Sotilasjuntasta vapautuvan maan asukkaat uskaltavat vihdoin puhua kokemuksistaan ja julistaa rakkauttaan oppositiojohtaja Aung San Suu Kyille.
Teksti ja kuvat: Riikka Mahlamäki-Kaistinen
Samoe esittelee buddhalaista rukouskelloa yangonilaisella temppelillä.
Yangonilainen matkaopas Samoe esittelee Shwedagonin kultaista temppeliä maansa entisessä pääkaupungissa ja kertoo, että tämä pyhä paikka on myös kenties maailman turvallisin paikka. Yhdenkään burmalaisen mieleen ei tulisi tehdä rikosta temppelialueella. Pelkkä ajatus siitä, että joku varastaisi temppelin ulkopuolelle jätettävät kengät, on Samoesta täysin järjetön. Tai ei ehkä edes järjetön. Pikemminkin huvittava.
– Jos varastaa Buddhalta, joutuu suoraan helvettiin, Samoe toteaa.
Burmalaiset naiset ja lapset käyttävät poskissaan vaaleaa thanaka-tahnaa. Tapaa ei esiinny missään muualla maailmassa.
Burma on kenties viimeinen oikeasti syvän buddhalainen maa, jossa ihmiset uskovat löytävänsä edestään sen, minkä taakseen jättävät. Temppelissäkävijöiltä varastaminen lie suoraan verrannollista itse Buddhan loukkaamiseen.
Burmassa on vielä iso ripaus koskematonta viattomuutta. Puhdasta uskoa ihmisen hyvyyteen. Näin siitäkin huolimatta, että maa on kokenut kovia ja moni on joutunut kohtaamaan ihan jotain muuta kuin ihmisten hyvyyttä.
Samoe käy temppelillä kolmasti viikossa. Mies tosin laskee vain henkilökohtaiset käynnit – ne kerrat, kun hän tulee paikalle hiljentymään, polttamaan kynttilöitä, sivelemään vettä syntymäaikansa mukaiselle patsaalle tai ostamaan pieniä kultaliuskoja kiinnitettäväksi Buddha-patsaan pintaan. Omien käyntiensä ohella hän tuo viikoittain turisteja temppelille. Se on kuitenkin työtä, ei varsinaista temppelillä hiljentymistä.
Burman pääuskonto on buddhalaisuus, ja moni paikallinen vierailee temppelillä viikottain.
Samoen turistiryhmistä valtaosa on burmalaisia tai naapurimaiden asukkaita. Länsimaalainen matkailija on maassa vielä harvinainen näky. Esimerkiksi yhdellä Baganin tuhansista temppeleistä huomaan olevani monelle suurempi nähtävyys kuin taivaanrantaa maalaava auringonlasku.
Maan oppositiojohtaja, viisitoista vuotta kotiarestissa vuosina 1989–1995, 2000–2002 ja 2003–2010 ollut Aung San Suu Kyi kehotti vielä pari vuotta sitten turisteja pysymäänkin poissa. Vastikään sotilasjuntasta vapautunut, demokratian ensiaskelia ottanut maa ei hänen mielestään ollut vielä valmis turismiin. Hän pelkäsi turistien tuomien rahojen virtaavan suoraan sotilashallituksen pussiin auttamatta lainkaan köyhyydessä eläviä kansalaisia. Nyt tilanne on kuitenkin toinen, ja Ladyksi kutsuttu Aung San Suu Kyi on toivottanut matkaajat tervetulleiksi.
Baganin alueella sijaitsee tuhansia ”Indiana Jones” –tyylisiä temppeleitä.
Paikallista myyjää naurattaa, kun ostan hänen kojustaan Ladyn kuvalla varustetun kangaskassin. Kohta hän kipittää perääni ja ojentaa kaupanpäällisiksi puolueen rintanapin, jossa Lady komeilee itsenäisyystaistelua johtaneen isänsä, kenraali Aung Sanin kanssa. Muutama vuosi sitten moisesta propagandaksi luokitellun materiaalin levittämisestä olisi joutunut vaikeuksiin. Kauppias olisi hävinnyt katukuvasta ja ollut palatessaan enää vain varjo hymyilevästä itsestään.
Samoe tietää ihmisten murtamisesta enemmän kuin haluaisi tietää. Hän opiskeli juntan aikaan yliopistossa englantia, mutta opinnot katkesivat äkisti yhteistyöhön kansainvälisten toimittajien kanssa. Juntta ei hyväksynyt epäkohtien esiin nostamista ja antoi Samoesta etsintäkuulutuksen. Mies ymmärsi, että nyt on aika kadota maan alle.
– Minun oli pakko paeta. Yövyin ystävien ja sukulaisten luona, mutten uskaltanut olla yhdessä paikkassa viikkoa pidempään. Elin näin seitsemän vuoden ajan, mies huokaa.
Hän kertoo, kuinka moni hänen ystävistään jäi kiinni. – Vapaiksi päästetyiltä tovereiltani kuulin sormenkynsien repimisestä, polvilleen lasinsirpaleiden päälle pakottamisesta ja siitä, kuinka heille oli tiputettu kiinalaisen kidutuksen tapaan vesitippoja otsaan. Ystäväni sanoi pisaran tuntuneen siltä, kuin se olisi joka osumalla räjäyttänyt pään, Samoe kertoo.
Moni ystävistä kuoli. Ne jotka palasivat, olivat muuttuneita miehiä. – Juntta jätti jälkeensä monta murtunutta mieltä, Samoe sanoo.
Sotilasjuntan asteittaisen kukistumisen jälkeen Samoe uskalsi palata ihmisten ilmoille. Hän oli vihdoin vapaa. Kun Lady vapautettiin vuosia kestäneestä kotiarestista, talon edustan täyttivät juhlivat yangonilaiset. Nyt burmalaiset uskaltavat hengittää vapaammin eikä Ladyn kuvia tarvitse piilotella tiskin alla. Vuosia vaiennut Samoekin puhuu mielellään vaikeista vuosista.
Kun Yangonin Scott Marketilla paikallinen mies jää puolisalaa kuuntelemaan Samoen kertomuksia kidutuksesta, tilanne tuntuu oudolta. Mietin, voiko asioista tosiaan puhua näin vapaasti, vaikka vain pari vuotta sitten moinen ei olisi tullut kuuloonkaan. Samoe ei kuitenkaan näytä välittävän. Hän haluaa kertoa tarinansa.
Ehkä markkinapaikan burmalaismiestä sitä paitsi kiinnostavat Samoen juttujen sijaan lähinnä länsimaiset turistit.
Torilta voi ostaa vaikka tuoreita toukkia.
Thanakan myyjä.
Nykyään Burman arvioidaan kuuluvan maailman alikehittyneimpien valtioiden joukkoon. Vielä siirtomaa-aikana maata pidettiin Brittien alusmaista edistyksellisimpänä. Sen uskottiin nousevan Kaakkois-Aasian johtotähdeksi – teollistuneeksi ja kehittyneeksi hyvinvoinnin kehdoksi.
Toisin kävi. Burma jämähti sotaisan itsenäisyyden ja diktatuurisen sotilasjuntan takia menneisyyteen. Junttaa pyörittäneet kenraalit priorisoivat asiat jotain ihan muuta kuin kansan parasta ajatellen. Esimerkiksi vuonna 2006 vietettyihin kenraali Than Shwen tyttären häihin kulutettiin valtion varoja kolme kertaa enemmän kuin maan vuotuiseen terveydenhoitoon. Terveitä hampaita ja synnytyssairaaloita tai vaikka malariahoitoja tärkeämpää oli, että morsiamella oli timantteja hiuksissaan ja luksusauto, jolla ajaa uuteen merenrantahuvilaan.
Vuonna 2011 saavutetun demokratian myötä Burma on pyrkinyt kuromaan vuosikymmenien pysähtyneisyyttä umpeen. Kehitys ei tapahdu kuitenkaan silmänräpäyksessä. Turisti on Burmassa yhä vähän, jos ei nyt outo niin ainakin harvinainen lintu, jolle kajautetaan vilpittömän iloisesti tervehdys Mingalapar.
Burman virallinen nimi on itse asiassa Myanmar. Monet valtiot kuten Yhdysvallat ja Iso-Britannia sekä lehdistön edustajat kuten BBC ja STT käyttävät maasta kuitenkin usein yhä aiempaa nimeä Burma vastalauseena sotilasjuntan määräämälle nimenmuutokselle. Samaa vastarintaa kuuluu esimerkiksi siinä, että Samoe kutsuu Yangonia sotilasjuntan nimimuunnosta edeltävällä alkuperäisnimellä Rangoon. Moni on kuitenkin luopunut vanhasta nimestä ja ottanut uuden nimen käyttöönsä.
Burmalaisille itselleen maan nimi ei kuitenkaan tuota ongelmaa. Maa on aina ollut Myanmar. Burma on sille annettu ulkomaalainen nimi – vähän niin kuin Finland Suomelle. Aung San Suu Kyin johtama Myanmarin oppositio käyttää valtiosta ulkomailla nimeä Burma.
Inle-järven kelluvien puutarhojen kalastajilla on ihan omanlaisensa soututapa, jossa hyödynnetään jalkaa.
Vaikka 34-vuotiasta Samoeta kiinnostaisivat yhä opinnot, ei hänellä ole niihin varaa. Mies jakaa asunnon veljensä ja serkkunsa kanssa. Burmassa vain harvalla on varaa omaan asuntoon.
Turistin näkökulmasta ristiriita hotellihintojen ja paikallisväestön tulojen välillä on käsittämättömän suuri. New Yorkin hinnoissa olevien hotellien käytävillä liikkuu hymyileviä siivoojia, joiden kuukausipalkalla ei saisi edes aamiaista hotellin buffetpöydästä. Inle-järven sikaritehtaan tytöt ansaitsevat parhaina päivinä 0,75 euroa päivässä.
Samoe kertoo menevänsä ensi vuonna naimisiin. Kysymykseen, onko teillä lapsia, hän vastaa kohottamalla kulmakarvojaan. Mies näyttää miettivän, eikö suomalaisnainen sittenkään ymmärrä englantia. Juurihan hän kertoi, ettei ole vielä naimisissa.
Burman avautuminen ei ole yksinomaan positiivinen asia. Hiljakseen kasvavan turismin pelätään kasvattavan myös prostituutiota. Suurimmaksi huolenaiheeksi ovat nousseet lapsiprostituoidut. Tämän päivän Burmassa ongelma ei ole nähtävillä – maa on Thaimaahan verrattuna vielä varsin viaton. Suuret tuloerot paikallisten ja turistien välillä ovat kuitenkin omiaan synnyttämään vääristyneitä tilanteita, joten ongelma on otettava vakavasti silloin, kun siihen voi vielä vaikuttaa.
Artikkeli perustuu kirjoittajan kokemuksiin Finnmatkojen järjestämällä Burman lehdistömatkalla keväällä 2014.
