Pyhä-Luoston kansallispuisto: Luostolta Pyhälle 32km

Syyslomalla 2020 pääsin hyödyntämään kesällä hommattua Pyhä-Luoston vaelluskarttaa, kun päätin ystäväni Evan kanssa lähteä syysretkelle vaeltamaan kansallispuiston päästä päähän. Pandemia-ajan prioriteettina oli lähinnä ihmisten vähäisyys, minkä uskoimme toteutuvan syysloma-ajasta huolimatta, sillä ruska oli jo tipotiessään ja päivänvalo vähäistä.

Varasimme etukäteen kansallispuiston varaustuvat kummaksikin yöksi, joten mukana ei tarvinnut kantaa niin paljon vaatetta eikä telttaa. Sadekaan ei kovasti haittaisi, kun pääsisi kuivattelemaan kamiinan äärelle illaksi. Kuten arvata saattaa, tämä ei silti keventänyt kantamuksiamme: varustauduimme painavalla tuoreruualla sekä harrastusvälineillä. Näistä lisää myöhemmin!

Luosto – varaustupa Kuukkeli 10km

Vietimme yön ennen vaellusta Lucky Ranch –lomakylän pienessä mökissä. Uusi mökki oli hyvin varusteltu (oma sauna, ahh!) ja edullinen. Aamulla kävimme heti Luontokeskus Naavan avauduttua hakemassa varaustupien avaimet ja odottelimme etukäteen varattua taksikyytiä Luostolle. Luontokeskuksesta olin aiemmin saanut listan paikallisista taksiyrittäjistä, joista toiseksi viimeisen kanssa kyyditys lopulta onnistui. Kannattaa siis selvitellä nämä siirtymät ajoissa! Auton jätimme Naavan parkkipaikalle.

Lucky Ranchin mökki oli viihtyisä ja sen sai vuokrata myös vain yhdeksi yöksi eikä viikoksi, kuten monissa mökiessä tuntuu olevan tapana.
Kansallispuiston rajalla.
Polku oli ensimmäiset kilometrit lähinnä hiekkatietä.

Alkumatka Luoston portilta oli muutaman kilometrin ajan kuntoilurataa, tasaista ja leveää hiekkapolkua. Mietin, että näinköhän tässä päästään erämaatunnelmaan ollenkaan. Sumuinen ja tihkuinen sää ei ollut houkutellut kovin montaa muuta kulkijaa polulle. Ensimmäisen evästauon pidimme Lampivaaran laavulla, josta käsin pääsee ametistikaivokselle, mikäli se sattuu olemaan auki. Nythän se ei tietenkään ollut.

Maisema alkoi muuttua erämaisemmaksi, ja lounasta syötiin Pyhälammen laavulla. Olimme perillä Kuukkelin varaustuvassa hyvissä ajoin ennen pimeää. Maasto oli tosiaan niin helppokulkuista, että hitaasta kävelystä ja pitkistä tauoista huolimatta määränpää koitti kolmen kieppeillä, vaikka olimme lähteneet vasta klo 11.

Ruoka maittaa Pyhälammen laavulla.
Varaustupa Kuukkeli. Oikealla ovi saunaan.
Mökin vieressä on hyvä vedenottopaikka.

Kuukkelissa oli kaksi erillistä varattavaa huonetta, mutta saimme olla itseksemme sillä kukaan muu ei majoittunut toisessa puolikkaassa. Aloimme ensi töiksemme lämmittää tupaa sekä saunaa.

Koska olemme molemmat Japani-harrastajia (olimme muinoin samassa yliopistossa vaihto-opiskelijoina Sapporossa, tosin eri aikaan), oli syömiset teemoitettu sen mukaan: illalliseksi tuli raamenia (hyvin varustelluista K-Supermarketeista nimittäin saa TODELLA herkullista japanilaista Itsuki-merkkistä raamenia eri mauissa, sellaisissa pitkulaisissa paketeissa) aiemmin kotona paistettujen kanapalojen, tuoreiden minitomaattien ja edamame-papujen sekä keitettyjen munien kera. Iltapalaksi mahtui vatsalaukkuun vielä pari peuranlihamakkaraa. Jälkiruuaksi oli Eva leipaissut matcha-keksejä. Hartaan saunomisen jälkeen nukuimme yömme todella hyvin lämpimässä mökissä. 

Tuvassa mahtuisi nukkumaan ainakin 6 henkilöä laverilla ja kerrossängyissä. Kasasimme ylimääräiset vuodevaatteet oleilumme ajaksi yläpedeille.
Kuukkelin sauna oli ihan kelpo. Kuumavesiastian hana tosin oli rikki, siihen oli askarreltu puinen tulppa jonka tiiviyttä hiukan parantelin puukolla. Saatinhan sitä lämmintä pesuvettä sitten lopulta.

Kuukkeli – Huttujärvi  10km

Aamulla ei ollut kiirettä, sillä mökki tuli luovuttaa klo 12.00 eikä päivämatkaa taaskaan ollut kuin kymmenisen kilometriä. Olin hommannut kuriositeetiksi Primusin retkileivänpaahtimen, ja mökin kaasuhellalla saimme paahdettua maukkaat aamiaispaahtoleivät appelsiinihillon kera. Ennen lähtöämme päätimme vielä tehdä matchaa: olen opiskellut japanilaista teetaidetta (chadō) rapian parin vuosikymmenen ajan, joten virkistävää matchaa on välillä mukava vispailla myös reissun päällä. En kuitenkaan ottanut koko välineistöä mukaan, vaan pelkkä kulho, bambuvispilä, matcha-jauhe ja siivilä saivat riittää. Jo pienestäkin hiljentymisestä teen äärelle tuli rauhoittunut mutta energinen olo, ja lähdimme tihkusateessa seuraavalle pätkälle reippain mielin!

Aamupäivän teehetki japanilaisittain.

Sadevaatteiden pukemisesta oli taas hyötyä, nimittäin jo vartin kuljettuamme alkoi aurinko pilkahdella pilvien raoista ja tuli lämmin. Reitti vei kauniiden nevamaisemien läpi, ja välillä kivuttiin sen verran korkealle, että maisemia pilkahteli puiden lomasta. Puhelinkenttääkin riitti korkeimmilla kohdilla, mikä jäi mieleen siksi, että mieltä askarruttaviin tiedekysymysiin piti heti päästä etsimään vastauksia. Esimerkiksi: miksi kelohongat ovat kiertyneet samalla alueella samaan suuntaan, paitsi jotkut yksilöt? Tähän internet ei osannut yksiselitteisesti vastata. Arveltiin olevan osuutta maan pyörimisliikkeellä, tuulella, puun solujen jakautumisella ja ties millä.

Porontahtoman laavun kohdalla päätimme seurata pääreitin sijaan korkeammalla kulkevaa polkua, jota ei ollut merkitty. Se oli selvästi paljon vähemmän käytetty, sen verran huonosti polku välillä erottui maastosta. Pidimme lounastauon kohdassa, josta näkyi mukavasti kauas.

Loppumatkan jutustelun päätimme suorittaa japaniksi. Jotain haastettahan sitä pitää olla. Poutainen ja välillä auringon valaisema syysilma oli miellyttävä, eikä sadetippojakaan enää tullut.

Seuraava majapaikkamme oli Huttujärven varaustupa. Pihapiirissä oli hiukan kauempana kota, mutta tässäkään paikassa ei näkynyt muita käyttäjiä. Mökki oli todella suloinen. Sauna sijaitsi eri rakennuksessa pienen matkan päässä, huussi vielä kauempana. Itse järvi oli mökin vieressä, mutta välissä oli soista maastoa johon oli rakennettu pitkospuut. Ne olivat melko huonossa kunnossa, ilmeisesti kunnostusta on tuloillaan, mutta pääsimme silti kompuroimatta katsomaan ilta-aurinkoa järven rantaan.

Huttujärven varaustupa oli todella siisti ja sympaattinen! Tänne tekisi mieli tulla uudestaan!
Mökissä oli kaksi puolta, keittiön puoli takan kera –
– sekä makuuhuonepuoli pienen kamiinan kera.
Pitkospuut järvelle lähtevät heti mökin ovelta.
Aurinko laskee Huttujärven taakse.
Olin ensi kertaa pidemmällä vaelluksella liikkeellä astetta kevyemmillä kengillä (Salomon Vaya Mid GTX). Ryvettyiväthän nuo vähän, mutta askel oli mukavan kevyt, ja vaikka tukea ei ollut yhtä paljon kuin nahkaisissa kengissä, ainakin helpossa maastossa nämä toimivat ihan hyvin isonkin rinkan kanssa.

Sauna pistettiin taas lämpiämään. On kyllä luksusta päästä lämmittelemään ja peseytymään vaikka lyhyenkin vaelluspäivän päätteeksi!

Tällä kertaa illallinen sisälsi mm. misokeittoa, paahdettua mochia (kuivattua, puristettua riisiä joka pullahtaa tahmaiseksi mömmöksi paahtuessaan), maustettuja tofukuutioita, loput peuranlihamakkarat, riisiä furikake-mausteella ja keitettyjä munia. Matcha-keksejä ja kaakaotakin riitti vielä. Emme nähneet nälkää.

Illalla nukahtamista häiritsi ainoastaan omituinen rapina ja kolaus – olin varma, että joku eläin yrittää tunkeutua mökkiimme! Ovessa ei kuitenkaan ollut havaittavissa raatelujälkiä aamulla…

Vasemmalla vuokratupa ja oikealla sauna/puuvarasto.

Huttujärvi – Pyhätunturi 12km

Yritimme päästä matkaan hiukan aiemmin kolmantena vaelluspäivänä, kun loppupäässä odottaisivat reissun mielenkiintoisimmat geologiset ja historialliset nähtävyydet. Päivä oli kolea ja hyytävän sumuinen. Sumun ansiosta jätimme suosiolla Noitatunturille nousun väliin ja suuntasimme evästauolle Karhunjuomalammen taukotuvan suojiin.

Ilma oli kylmä ja kostean viimainen. Puihin oli jäätynyt tasainen jääkerros.
Karhunjuomalampi.

Täällä päässä ihmisiä (päiväretkeläisiä) parveilikin ihan kiitettävästi. Tarkoituksemme oli päätyä Karhunjuomalammelta Isokuruun, mutta kuinkas kävikään: hölötimme taas niin innoissamme ja seurasimme epähuomiossa jotakuta edellä kulkevaa porukkaa, ettemme huomanneet tarkkailla polunviittoja. Kun olimme jo muutaman kilometrin edenneet, havahduin siihen, että tunturi näyttäisi olevan meistä katsottuna väärällä puolella. Navigointilaitteiden tihrustaminen paljasti, että olimme hölmöyksissämme lähteneet laskettelurinteiden kautta takaisin kohti Naavaa! Mikä moka! Nimenomaan Isokurun olisin halunnut nähdä! Soimasin itseäni tovin, mutta kun matka taittui tasaista tietä myöten niin nopeasti, huomasimme, että voimme viedä rinkat autoon ja tehdä Isokurun lenkin vielä erikseen ennen pimeää. Kipitimme niin nopeasti kuin pääsimme, ja otimme vielä jonkun oikoreitinkin laskettelurinnettä alas päästäksemme autolle mahdollisimman pikaisesti. Varaustupien avaimia palauttaessa luontokeskuksen infosta kerrottiin, että voisimme säästää hiukan aikaa viemällä auton lähemmäksi Isokurun lähtöpistettä. Näin teimme ja porhalsimme pää kolmantena jalkana kohti kurua!

Isokuru ja maailman vanhimmat vuoret 6,5km

Ympäristöä ei tullut kauheasti havainnoitua ennen itse kuruun laskeutumista, puolijuoksuksi olimme laittaneet jo tässä vaiheessa. Mutta kun kuruun pääsimme, oli pakko hiljentää vauhtia: mikä näky! Onhan näitä kiviröykkiöitä nähty, tuumailin ensin, mutta kun infotauluista luki muodostuman historiaa ja geologiaa, alkoivat röykkiöt saada ihan uusia ulottuvuuksia! Jo aiemmin polulla olin bongannut muutaman kiven, jossa oli aaltokuviota. Olin jo aiemmin sen verran opiskellut, että tiesin kuvioiden olevan peräisin muinaisen merenpohjan aalloista. Sinänsä jo tajunnan räjäyttävää. Mutta sitten, kun niitä aaltokiviä oli MILJOONITTAIN. Käsittämätöntä, että nykypäivänä voimme käsin kosketella kiviä, jotka ovat olleet siinä paikassa miljardeja vuosia! Pyhän tunturijono on nähtävästi jäänne maailman vanhimmista vuoristoista – mikä on tavallaan vuorten ihailijalle lohdullista, kun Himalajallekaan ei nyt pääse. Ajatella, meillä sentään on OLLUT täällä suuria vuoria! Kolin seutukin on kuulemma ollut yhtä korkea kuin Himalaja nyt!

Isokuru ja Pyhäkuru olivat olleet suljettuna kesän 2020 remontin vuoksi, ja nyt paikalla olikin upouusi, ritiläpohjainen kulkuväylä ylös. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli laudoilla päällystetty kaista koirille! Kauniit vihertävät lammet reunustivat kulkuväylää. Tarkemman kuvauksen kurun nähtävyyksistä voit lukea Mangostania-blogin jutusta.

Kipusimme ylös asti ihailemaan maisemaa, ja laskeuduimme hetken päästä takaisin kipittääksemme autolle. Edessä oli vielä 50 kilometrin ajomatka Kemijärvelle hotelli Mestarin Kievariin, missä majoituimme ennen seuraavan päivän ajourakkaa kotiin Tampereelle Ranuan Japani-talon kautta.

Pyhä-Luoston läpi kulkeva retkeilyreitti on oikein sopiva vaikka aloittelevalle vaeltajalle, koska polku on suurimmaksi osaksi hyvin helppokulkuista ja hyvin merkitty. Kännykkäkuuluvuuttakin on ihan kiitettävästi (ei kuitenkaan koko aikaa), jos vaikka jotain sattuu niin tiet eivät ole kovin kaukana puiston laidoista. Päiväretkivariaatioita on runsaasti, ja mielessä jo kävikin, että pitäisi joskus kesäaikaan käydä katsastamassa Luoston pään lyhyempiä reittejä, jotka tällä kertaa jäivät kulkematta.

Kirjoita kommentti!