Milano on monelle Italian-kävijälle tuttu lentokentistään, mutta ehkä samalla voisi käydä vähän vilkaisemassa kaupunkia?
Milano on yksi Euroopan vilkkaimmista solmukohdista: sen ympäristössä on kolme lentokenttää, joista Linate sijaitsee kaupungin kupeessa, Malpensa ja Bergamo (Orio al Serio) puolestaan noin 50 kilometrin päässä kaupungista. Kentiltä on kätevä suunnata muualle Italiaan, ja moni matkailija jättääkin itse Milanon kaupungin kokonaan väliin.
Jos liikut Italiassa junilla ja reittisi vie Milanon päärautatieaseman eli Milano Centralen kautta, on sieltä kuitenkin vain muutama kilometri kaupungin ydinkeskustaan.
Päätimme teini-ikäisen poikani kanssa hyödyntää mahdollisuutta nähdä pieni pala Milanoa, kun olimme matkaamassa Firenzestä Bergamoon paluulentoa varten. Majoittuminen viimeiseksi yöksi hotelliin Milano Centralen lähelle tuntui kuin olisimme saaneet vielä yhden miniloman juuri ennen kotiinpaluuta.
Asemalle saapuessamme oli myöhäinen iltapäivä, eikä meillä ollut Milanon suhteen oikeastaan mitään odotuksia. Kaikki, mitä tulisimme seuraavien tuntien aikana kokemaan, olisi ainoastaan plussaa.
Ensimmäinen nähtävyys oli asema itse. Vuonna 1931 rakennettu Milano Centrale on kaunis, vilkas ja massiivinen. Matkustajamääriltään se on Euroopan suurin rautatieasema (noin 120 miljoonaa matkustajaa vuodessa). Google Maps opasti meidät ulos idänpuoleisista ovista, jotka johtivat hotellimme suuntaan. Iloinen yllätys oli, että heti ulos tultuamme huomasimme Bergamon ja Linaten lentokenttäbussit aseman kyljessä. Jos lentomme olisi ollut Malpensasta, tämä puoli olisi ollut meille väärä.
Noin 600 metrin suora kävelymatka tasaisella jalkakäytävällä osoittautui helpoksi matkatavaroiden kanssa. Vasta aivan lopussa piti kääntyä Via Benedetto Marcello -kadulle, jossa majapaikkamme Hotel Paradiso sijaitsi.
Olimme valinneet hotellin pelkästään hinnan ja sijainnin perusteella: se oli halpa ja ajoi asiansa, emmekä muuta nyt kaivanneetkaan. Huone oli ehkä vähän aikansa elänyt mutta perussiisti. Erikoisuutena oli kylpyhuone, josta avautuivat isot lasiset pariovet suoraan parvekkeelle. (Oli niissä verhot sentään.) Näkymä leveän puistokadun yli oli avara ja alue vaikutti rauhalliselta.
Jätettyämme tavaramme huoneeseen lähdimme melkein samantien tutustumaan kaupunkiin. Ensimmäisenä meille tuli mieleen Duomo. Eikö sinne kuulukin Milanossa mennä? Vain 350 metrin päässä hotellista sijaitsi metroasema Lima, josta onnistuimme ostamaan liput ja hurauttamaan perille kuudessa minuutissa.
Kun hetken kuluttua nousimme ylös metrotunnelista ja tupsahdimme suoraan Duomon eteen, olimme hurmioituneita. Mikä upea näky! Kanssamme sitä oli todistamassa valtava ihmismassa, joka lainehti edessämme kuin matto. Olimme todellakin Milanon ytimessä.
Roomassa ja Firenzessä olimme jo huomanneet, että Italiassa suosituimpiin nähtävyyksiin joutuu lähes aina jonottamaan. Pitkään. Myös Duomoon oli aurinkoisena lokakuisena sunnuntaina todella mittava jono. Koska olimme kaupungissa vain pistäytymässä ilman mitään kunnianhimoisia tavoitteita, riitti meille kirkon ihailu ulkopuolelta. Varsinkin koristeelliset ovet kaikkine yksityiskohtineen olivat vaikuttavat.
Yllättävän lähellä, aivan Duomon vieressä, avautui myös maailmankuulu ostospaikka Galleria Vittorio Emanuele II. Kuljimme sen läpi pari kertaa edestakaisin ihmisvirran mukana ja ihailimme niska kenossa rakennuksen upeaa kattoa.
Kävimme myös Gallerian toisella puolella vilkaisemassa La Scala -teatterin julkisivua. Olisipa hienoa ostaa joskus liput oopperanäytökseen tuohon vuonna 1778 avattuun musiikinystävien mekkaan. Sen edessä Piazza della Scala -aukiolla seisoi tutun näköinen parrakas mies patsaaksi ikuistettuna: Leonardo da Vincihän se siinä.
Palasimme Piazza del Duomolle nauttimaan kahvit ja seuraamaan katutaiteilijoiden esityksiä. Erityisesti mieleen jäi jo iäkkäämpi mies, joka tanssi diskomusiikin tahdissa uskomattomalla tarmolla, aplodien säestämänä. Paras hetki nähtiin, kun ohi kulkeneet lapset lähtivät reippaasti mukaan esitykseen.
Illan hämärtyessä Duomon valaistu julkisivu alkoi hiljalleen loistaa kuin kaiverrettu koru tummalla sametilla. Gallerian aperitiivibaarit täyttyivät elämäntapanautiskelijoista luksusmerkkien paperikasseineen.
Me palasimme metrolla takaisin majapaikkaamme valtavan tyytyväisinä kaikkeen siihen, mitä olimme pystyneet vain parissa tunnissa näkemään. Kun lähikadulta löytyi vielä tunnelmallinen kortteliravintola Pizzeria Ristorante Salernitano, voi sanoa, että vierailumme Milanossa oli vähintäänkin onnistunut. Koko matkan viimeisen illan kunniaksi nautimme tietysti jälkiruuaksi tiramisut.
Hotelli Paradisossa huoneen hintaan sisältyi aamiainen, joka koostui monenlaisista pienistä pakkauksista: croissantit, marmeladit, paahtoleivät ja jopa muroannokset oli yksittäispakattu. Ei kovin ekologista, mutta Italiassa edullisemmissa paikoissa kuitenkin tyypillistä. Saimme jättää tavaramme hotellin vastaanottoon siksi aikaa, kun kävimme vielä aamiaisen jälkeen kiertelemässä läheisellä ostoskadulla (Corso Buenos Aires). Se on lajissaan ilmeisesti Euroopan pisin, 1,2 kilometriä – muttei ollenkaan niin elegantti ja kallis kuin Galleria Vittorio Emanuele II.
Lopulta hankkiuduimme tavaroinemme takaisin Milano Centralen kylkeen Piazza Luigi di Savoialle, josta Bergamon ja Linaten bussit lähtevät. Kävelymatka taittui mukavan stressittömästi – olimmehan jo edellisenä päivänä vahingossa nähneet bussien sijainnin.
Lähtöjä lentokentälle oli noin vartin välein ja lippu maksoi kymmenisen euroa. Kentälle liikennöi useita bussiyhtiöitä, esim. Terravision, FlixBus, Flibco ja Autostradale, jonka kyytiin lopulta päädyimme. Bussimatka Orio al Serion lentoasemalle taittui non-stoppina todella kätevästi, noin 50 minuutissa.
Lentokenttäbussien liput kannattaa ostaa etukäteen netistä: hinta on vähän halvempi, ja jos busseille on pitkät jonot, etukäteen lipun ostaneet pääsevät ensin sisään. Kuten mainittua, Malpensan bussit lähtevät toiselta puolelta asemaa kuin Linaten ja Bergamon bussit. Malpensaan pääsee myös junalla.
Pienen pysähdyksemme aikana näimme Milanosta vain raapaisun. Kaupunkina se ei herättänyt samanlaisia tunteita kuin hurmaavan kaootinen Rooma tai elegantti Firenze, joissa kulttuurihistoria on läsnä joka askeleella. Milano on olemukseltaan modernimpi ja kiireisempi, kuin salkun kanssa harppova bisnesmies, ja tuntuu ehkä siksi vähän etäisemmältä. Duomon ja Gallerian alue oli kuitenkin ehdottomasti näkemisen arvoinen.
Seuraavalla kerralla haluaisin poiketa myös Naviglin alueella, jota kehutaan tunnelmalliseksi. Haluaisin myös nähdä Leonardo da Vincin Viimeisen ehtoollisen Santa Maria delle Grazie -kirkossa, käydä sisällä Duomossa ja toki myös kiivetä sen katolle. Näihin on varattava liput hyvissä ajoin etukäteen.
Suunnitelmat saattavat toteutua: Italia on täynnä tutkittavaa, ja on syytä olettaa, että jatkossakin matka käy joskus Milanon kautta.
