitimme pienet tilkat niskaamme. Huh, mikä polte alkoi välittömästi! Aine oli todella tehokasta ja lämmittävää, ja lisäsin sen heti ostoslistalleni, että voisin hommata tätä Moov –nimistä ihmesalvaa kotiin viemisiksi!  (Kotona purnukan tuoteselostetta lukiessa sieltä löytyi kaikenlaisia jännittäviä ainesosia, kuten ”crystals from aerial parts of pl. pudinah ka phool” ja sen sellaista. Ayurveda-juttuja, ilmeisesti. Ei ehkä EU-säädösten mukaisia…)

Kun aurinko oli melkein laskenut, vilkaisin vuorta uudestaan: se oli täysin näkymättömissä – outo pilvi ei ollutkaan pilvi, vaan savua! Pimeän laskeuduttua syy selvisi: koko vuoren rinne oli liekeissä. Mitä ihmettä? Meille kerrottiin, että jakkipaimenet kulottavat tähän aikaan vuodesta otollisia laidunmaita niin, että jakeille riittäisi kesällä tuoretta syötävää. Harmi vaan, että kulotusalue oli juuri keskellä reittiä, mitä meidän pitäisi huomenna ennen auringonnousua kävellä! Lieskameri kasvoi ja tuli lähemmäs. Kyselin majatalon väeltä, mitenkä lieskojen pääsy majatalokylään oli ajateltu estää. Ruohotupsualueen ja majatalojen välissä olisi kuulemma turvallinen hiekka-alue, joten ei huolta. Jostain syystä nämä vakuuttelut eivät täysin rauhoittaneet minua yhä kasvavaa liekehdintää katsellessani….

Huomenna olisi koko vaellusretkemme hienoin maisemapäivä, enkä todellakaan toivonut esteitä tälle retkelle, kun sääkin oli muuten täydellinen. Väijyin makuuhuoneeni ikkunan takaa liekkien lähestymistä muutaman minuutin välein, enkä malttanut mennä nukkumaan. Huoleni liekeistä osoittautuivat kuitenkin hetkeä myöhemmin vähäisimmäksi murheeksi!