Poon Hill Trek: Mardi Himal Low Camp 2970m – Landruk 1560m – Jhinu 1730m
Tänään oli määrä laskeutua Mardi Himalin harjanteelta Modi Khola -joen toiselle puolelle Jhinun kylään. Tästä eteenpäin seuraisimme Poon Hill Trekkiä. Ennakkosuunnitelmista poiketen vietimme ”Bileleirissä” (Mardi Himal Low Camp) toisenkin yön.
Aamun valjetessa maa oli taas kuurassa – ja piha täynnä jakkeja! Nekin olivat kuurassa! Lähimpänä huoneitamme oli pieni vauvajakki. Sisätilojen turvasta katselimme, kun se lähestyi kuistilla seisonutta miestä. Mies yritti työntää sitä pois sarvista (minun matkakassini oli sopivasti jakinsarvien tulilinjalla), mutta jakki oli vahvempi.
Myös Ngima päätti mennä ulos jakin luo. Hän otti käteensä suolaa ja antoi jakin nuolla sitä. Samalla minäkin uskaltauduin lähemmäs, ja rapsuttelin jakkivauvan päätä. Se oli jotenkin suloinen! Käännyin ja lähdin pois, ja samassa tämä ”pikkuinen” kuitenkin päätti hyökätä. Se puski pienellä sarvellaan Ngimaa reiteen! Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut, mutta kunnon ruhje siitä taisi tulla… Ei ole siis leikkiminen vauvajakkien kanssa!
Porrashelvetti alkaa
Oli Satun syntymäpäivä. Majatalon pojat olivat leipaisseet kakun, ja lauloimme onnittelulaulun. Siitä saimme mukavasti energiaa päivän etapille, joka oli yksi pisimmistä koko reissulla. Päämääränämme oli Jhinun kylä toisella puolella Modi Khola -jokea ja rotkoa. Ensin meidän piti siis laskeutua 1600 metriä, ylittää joki ja sitten vielä nousta nelisensataa metriä. Olin ennen reissua varoitellut matkaseuralaisiani tulevasta porrashelvetistä, joka koittaisi joen länsipuolella.
Mardi Himal –reitti oli ollut siitä mukava, että portaita ei ollut, vaan polku kulki maaston muotoja pitkin, jolloin askeleet voi mitoittaa helposti itselleen sopiviksi. Porrashelvetti alkoi heti, kun polku erkani tuloreitistämme Low Campin alapuolella. Haastetta lisäsi, että jyrkät ja epätasaiset kiviportaat oli päällystetty kuivien lehtien kerroksella, joten et ikinä voinut tietää, kuinka paljon seuraava askel uppoaa lehtikasaan, ja kuinka jalka lipsuu kiven päältä. Vaellussauvatkaan eivät tietenkään uponneet kiveen, joten piti todellakin skarpata, ettei olisi astunut hutiin!
Muutama ihminen tuli myös vastaan reitillä. Ei käynyt ollenkaan kateeksi, sillä harjanteelle nousu Landrukista päin oli äärimmäisen pitkä ja jyrkkä. Onneksi me olimme matkalla alaspäin! Ilma alkoi taas lämmetä, kun pääsimme pois hyisestä ja pimeästä metsästä. Pidimme pitkän lepotauon Landrukin suloisessa kylässä. Landruk on vähän saman tapainen perinnekylä kuin naapurinsa Ghandruk joen toisella puolella, mutta siellä asuu ihan eri kansa: magarit. Ghandrukin asukkaat ovat gurungeja. Magarit ovat enimmäkseen hinduja, kun taas gurungit ovat buddhalaisia. Nepalin kielten ja kulttuurien variaatio käy ilmiselväksi Annapurnan alueella! Ngima kertoi, että magarit ja gurungit erottaa ulkonäöltä siitä, että magarit ovat gurungeja lyhyempiä ja kasvonpiirteiltään sirompia. Tämä oli totta ainakin kantajamme Cobran kohdalla, joka oli magar: hän oli pienen ja hennon näköinen, mutta uskomattoman vahva!
Landrukissa lounasta odotellessamme tunnelma muistutti jotain Etelä-Euroopan lomakohdetta: värikkäät kukat kukkivat valkoiseksi maalattujen talojen seinustoilla, leppeä tuuli ja lämmin auringopaiste hellivät nurmikolla lepäileviä matkalaisia. Ei olisi ollut yhtään pöllömpi idea jäädä yöksi Landrukiin, mutta meidän piti noudattaa matkasuunnitelmaa ainakin tässä vaiheessa, koska seuraavana päivänä edessä olisi taas reippaasti nousua. Oli mahtavaa, että oppaamme ei hoputtanut meitä, vaikka tämä olikin yksi pisimmistä vaelluspäivistämme.
Kohti Jhinua
Muutaman sydämentykytyksiä aiheuttavan riippusillan ylitettyämme päästiin toiselle puolelle jokea. Meidän oli tarkoitus käyttää toista joenylityspaikkaa, mutta New Bridgen kohdalla paikalliset kertoivat, että jälkimmäinen silta oli remontissa eikä sitä voinut käyttää, joten ylitys olisi tehtävä New Bridgessä. En tiedä, olisiko tätäkään saatu selville ilman opasta – ei nimittäin olisi ollut kovin hehkeää kävellä ylimääräistä lenkkiä huomatakseen, että täytyy kääntyä takaisin!
New Bridgen jälkeen alkoi loputtomalta tuntuva tuskainen nousu Jhinuun. Nepalin topografia on armoton! Vastaan alkoi tulla aasikaravaaneja, joita piti väistellä kapealla polulla. Kuumuus alkoi käydä myös kantajiemme fysiikan päälle, ja lepotaukoja pidettiin yhä useammin. Sinnikkyys palkittiin lopulta, ja saavuimme Jhinuun juuri ennen pimeää. Olimme kävelleet seitsemän ja puoli tuntia. Tästä eteenpäin seuraisimme reittä, jonka olin kulkenut neljä vuotta sitten mutta toiseen suuntaan. Olipas hauska päästä näkemään tuttuja kulmia!
Aamukylpy kuumilla lähteillä
Jhinun tärkein nähtävyys ovat kuumat lähteet, mutta koska pimeä ehti jo laskeutua, päätimme kylpeä vasta seuraavana aamuna. Iltaisin kylpylä kuulemma onkin täynnä porukkaa, joten aamukylpy olisi varmasti miellyttävämpi. Vaikka kartasta katsoessa kuumat lähteet näyttävät olevan aivan ”vieressä”, matkaa on oikeasti puolen tunnin alamäen verran (ylöspäin kiivetessä aikaa kuluu vartti enemmän).
Heräsimme reippaasti ennen auringonnousua kylpemispuuhiin. Olimme kuin olimmekin ainoat ihmiset paikalla, joten saimme koko alueen itsellemme. Paikka oli jotenkin muuttunut sitten viime näkemän: altaat olivat vähän eri kohdissa, ja pukuhuonemökkikin näytti erilaiselta kuin neljä vuotta sitten. ”Kylpylä tuhoutuu joka vuosi monsuunisateissa” kertoi oppaamme selvennykseksi. Tästä syystä kylvystä kerätään pieni sisäänpääsymaksu, että paikka voidaan sitten joka vuosi jälleenrakentaa monsuunin jälkeen. Loogista! Voi vaan kuvitella, millaiseksi tuhoajaksi vieressä pauhaava koski kehittyykään monsuuniaikaan, kun se näin kuivalla kaudellakin oli hyvin vaikuttava…
Vesi oli nyt lämpimämpää kuin edellisen kokemukseni aikaan. Oli ihanaa rentoutua oman porukan kesken. Pikku hiljaa hämärä muuttui valoisammaksi. Sini uskaltautui hyiseen joenlahdelmaan kastautumaan. Oli kuulemma virkistävää. Tunnin lilluttuamme lähdimme takaisin kylään aamiaiselle. Matkan varrella tuli vastaan setä, joka keräsi 200 rupian pääsymaksun altaiden käytöstä, ja saimme muistoksi pääsyliputkin!
Aamiaisen jälkeen alkoi toinen pitkä etappi Ghandrukin kylää kohti. Päivästä muodostui vuoristorata, ei pelkästään fyysisesti vaan myös psyykkisesti: Satun keuhkot eivät vielä olleet palautuneet ödeemasta, ja pääsimme omin silmin todistamaan elämän kovuutta näissä karuissa oloissa.
Voit lukea edellisen osan tästä.
