Talvinen Islanti: Vík – Secret Lagoon – Strokkur
Paluumatkalla Vagnsstaðirista pysähdyimme lepotauolle Víkin pieneen, sympaattiseen kaupunkiin ja jatkoimme Secret Lagoonin kuumille lähteille. Ne osoittautuivat todella salaisiksi!
Vík oli Reykjavíkin ja etelärannikon puolivälin välillä ainoa kaupungiksi luokiteltavissa oleva asutuskeskus. Yritimme päästä lounastamaan pariinkin sympaattisen näköiseen ravintolaan, mutta kiinnihän ne olivat, taisi olla pyhäpäivä. Päätimme sitten katsastaa maisemat mäen päälle rakennetun kirkon parkkipaikalta. Sää oli aurinkoinen, ja yöllä satanut tuore lumikerros hohti valkoisena. Autoilu avarissa lumimaisemissa oli mahtavaa puuhaa!
Jatkoimme matkaa kohti Reykjavíkia, mutta Selfossin tuntumassa käännyimme tielle, joka johti Reykholtin kylään. Matkaseuralaiseni oli nimittäin selvittänyt turisti-inofsta, että Reykholtissa olisi Secret Lagoon –niminen pieni kuuma lähde. Minkään sortin kylttejä kuumiin lähteisiin ei kuitenkaan osunut silmiin. Pysähdyimme kysymään neuvoa paikallisesta ravintolasta. Siellä pudisteltiin päätä silmät ymmyrkäisinä: kuumia lähteitä? Islannissa? Ei olla kuultukaan! Öh, mistä ihmeestä tässä nyt oli kyse…? Ei auttanut muu kuin lähteä summanmutikassa etsimään muualta. Paikalliset eivät selvästi olleet halukkaita jakamaan tietoa laguuneistaan! Nettiä ei tietenkään ollut käytössä, joten emme voineet tarkistaa sijaintia.
Sitten tuli mieleen, että Reykjavíkissa näitä ”turisti-infoja” on monen sorttisia. Vain yksi on valtion virallinen turisti-info, jossa ilmeisesti annetaan puolueetonta informaatiota turistikohteista, mutta loput ovatkin erilaisten matkatoimistojen omia info-pisteitä, joissa samalla pyritään myymään kyseisen firman valmisretkiä. Kuinka ollakaan, turisti-infossa, josta tämä tieto Reykholtista oli peräisin oltiin myyty valmisbussimatkoja Secret Lagoonille. Koska meillä oli auto, valmisretkelle ei ollut tarvetta. Palasimme edelliseen kylään, Flúðir’iin. Ei näkynyt sielläkään kuumiin lähteisiin viittaavia kylttejä. Lähdin kysymään kaupungin isoimmasta hotellista. Henkilökunta oli kadoksissa, mutta vanhempi islantilainen hotellivieras osasi auttaa. ”Tules tänne ikkunaan katsomaan, niin näytän: tuosta kadunkulmasta oikealle, ja traktorien ja työmaan ohi tien päähän. Siellä se on!”
Vanha ja hyvin salainen laguuni löytyy
Toden totta: kadunkulmassa oli kuin olikin pikkuriikkinen kyltti, jossa luki islanniksi ”Gamla Laugin” ja aivan mikroskooppisella kirjoituksella ”Secret Lagoon”! Ajoimme kuoppaisen ja mutaisen tien päähän, ja jättimäisiä kuralätäköitä uhmaten pääsimme kaatumatta auton ovelta laguunin pukuhuoneiden ovelle. Sisäänpääsy ei kuitenkaan ollut itsestään selvää: meidän käskettiin odottaa hetki, koska laguuni oli täynnä. Kun muutama pukukaapin avain palautui, pääsimme vaihtamaan vaatteita.
Laguunin vesi ei ollut aivan niin romanttisen turkoosia kuten kuuluisassa Blue Lagoonissa, vaan harmaan sameaa. Altaan pohja oli mukulasoraa. Kun hilauduimme etsiskelemään lämpimämpiä kohtia, iskin jalkani johonkin suureen, kovaan ja limaiseen aivan altaan keskellä. Veden sisällä oli jättimäinen kivi! Aloimme liikkua tämän jälkeen todella hitaasti ja haparoiden – kuka tietää, mitä sieltä samean veden sisästä vielä tulee vastaan!
Ihanan kuuma kohta löytyi laguunin toiselta reunalta. Nojailimme autuaana kiviseinämään, kun yhtäkkiä vesi alkoi tuntua TODELLA kuumalta. Auh, oli pakko siirtyä kauemmas! Vesi ei todellakaan ollut tasalämpöistä, ja syykin selvisi: aivan selkämme takana oli juuri purkautunut pieni geysir. Vesi suihkusi maan sisästä suoraan altaaseen! Tämä oli kyllä luonnollisimmassa tilassa oleva kuuma lähde, missä olen käynyt (lukuun ottamatta Pohjois-Hokkaidon Kamuiwakka’n kuumia vesiputouksia).
Altaan reunalla oli myös ikivanha kivirakennus, ilmeisesti muinainen pukuhuone. Islanninkielinen nimi Gamla Laugin merkitsee Vanhaa laguunia, ja paikka oli Islannin ensimmäinen yleinen uima-allas. Se avattiin vuonna 1891. Seuraavalla vuosisadalla paikka oli kuitenkin pitkään unohduksissa ja suljettuna, mutta nyt laguuni on remontin jälkeen jälleen auki yleisölle. Hyytävä viima märkään tukkaan aiheutti vihlovan päänsäryn, joten meidän oli pakko poistua altaasta nopeammin kuin olisimme halunneet. Kiersimme vielä ulkovaatteisiin pukeutuneena alueen ympäri rakennetun kävelypolun, jolta käsin voi ihmetellä altaan ympäröivällä alueella pulppuavia kiehuvia ojanpohjia ja geysireitä.
Geysir ja Strokkur
Jatkoimme geotermisten ihmeiden katselmusta. Geysir on kuulemma ainoa ulkomaankieliin lainattu islantilainen sana, joten niitähän piti nähdä lisää. Yksi kuuluisimmista lienee Strokkur. Se purkautuu alle kymmenen minuutin välein. Alueella on lisäksi pulppuavaa mutaa, höyryaukkoja ja ilmeisesti Islannin suurin geysir, nimeltään mielikuvituksellisesti Geysir (myös Suuri Geysir –nimeä käytetään sekaannusten välttämiseksi), mutta sen toiminta on ollut vähäistä viime vuosina. Maanjäristykset ovat vaikuttaneet geysireiden purkautumistiheyteen, ja myös ihmisen toiminnalla on ollut osuutta asiaan (joku alueen geysireistä on onnistuttu tukkimaan kolikoilla, ja joitakin taas on yritetty elvyttää kaivamalla purkautumisaukkoa).
Illan jo alkaessa hämärtää ajelimme vielä Þingvellirin kansallispuiston läpi. Paikka on sekä kulttuurihistoriallisesti että maantieteellisesti merkittävä: Pohjois-Amerikan ja Euraasian mannerlaatat erkaantuvat toisistaan juuri tässä kohdassa, ja maastoon on jäänyt ammottava railo. Muinaiset islantilaiset pitivät parlamenttikokouksiaan täällä noin 800 vuoden ajan, 900-luvulta 1700-luvulle asti. Islannin parlamentti allthing onkin maailman vanhimpia.
Viimeiset lumimaisemat ohitettuamme saavuttiin taas Reykjavikiin. Kummasti kahden ja puolen päivän visiitissäkin ehtii saada sykähdyttäviä kokemuksia! Tästä pienestä stop overista nälkä kuitenkin kasvoi: luvassa on hiukan pidempi matka Islannin Pohjois-osiin maaliskuun loppupuolella 2017! Kannattaa siis seurailla blogia lähiviikkoina. 🙂