Saapuminen Himalajalle

13.7. Leh (3500m)

Puolisen tuntia Delhistä lähdön jälkeen yhtenäinen monsuunipilvien lautta loppui kuin seinään, ja lentokoneen ikkunasta avautui pienien poutapilvien täplittämä näkymä Himalajan vuoristoon. Koska lentokorkeus pysyi samana ja vuoret vain kasvoivat, näytti siltä, että lennämme hyvin matalalla. Seutu oli täysin asumatonta, kunnes muutaman laakson pohjalla näkyi kasvillisuutta ja kylä.

Kun kone alkoi laskeutua, liitely vaikutti jo hivenen haastavalta, koska vuorenseinämän ja siiven välissä ei ollut kovin paljon tilaa. Samassa kuitenkin eteen avautui laakea laakso ja lentokenttä. Leh’in Kushok Bakula Rinpoche -kenttä on kuulemma ainoa Himalajan vuoriston keskellä oleva kenttä, jonne voi laskeutua suihkukoneella.

Tiibetiläiseen tyyliin koristeltu terminaali oli varsin moderni ja siisti. Korkeuden vaikutuksen alkoi huomata pikkuhiljaa lievänä puristuksena rintakehässä. Jo terminaalista ulos astuessa ympärillä näkyi 360 asteen panoraama karuja vuoria, ja niistä korkein oli päämäärämme – Stok Kangri. Se näyttikin paljon jyrkemmältä kuin valokuvissa…

Majoituimme heti aamutuimaan sympaattiseen tiibetiläistyyliin rakennettuun hotelliimme. Saimme tervetuliaisiksi kupilliset perinteistä kashmirilaista kehwa-mausteteetä, johon oli ripoteltu mantelimuruja. Hotelli on äärimmäisen siisti ja kodikas, ja ruokakin erinomaista.

Pieni kävelykierros kaupungin pääkaduilla keskipäivän helteessä paljasti paikan värikkääksi kulttuurien kohtaamispaikaksi. Pääkadun päässä on moskeija ja sen takana Lehin kuninkaanpalatsi, kivenheiton päässä buddhalainen gompa. Muslimeja on vain pieni osa väestöstä tällä seudulla, mutta moskeija on kaunis ja näyttävä. Kulttuurit ja uskonnot elävät täällä sulassa sovussa. Meno on mukavan rauhallista, eikä liikennettäkään ole paljoa.

Pääkadun varressa istui rivistö aprikoosimyyjiä. Pikkiriikkiset aprikoosit ovat Ladakhin erikoisuus, ja ilmeisesti lähes ainoa hedelmä, mitä täällä kuivassa ja korkealla pystytään kasvattamaan. Kauppojen myyjät olivat melko innokkaita, ja jostain syystä lähes jokainen kysyi, oletteko Suomesta! Syyksi ilmeni, että suurin osa myyjistä tulee hommiin Ladakhiin vain kesän turistisesongiksi, ja muut ajat he asuvat Goalla, jossa pohjoismaiset turistit tietysti oppii tunnistamaan.

Pienimuotoista shoppailua tuli harrastettua, vaikka esim. vaelluskauppatarjonta on vaatimatonta Kathmanduun verrattuna. Kahvihetki iltapäivällä erään talon katolla oli loistava valinta: hulppeat näkymät yli Leh’in, ja Stok Kangri näkyi kirkkaana heti lähimpien kukkuloiden takana.

Illalla auringon laskiessa vuorten taa minareetista kajahti rukouskutsu. Ilma muuttui leppeän vilpoisaksi ja kaupunki hiljeni entisestään. Huomenna saamme mukaamme paikallisen kaupunkioppaan ja käymme tutustumassa Leh’in nähtävyyksiin.

14.7. Buddhalaista kulttuuria ladakhilaiseen tapaan

Aamu valkeni jälleen kirkkaana ja kuumana yöllisten koirien haukuntojen ja lehmien ammumisten jälkeen. Saimme kaupunkioppaaksemme mukavan ladakhilaismiehen Jigmen. Hän oli opiskellut Jammun yliopistossa matematiikkaa sekä buddhalaisuutta, ja saimmekin nauttia hänen valtavasta tietämyksestään buddhalaisen kulttuurin suhteen.

Ensin suuntasimme Shanti Stupalle, jolle kipuaminen näytti aluksi haastavalta tehtävältä heti aamutuimaan – 554 askelmaa johti noin sata metriä ylemmäs Leh’in vieressä olevalle kukkulalle. Jo muutama kymmenen metriä noustuamme näkymät olivat huikaisevat, ja yhä vain paranivat ylös mennessä. Stupa on rakennettu vuonna 1985 japanilaisen Fujii Gurujin toimesta edistämään maailmanrauhaa.

Seuraavaksi jatkoimme kävelyretkeä laskeutuen takaisin kaupunkiin läpi ihanan vehreän asuinalueen. Leh vaikuttaa todella miellyttävältä paikalta asua – vaikka ympäristö on kuivaa, poppelipuut ja pajut kasvavat joen lähistöllä laaksossa antaen varjoa ja suojaa taloille. Asukasluku lienee jotain 10,000 ja 20,000 väliltä. Autoja ei ole liiaksi, joten ympäristö ei ole kovin meluisa kuten monissa isommissa kaupungeissa Intiassa ja Nepalissa.

Vierailimme Samkar Gompassa, joka on yksi alueen tärkeimmistä luostareista, mutta munkit asuvat nykyään muualla isommissa luostareissa. Gompan sisällä oli valokuva Panchen lamasta, Samkar Gompan edellisen johtajan Kushok Bakula Rinpochen reinkarnaatiosta. Tämä Panchen lama on vasta 7-vuotias poika, mutta kiinalaiset ovat vanginneet hänet, koska hän edellisessä elämässään yritti toimia Tiibetin vapaustaistelijana. Näin oppaamme meille selosti.

Myöhemmin paikalle ilmaantui ryhmä ranskalaisia, jotka ihmettelivät lapsen kuvia alttarilla. He eivät selostuksesta huolimatta voineet ymmärtää, että lapsi voisi toimia hengellisenä johtajana.

Kuumuus alkoi hiukan väsyttää joukkoamme, mutta päätimme silti vielä kiivetä yhä korkeammalle Namgyal-kukkulan päälle rakennetulle Tsemo Gompalle. Tämä luostari rakennettiin mongolien hyökkäyksen aikaan 1600-luvulla, ja sitä on laajennettu 1700-luvulla. Onneksemme paikalla alkoi juuri seremonia, johon saimme osallistua hetken aikaa.

Ensin gompan kattotasanteelta puhallettiin merkki seremonian alkamiseksi suuriin tiibetiläisiin torviin. Harmikseni en saanut mennä kuvaamaan näitä torvia. Korkea-arvoisin munkki istui korkeimmalle istuintasanteelle. Hän oli jo iäkäs ja ähisi kampeutuessaan mattojen päälle. Toisella puolella pientä ja suitsukkeiden mustaamaa huonetta oli nuorempia munkkeja, jotka vastasivat rummun ja ruokolehdykkätorvien soitosta. Vanhin munkki aloitti seremonian symbaaleja soittamalla, ja kaikki resitoivat yhteen ääneen sutria. Tunnelma oli vaikuttava ja harras, ja ilma sinersi suitsukkeiden savusta.

Hiippailimme jonkin ajan kuluttua pois ja laskeuduimme kiemurtelevaa hiekkapolkua pitkin Leh’in vanhan kuninkaanpalatsin ohi takaisin kaupungin keskustaan. Nettikahvilan pitäjä ilmoitti, että tänään netti taas toimii, kun se eilen oli koko päivän poissa käytöstä, joten pystyin lähettämään nämä viimeisimmät blogikirjoitukset. Myös sähkökatkoja on jatkuvasti pitkin päivää ja yötä, ja puhelinkenttä on suljettu ulkomaalaisilta. Ilma on kuitenkin puhdasta ja joet kirkkaita, elämä rentoa ja ihmiset ystävällisiä. Varsin mukavaa lomanviettoa siis!