Nepalin aikaan virittäytymistä

Noin 36 tuntia valveillaoloa takana, ja väsy alkaa pikkuhiljaa painaa kokeneempaakin matkustajaa. Pääsimme vihdoin perille Kathmanduun tänään iltapäivällä – lento oli ainoastaan puoli tuntia myöhässä, ja tämäkin siksi, että samaan koneeseen osui Nepalin presidentti!

Lento Suomesta Delhiin sujahti hiukan reilussa 6 tunnissa, ja sitten hengailimmekin antaumuksella Delhin kansainvälisellä lentokentällä melkein 8 tuntia. Kaikki sujui huomattavan mutkattomasti, kunnes eräässä monista turvatarkastuksista oltiin varmoja, että kannan mukanani huuliharppua. “Are you a musician mam?” kuului kysymys, ja kun vastasin myöntävästi, alettiin tivata “Where is it?” Niin siis mikä? “Your mouth organ!” En tietääkseni omista huuliharppua, ja vaikka omistaisinkin, se ei todellakaan olisi mukana vaellusmatkalla.

Erilaisia käsilaukkuni esineitä hypisteltyään tarkastajat tulivat siihen tulokseen, että huuliharppua muistutti ainoastaan kalenterini metallinen selkämys.

Juuri ennen Kathmandua näkyi yhtäkkiä taivaanrannassa rivistö käsittämättömän kokokoisia lumihuippuja. Väsymys ei enää painanutkaan niin paljon, ja pääsimme muutaman kymmenen minuuttia matkatavaroitamme metsästettyä ulos kentältä (eri lennoille merkatut matkatavarahihnat eivät aivan pitäneet paikkaansa… No, onneksi Tribhuvanin kenttä on niin pieni, että kaikki matkatavarat ovat näköetäisyydellä!). Oppaamme Bishnu Tamang oli vastassa satojen muiden oppaiden ja taksikuskien joukossa, ja tunnisti meidät helposti.

Ilma oli aurinkoinen ja mukavan viileä, mutta silti sopivan lämmin, kun poukkoilimme kuoppaisia teitä pitkin hotellillemme. Kathmandussa on menossa operaatio, jossa teitä yritetään leventää, ja siksi muutenkin rähjäiset kadut oli avattu tietyömaiksi ja ovat entistäkin huonommassa kunnossa.

Hotellilla tapasimme matkatoimiston yhteyshenkilömme. Kävimme läpi matkasuunnitelman ja kaikki mieleen tulevat asiat. Meitä varoiteltiin kylmyydestä – Langtangin alueella saattaa näinä aikoina olla jopa -10c pakkasta, mutta kun kerroimme, että kuluva viikko on vietetty lähes -20c pakkasissa, he totesivat, että meille ei sitten varmaankaan tarvitse teroittaa lämpimien vaatteiden merkitystä.

Bishnu vaikutti todella mukavalta tyypiltä. Hän on toiminut meidän vaellusreittimme oppaana kymmenen kertaa, käynyt läpi lähes kaikki Nepalin suositut vaellusreitit ja tehnyt myös muutamia yli 6000-metristen vuorten kiipeilyopastuksia. Viime viikolla hän palasi Everestin alueelta Imja Tse (Island Peak) –huipun kiipeilymatkalta.

Kun asiat oli saatu selvitetyksi, lähdimme huoneisiin majoituttuamme kävelemään Thameliin ja hoitelemaan asioita. Vanha tuttu reitti hotellilta vaikutti kuitenkin oudolta, kun kaupungissa vallitsi pimeys! Aurinko laskee jo viiden aikaan, eikä täällä harrasteta katulamppuja. Autojen virta sentään valaisi hiukan kävelytietä, mutta sai olla tarkkana, ettei astunut kuutiometrin kokoiseen kuoppaan tai törmännyt vapaana nenän edessä heiluviin voimajohtoihin. Vastaan tuli ihmisvirran lisäksi myös erikoista kahden koiran ja vuohen ryhmää ulkoiluttava poika.

Suuntavaisto hiukan petti pimeydestä johtuen, joten harhailimme Thamelissa jonkin aikaa, ennen kuin kaupoista kyselemällä vihdoin tajusin, missä olimme.

Yllättäviä varustehankintoja tuli viime hetkellä lisää, kun yhden seurueemme jäsenen vaellussauvat eivät mahtuneetkaan ruumaan menevään kassiin, vaan ne piti jättää Suomeen. Lisäksi Kathmandun turvatarkastuksessa järjestelmäkamerani oli pudonnut linssi edellä lattialle, ja ennestaan hiukan säröllään oleva uv-suojalinssi sirpaloitui täysin. Onneksi uusi löytyi edullisesti.

Emme jaksaneet harhailla pimeydessä takaisin hotelliin, joten otimme taksin ja ampaisimme syömään hiukan liian isot annokset maittavia intialaispöperöitä hotellin ravintolaan. Uni meinasi tulla haarukka suussa, joten lienee parasta, että menen itsekin lataamaan akkuja huomista kaupunkipäivää varten!

Tänään internet on kuulemma erityisen hidas, mutta yritän saada siitä huolimatta tekstin lähtemään.