Koli: Mäkrävaaran kierros

Kolin kansallismaisemat kiehtovat kerta toisensa jälkeen. Jos aikaa ei ole koko Herajärven kierrosta varten (35-65km), mutta puolen tunnin käveleskely Ukko-Kolin ja Paha-Kolin tienoilla tuntuu liian lyhyeltä, kannattaa suunnata Mäkrävaaralle.

Vilkkaanakin päivänä suuremmat ihmisjoukot hälvenevät viimeistään muutama sata metriä Paha-Kolin jälkeen. Mäkrävaaran noin 8km pitkällä kierroksella Itä-Suomen vaaramaisemat näyttäytyvät useaan eri suuntaan.

Kesämökkimme sijainnista johtuen olen vieraillut Kolilla useasti. Tuttuja maisemia tulee katsottua kuitenkin toisesta vinkkelistä ulkomaalaisen seuralaisen kanssa. Kun Yukie, Tokiossa asuva ystäväni oli ilmoittanut työkavereilleen lähtevänsä parin viikon lomalle Itä-Suomeen, oli kohde herättänyt kummeksuvia katseita. Yukie ei halunnut ulkomaalaisia viliseviin turistikohteisiin, vaan oli innoissaan, kun hiukan empien ehdotin, kävisikö vaatimaton mökki- ja retkeilyloma Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. 

Ensimmäinen etappi oli oman perheeni kesämökki Kuopion itäpuolella. Yukie halusi ehdottomasti osallistua kaikkiin askareisiin, kuten veden kantoon järvestä, halkojen hakuun ja saunan lämmittämiseen. Hän suorastaan hihkui innosta, kun painavia klapeja ja vesisankoja kantaessa sai samalla hyvää liikuntaa ihan ilman kuntosalia. Oli jo elokuun loppu ja illat pimeähköjä, mutta saunan jälkeinen jäähdyttely kuistilla ilman rihman kiertämää herätti silti epäröintiä. Vakuutin, että kukaan ei koskaan tule näkemään, ja vaikka näkisi, ketään ei oikeasti hätkähdyttäisi. Yukie tykästyi jäähdyttelyyn niin paljon, että reissun viimeisenä iltana harmitteli haikeana, ettei enää palattuaan Tokioon voisi kokea raikasta ulkoilmaa ihollaan.

MÄKRÄVAARA JA KOLIN KANSALLISMAISEMAT

Päätimme käydä tekemässä Kolilla pienen päiväretken. Alun perin olin ajatellut, että voisimme yöpyä teltassa kansallispuiston alueella, mutta sateen uhka ja mukavuudenhalu voittivat, ja tulimme mökille yöksi päivävaelluksen jälkeen.

Aloitimme Mäkrävaaran kierroksen Kolin luontokeskukselta ja ihailimme ensin Ukko-Kolin kuuluisaa kansallismaisemaa. Heti Kolin huippujen jälkeen muut ihmiset jäivät taakse, ja jatkoimme matkaa kahdestaan. Olimme edenneet varmaankin kaksisataa metriä, kun Yukie yhtäkkiä pysähtyi, sulki silmänsä ja nuuhkaisi hitaasti männyntuoksuista ilmaa. ”Tämä on niin ihmeellistä ja kaunista! Eikä täällä ole ketään!” Olin juuri harmitellut, kun reitillä ei vähään aikaan ole mitään näkemistä, vaan pelkkää metsää. Totesin, että tämä taitaa olla yksi Suomen suosituimmista retkeilyalueista. Koko päivän aikana tapasimme kahdeksan ihmistä. Tämä yhtälö oli tokiolaiselle vaikea käsittää.

Kävelimme Mäkrävaaralle päin itäisempää polkua. Siinä korkeuseroja on reippaammin kuin niittyjen halki kulkevaa Ikolanahon reitillä, jota seurasimme paluumatkalla. Mäkrävaaralle päästyämme pidimme evästauon. Joimme teetä ja söimme mukaan otettuja japanilaisia herkkuja näkymää ihaillen. Yukie ei voinut olla huokailematta, ja huomasin itsekin arvostavani nyt hiukan enemmän suomalaisen korpimetsän ainutlaatuisuutta.

Meillä oli vielä hyvin aikaa ajella puolitoista tuntia takaisin mökille ruokakaupan kautta. Illan saunonta ja upea auringonlasku grillatuilla makkaroilla ja omenapaistoksella höystettynä saivat aikaan lisää huokailuja japanilaisvieraassa. Vaatimaton mökkiloma oli jotain arvokasta ja ainutkertaista kymmenen miljoonan asukkaan metropolissa asuvalle, ja tuntui hyvältä, että sain antaa ihanalle ystävälle elämyksen.

Seuraavana vuonna vieraakseni saapui kaksi muuta japanialista ystävää, Kazuko ja Sachi, ja toistimme hyväksi havaitun reitin hiukan erilaisissa sääoloissa. Oli niin sumuista, että minkään sortin maisemia ei näkynyt! Onneksi majoituimme sillä kertaa Kolin Keitaassa, josta lähtee kävelypolku suoraan Kolin huipulle, ja teimme uusintayrityksen seuraavana aamuna ilman sumua.

MAJOITUSVINKKI: Kolin Keidas

Kolin Keidasta on muuten pakko tässä yhteydessä kehaista! Tämä jo 1700-luvulla paikalla olleen tilan kohdalle rakennettu suuri majatalo on yli 100 vuotta vanha. Sen historiaa voi ihmetellä tuvasta löytyvästä kansiosta. Jo ränsistynyt historiallinen päärakennus pelastettiin 1990-luvulla. Nyt paikkaa on muutaman vuoden pitänyt nuori luonnonläheinen pariskunta.

Majoitus sisältää niin runsaan ja hyvältä maistuvan aamiaisen, että siitä jo yksinään olisi melkein pulittanut sievoisen summan. Kaikki leivistä lähtien on itse tehtyä luomuaineksista, joista osa kasvatetaan majatalon puutarhassa. Kesällä tupa toimii myös päivisin lounaskahvilana (Café Mandala), joten herkkuruokia saa, vaikkei paikassa majoittuisikaan. Kesällä käytössä on neljä sympaattista aittahuonetta hyvin edulliseen hintaan.

Myös päärakennuksen huoneet ovat ihania, vaikkakin hiukan hinnakkaampia. Talvella aitta ei ole käytössä, koska siellä ei ole sähköjä eikä minkään sortin eristystä tai lämmitystä. Ihastuimme majapaikkaan niin paljon, että vaikka tarkoitus oli sillä kertaa jatkaa Patvinsuon kansallispuistoon telttailemaan, päätimme palata yöksi takaisin Kolin Keitaaseen, kun vapaita huoneita sopivasti löytyi.  Kolin Keitaan sauna ei ole alkuperäinen, mutta niin kuuluisa erinomaisista löylyistään, että sinne tullaan varta vasten Helsingistä asti, minulle kerrottiin.

Yukie saapui vielä talvivisiitille Suomeen helmikuussa 2020, ja kävelimme jälleen saman Mäkrävaaran reitin, tällä kertaa lumikenkäillen. Majoituimme silloinkin Kolin Keitaassa ja olimme jälleen erinomaisen tyytyväisiä!