Päiväretkiä Nisekossa: Nitonupuri ja Iwaonupuri
Laskettelijat tuntevat Nisekon laadukkaasta ja runsaasta puuterilumesta, mutta myös kesäretkeilijää hemmotellaan kauniilla päiväreiteillä sekä alueen kymmenillä onsen-kylpylöillä.
Olen aiempina vuosina vieraillut alueella useasti, sillä Niseko on logistisesti lähellä Sapporoa ja siellä on mahdollista piipahtaa vaikka päiväseltään. Suositeltavaa on kuitenkin yöpyä – vilkkaan talvisesongin ansiosta alueella on reippaasti majoitusmahdollisuuksia edullisista hostelleista upeisiin kylpylä-resorteihin. Ystävieni kontaktien ansiosta me majoituimme tuttavan hirsimökkiin aivan Yōtei-vuoren juurelle.
Japanilaisten ystävien lisäksi sain seurakseni myös kaverin Suomesta: Sini oli sattumalta vierailemassa omien tuttaviensa luona Osakassa, ja koska osuimme nyt maahan ensi kertaa samaan aikaan, päätti Sini tulla katsastamaan myös Hokkaidon. Olimme varanneet aikaa Nisekoon tutustumiseen neljä päivää.
Aloitimme kevyellä pienten tulivuorten kierroksella: tarkoituksena oli kävellä Nitonupuri– ja Chisenupuri-vuorten yli ja kiertää lenkki Ōnuma-järven kautta takaisin. (Mikäli ihmettelet epäjapanilaisen kuuloisia vuorten nimiä, selityksenä on, että ne eivät olekaan japania: Hokkaidossa useimmat luonnonmuodostelmat, kuten vuoret ja joet, mutta myös useat kaupunkien nimet ovat alkuperältään ainu-kielisiä, joskin japanilaisia väännöksiä niistä. ”Nupuri” merkitsee vuorta.) Olin jo kerran aiemmin suunnitellut tämän yli 20km pitkän reitin kävelyä (Lonely Planetin oppaassa nimellä Niseko Circuit), mutta silloin mokasimme reitin alkupisteen kanssa, emmekä ehtineet oikealle polulle ajoissa. Tällä kertaa olimme kuitenkin liikkeellä jo heti aamusta!
Goshiki Onsenin vieressä oli alueen info-keskus. Pistäydyin kysymässä, oliko reitillä kummempaa huomioitavaa tällä hetkellä. ”Noh, kukaan ei ole vielä tänä vuonna käynyt siellä. Ōnuma-järvi on vielä tulvan vallassa vuorien sulamisvesien alla, eikä polkua ole.” No justiinsa – ei siis onnistunut tämä kierros vieläkään! Oli kesäkuun alku, ja eteläisen Hokkaidon vaellusreiteistä suurin osa avataan virallisesti vasta kesäkuun puolivälissä.
Päätimme kuitenkin lähteä kokeilemaan edes Nitonupuri-tulivuorelle kiipeämistä. Kilometrin verran hyvin näkyvää polkua tallattuamme alkoi tulla vastaan lunta. Polku oli kyllä edelleen havaittavissa tiheän kasvuston seassa, mutta syväksi uraksi kuluneen polun päälle jäänyt kova lumikerros oli sisältä ontto, joten putosimme joka askeleella puoli metriä lumen läpi. Ei kovin nopeaa etenemistä.
Pörrövuorten ulkonäkö voi pettää…
Jo melko alkuvaiheessa polku haarautui kahdeksi: toinen polku johti Iwaonupuri-vuorelle, jonne näyttikin olevan porukkaa menossa. Sen sijaan Nitonupuria kohti ei näkynyt yksiäkään kengänjälkiä. Taisimme tosiaan olla sesongin ensimmäiset! Maasto oli vielä hiukan vetistä lumen sulamisen ansiosta. Vastaan tuli myös sortunut hiekkapenger, jonka jälkeen onton lumikerroksen alle peittynyt kapea joki. Jyrkkään rinteeseen oli sidottu köysi, jota saattoi käyttää apuna laskeutumisessa. Sini ilmoittautui vapaaehtoiseksi testaamaan lumipeitteen kantavuutta – pääsimme onneksi kuivin nahoin yli!
Paikoin mutainen polku kulki tiheän ruokokasvillisuuden seassa. Japanissa pienemmät vuoret näyttävät kaukaa katsottuna ”pörröisiltä”, kuin vihreään sammaleen kietoutuneilta, mutta lähietäisyydellä selviää, että rinteitä peittää läpitunkematon sasa-ruokokasvillisuus (erään sortin bambulajike). Siinä, missä loppumaton sammaloitunut kivirakka ja suot tekevät Suomen metsistä hankalakulkuisia, ei poluttomilla Japanin vuorilla pääse etenemään metriäkään ilman viidakkoveistä! Poluilla on siis helppo pysyä, koska mitään muuta kulkuväylää ei ole. Sasa on ainoastaan siitä ikävä, että se on niin korkeaa, etteivät maisemat tahdo näkyä ellei kasvillisuutta ole poistettu tarpeeksi laajalta alueelta.
Parin tunnin hitaan etenemisen jälkeen saavuimme Nitonupuri-vuoren huipulle. Näimme seuraavan vuoren, Chisenupurin, ja pohdimme, jatkammeko sinne vai palaammeko takaisin. Pianistiystäväni Yuuko ei varsinaisesti ole mikään luonnossa liikkuja, ja hänen farkkunsa ja kevyet lenkkarinsa olivat jo mutaiset ja litimärät. Hän on harrastanut vuorivaelluksia lähinnä ne yhden käden sormilla laskettavat kerrat, kun olen hänet viekkaasti vaeltamaan houkutellut…
Päätimme palata samaa reittiä takaisin. Kun saavuimme risteykseen, josta pääsee myös Iwaonupuri-vuorelle, sovimme, että Yuuko palaa autolleen odottelemaan meitä ja me Sinin kanssa kipaisemme vielä Iwaonupurin huipulla. Iwaonupurilla kohtasimmekin useita muita vaeltajia, tosin kaikki muut olivat jo lähdössä pois vuorelta kun me olimme vasta nousemassa.
Juuri huipulle päästyämme selvisi, miksi: sääennusteen mukaan klo 14 alkaa sataa. No niin alkoikin. Meillä oli onneksi sadevarusteet, joten emme pitäneet kiirettä laskeutumisen kanssa. Emme myöskään pitäneet kiirettä viimeisellä pätkällä juuri ennen parkkipaikkaa, koska polulta oli täysin avoin näkymä Goshiki Onsenin miesten ulkoilma-altaaseen…
Kun pääsimme takaisin autolle, Yuuko kertoi huvittuneena kuulleensa meidän kälätyksen vuorenrinteeltä vielä parkkipaikalle asti! Märkinä ja hikisinä suuntasimme erääseen toiseen meille suositeltuun onseniin lämmittelemään.
Nisekon onsen-tarjontaa
Yuki Chichibu Onsen oli uudehko kylpylä. Sen edessä oli suuri munalta haiseva, kupliva lampi. Sinne ei kuitenkaan kannattanut hypätä itseään kärventämään, vaan kylpylään johdettu vesi oli jäähdytetty sopivan lämpöiseksi. Yuki Chichibun erikoisuus olivat lukuisat eri lämpöiset ulkoilma-altaat, joista parissa oli mukana valkoista mutaa, mitä sai hieroa itseensä. Niin hauskaa kuin mudalla leikkiminen olikin, sitä oli mahdotonta saada pestyksi esimerkiksi korvalehdistä!
Testasimme muitakin onseneita Nisekossa antaumuksella. Edellisenä iltana isäntämme oli suositellut meille hiukan erilaista fasiliteettia, Koikawa Onsenia. Se on perustettu jo vuonna 1899, mutta nykyinen rakennus taitaa olla hiukan uudempaa perua. Sisään astuttua tuntui kuitenkin siltä, kuin olisi tehnyt aikamatkan 1950-luvulle! Koko rakennus oli nukkavieru nitisevine lattioineen ja hiukan ummehtuneine hajuineen. Paikassa oli yksi sisäallas ja yksi ulkoallas, jonka edessä solisi pieni vesiputous. Seinät olivat sammaloituneet ja koko laitos remontin tarpeessa, mutta paikka on kuulemma talvisin etenkin ulkomaalaisten laskettelijoiden suosiossa! Myönnettäköön, että pidän itse hiukan modernimmista kylpylöistä…
Myös Kira-no-Yu seuraavana päivänä osoittautui oivalliseksi kylpypaikaksi. Tämä onsen sijaitsee aivan Nisekon kylän rautatieasemaa vastapäätä, joten sinne on helppo löytää, jos sattuu matkustamaan julkisilla. Kira-no-yu’n ehdoton valtti suomalaisesta näkökulmasta oli, että onsenin saunassa sai ihan luvan kanssa heittää löylyä, kiuaskin oli suomalainen! Mukaan raahatulle löylytuoksullekin tuli vihdoin käyttöä. Opetimme japanilaisille ystävillemme pohjoista järveä simuloivassa jäävesialtaassa lillumisen taidon, ja kuinka vuorottelu sen ja saunan välillä sai aikaan euforian. Useimmat japanilaiset nimittäin käyttävät jokaisesta onsenista löytyvää jäävesiallasta lähinnä varpaiden kasteluun tai naaman jäähdyttämiseen, eivätkä vietä siellä aikaa minuutti kaupalla, kuten karaistuneet pohjolan asukit.
