Talvinen Islanti: Tröllaskagi ja Akureyri
Reykjavikista olisi varmaankin voinut ajaa yhdessä päivässä Akureyriin, mutta viime kerrasta viisastuneena halusin viettää vähemmän aikaa ratissa ja enemmän aikaa maisemia ihastellen.
Majapaikat tälle reissulle valittiin edullisimpien joukosta, kriteerinä kuitenkin oma huone ja kaksi erillistä sänkyä. Reitin puoliväliin osui siis Hvammstangin pikkukaupunki, ja sen lähistön edullisin majapaikka oli maatilamajatalo Stóra Ásgeirsá. No, olihan sitä matkaa tosin 30km kaupunkiin ja näin ollen myös lähimpään ruokapaikkaan. Kun lopulta sitten löysimme pikkuisen Hvammstangin vieläkin pienemmän sataman, oli ravintolakokemus vertaansa vailla: merimieshenkinen Sjávarborg oli todella viihtyisä ja korkeatasoinen! Kala-annokset olivat herkullisia ja merinäkymä hulppea (tosin aurinko ehti laskea jo aterian alkuhetkinä).
Magnus Ásgeir oli pitänyt majataloaan vasta noin puolisen vuotta. Vanhempiensa muutettua kaupunkiin hän oli remontoinut puolikkaasta taloa majapaikan: neljä makuuhuonetta sekä yksi iso wc/kylpyhuone. Huoneet olivat oikein siistit, ja islantilaisesta villasta neulotut kustomoidut hevosaiheiset peitteet toivat persoonallisen vaikutelman! Ruokailutilaa tai keittiötä ei kuitenkaan ollut käytössä, joten napostelimme aamiaiseksi mukana olleita omenia, ja kävimme kunnon aamiaisella vasta tien päällä.
Magnus itse oli parin pienen lapsen isä (lisää perhettä näytti olevan tuloillaan) ja innokas hevosmies. Tilallaan hän kasvattaa kahdeksaakymmentä valiohevosta. Kun aamusella heräilimme, Magnus tiedusteli, josko haluaisimme tulla katsomaan hevosia ja lampaita. No mikä jottei! Meillä ei ollut mikään kiire, niin kuin ei meidän lisäksemme majoittuneella saksalaispariskunnallakaan.
Magnus oli selvästi hyvin ylpeä hevosistaan: niistä muutama oli komeita valioyksilöitä, ja ne olivat saaneet palkintoja siitoshevosina. Kun kierros hevosten ja lampaiden parissa oli ohi, Magnus halusi vielä pitää meille pienen konsertin! Jo edellisenä iltana jutellessamme oli käynyt ilmi, että hän harrastaa kitaran soittoa ja laulamista, ja oli esitellyt meille vastikään julkaisemansa levyn. Magnus luikautti oman sävellyksensä, joka kertoi – yllätys yllätys – hevosista. Hänellä oli vaikuttava ääni, ja kitaran soittokin sujui mallikkaasti!
Opastettu kierros jatkui vielä takapihan vesiputouksille. Ne olivat hiukan jäässä, mutta kesällä varmasti upea näky. Magnus oli alkanut kaivaa penkereelle kuoppaa laittaakseen siihen hot tubin. Siitä on sitten mukava olutta siemaillen ihailla vesiputousta. Ei hullumpi idea! Lupasimme tulla käymään uudestaan, kunhan kylpyfasiliteetti on valmis. (Olimme kyllä oikeasti tulossa takaisin jo parin päivän päästä paluumatkalla…)
Turvallinen ykköstie vai jännittävä kiertotie…?
Edellispäivän lumiyllätysten jälkeen päätimme visusti pysyä hyvin hoidetulla ykköstiellä. Sää oli aurinkoinen ja vähätuulinen, eikä luntakaan ollut näkösällä. Ajelimme kuitenkin muutaman kilometrin pienempää hiekkatietä pitkin katsomaan kaunista Þingeyrarkirkja –kirkkoa, jota matkaopaskirjossa kehuttiin. Se oli tietenkin kiinni, koska oli talvi (kuvista päätellen sisäpuolikin olisi ollut näkemisen arvoinen), joten ihailimme näkymää vain kirkon pihasta. Poikkesimme aamupalalle tylsäksi luonnehditussa Blönduósin kaupungissa, mutta sieltä löytyi mitä sympaattisin vanhaan taloon sijoitettu kahvila nimeltä Ömmukaffi! Makoisasta aamupalasta virkistyneenä aloimme pyörtää päätöstä ykköstiellä pysymisestä: kun on niin hieno ilmakin, niin eiköhän oteta oikoreitti Sauðárkrókuriin ja kierretä Tröllaskagi-niemi!
Välittömästi poistuttuamme pääväylältä alkoi vaikuttaa autiolta. Siis todella autiolta: olimme taas keskellä jäistä erämaata! Onneksi tie oli ihan hyvässä kunnossa, ja pääsimme Sauðárkrókuriin asti ilman ongelmia. Tröllaskagi-niemelle käännyttyämme maisemat jylhenivät entisestään. Onneksi auton pystyi pysäyttämään silloin tällöin, niin ehätimme katsella karua maisemaa.
Niemen kärjessä oli kunnon levike, jossa kuuntelimme alhaalla siintävän rannan hioutuneisiin pikkukiviin iskeytyvää aallokkoa. Ääni oli jännän helisevä. Jos olisimme tajunneet, meidän olisi kannattanut tähyillä hiukan suuremmalla antaumuksella merelle, koska pari päivää myöhemmin kuulimme, että juuri tässä niemenkärjessä oleilee parhaillaan suuri valasjoukkio! Joku autoilija oli saanut kuvan valaasta kännykkäkamerallaan, joten ne olivat todella lähellä rantaa.
Vaikka sää ja lumitilanne oli hyvä, niemeä oli yllättävän hidasta kiertää. Niemikierros sisälsi myös pari jännää ja pitkää tunnelia: niissä oli vain yksi kaista! Miten ihmeessä tästä selvitään…? Lyhyemmässä yksikaistatunnelissa oli kummassakin päässä liikennevalot, mutta sitten tuli vastaan usean kilometrin pituinen tunneli ilman liikennevaloja. Ujuttauduimme sisään, ja systeemi selvisi: toiseen suuntaan meneville oli tehty muutaman sadan metrin välein levikkeitä. Kun vastaantulevan auton valot alkoivat siintää, levikkeen puoleinen auto väisti odottamaan vastaantulevaa autoa. Näppärää!
Sympaattinen Siglufjörður
Erityisesti niemikierrokselta jäi mieleen pikkuriikkinen Siglufjörðurin kylä. Pysähdyimme iltapäiväkahville, ja olisimme siltä istumalta voineet jäädä paikkaan vaikka asumaan! Tämä entinen silakankalastuksella elänyt asutuskeskus on vasta 2000-luvulla saanut uudet tunnelit, jotka helpottavat alueelle pääsyä etenkin talvisin. Vuoteen 1967 asti kylään pääsi ainoastaan jalkapatikassa tai veneellä mereltä käsin.
Saavuimme Akureyriin vielä valoisaan aikaan (onneksi maaliskuussa on iltaisin jo melko pitkään valoisaa). Majapaikaksi oli valikoitunut Town Square Guesthouse. Vähän epäilytti majapaikan liian keskeinen sijainti, se kun oli suoraan keskustorin laidalla. Mutta olisihan se pitänyt arvata: keskustori islantilaisittain oli käytännössä pieni, autio läntti keskellä kaupunkia. Melusaasteesta ei siis tarvinnut kärsiä! Tämän majapaikan teki edulliseksi omatoimivastaanotto: ulko-oven vieressä oli pikkuinen lukollinen lokerikko, johon väännettiin pari päivää aiemmin sähköpostiin lähetetty koodinumero. Lokero aukesi, ja sisällä oli avaimet ulko-oveen ja huoneeseemme. Meidän huoneemme oli kolmannessa kerroksessa. Samassa tilassa oli kolme muutakin huonetta, ja olohuone, keittiö ja wc/suihkutilat olivat yhteiset. Näimme kahden päivän aikana vain vilauksen parista muusta asukkaasta, muutoin saimme olla aivan rauhassa tilavassa ja siistissä huoneistossa. Todella vahva suositus tällekin majapaikalle!
Akureyrin ydinkeskusta ei ollut vilkkaimmillaan talvisena tiiistai-iltana, joten saimme nukkua rauhassa. Seuraava päivä oli pyhitetty geotermisille ihmeille!
Videoreportaasi koko reissusta.
