Tyynenmeren saaret yllättävät kulttuurillaan. Papua-Uusi-Guineassa tapahtuva lahjojenvaihto on maailman kiehtovimpia sosiaalisia ilmiöitä.
Ei pidä luulla, että paratiisimaiset Tyynenmeren saaret edustaisivat mutkatonta elämäntapaa. Papua-Uuden-Guinean saaristossa edelleen toimiva seremoniallinen vaihtorinki saa helposti pään pyörälle. Tämä Milne Bayn provinssin alueella satojen kilometrien säteelle levittäytyvä, noin parikymmentä saariryhmää käsittävä järjestelmä tunnetaan nimellä kula.
Kula-ringissä miehet matkustavat kahdesti vuodessa naapurisaarille vaihtamaan simpukoista valmistettuja koruja. Kuuluisin rinkiin kuuluva saariryhmä ovat Trobriand-saaret, jotka antropologian uranuurtaja Bronisław Malinowski teki tunnetuiksi vuonna 1922 ilmestyneessä, koko maailman huomion saaneessa tutkimuksessaan.
Kula-esineet ovat puhtaasti rituaaliesineitä, joita vaihdetaan oman sosiaalisen arvovallan vahvistamiseksi. Niitä on kahdenlaisia: kaulakoruja (soulava) ja rannerenkaita (mwali). Kaulakorut kulkevat ringissä myötäpäivään ja rannerenkaat vastapäivään. Esineitä siis saapuu ja lähtee saarilta kahteen suuntaan.
Yksinkertaistetusti, jos A vierailee B:n saarella ja saa tältä lahjaksi kaulakorun, on A:lla velvollisuus lahjoittaa B:lle samanarvoinen rannerengas, kun B jonkin ajan kuluttua tulee vastavierailulle.
Tosiasiassa järjestelmä on kuitenkin paljon mutkikkaampi. Kula-vaihto ei ole lahjojen vaihtamista yksi yhteen. Se on strategista peliä, jossa taitavimmat menestyvät.
Suuren, kaikki saaret kattavan kula-ringin sisällä on pienempiä rinkejä, ja yhdessä nämä muodostavat monimutkaisen lahjojen ja vastalahjojen verkoston. Keskivertomiehellä on useita kula-kumppaneita sekä omalta saarelta että sen ulkopuolelta. Tärkeillä miehillä kumppaneita voi olla satoja. Antaja on hierarkiassa aina korkeammalla kuin saaja. Myös kula-esineet ja niiden vaihdon myötä syntyneet suhteet ovat keskenään eriarvoisia.
Kula-esineet eivät pysähdy pitkäksi aikaa, sillä niiden on tarkoitus olla jatkuvassa kierrossa. Esineiden väliaikainenkin hallussapito tuo kuitenkin sosiaalista arvovaltaa, joka kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän ja arvokkaampia lahjoja onnistuu saamaan haltuunsa.
Hienommilla esineillä on nimi ja tunnettu historia, ja niitä tavoitellaan kiivaasti. Kun joku saa sellaisen haltuunsa, alkavat kaikki hänen kula-kumppaninsa – sekä omalta seudulta että kauempaa – kilpailla hänen huomiostaan. Innokkaimmat pyrkivät solmimaan yhteyksiä lahjomalla.
Kula erotetaan tiukasti tavallisesta vaihtokaupasta (gimwali), jota harjoitetaan usein samalla retkellä. Toisin kuin kulaan, joka on puhtaasti seremoniallista vaihtoa, kuuluu gimwaliin ankaraakin tinkimistä.
Kula perustuu luottamukseen. Esineen saa antaa eteenpäin lahjana, mutta sitä ei saa myydä (ellei se satu olemaan oma). Sosiaalinen velvollisuudentunto ja kulttuuriset arvot painostavat pelaamaan sääntöjen mukaan. Ne, jotka viivyttelevät arvokkaiden esineiden kiertoon laittamista, saavat huonon maineen.
Vaikka anteliaisuus on kulassa näennäisesti korkein hyve, on sen perimmäisenä tarkoituksena luoda mahdollisimman paljon kiitollisuudenvelkaa. Näin saa muodostettua itselleen vuorovaikutussuhteiden verkon, johon voi tarvittaessa turvautua.
Kula-suhteissa tapahtuu toisinaan juonittelua ja petoksia, jotka voivat johtaa suhteiden katkeamiseen. Aiheesta saisi varmasti aikaan kunnon papualaisen saippuaoopperan.
Parhaassa tapauksessa kula-suhde on elinikäinen ja siihen liittyy molemminpuolisia velvollisuuksia, kuten vieraanvaraisuutta, suojelua ja avunantoa. Paikallinen sanonta kuuluukin: kerran kulassa, aina kulassa.
Nykyään Trobriand-saarilla käyvät muutkin kuin Malinowski. Ota itsellesi hetki aikaa ja vieraile Egum Rockin atollilla katsomassa kula-kanootteja ja tervehtimässä paikallisia asukkaita! Kaiuttimet päällä pääset oikeaan tunnelmaan.
