Talvinen Islanti: Bjarteyjarsandurin lammasfarmi ja Hraunfossar-vesiputoukset

Viimevuotisen pikavisiitin ansiosta jäi kipinä tutustua Islantiin hiukan paremmalla ajalla. Reissu ajoittui samaan kohtaan kuin viime vuonna, maaliskuun loppuun. Tällä kertaa suuntasimme Reykjavíkista pohjoiseen, Akureyriin ja Mývatn’ille asti.

Talvisista olosuhteista johtuen olimme varautuneet siihen, että päätie saattaisi olla välillä suljettuna, eikä kaikkia pikkuteitä olisi aurattu. Vuokrasimme silti vain ihan tavallisen henkilöauton (tosin astetta isomman kuin viimeksi – se kottero kun meinasi lähteä lentoon tuulen voimasta!), mutta olin sentään varautunut omalla pikku lapiolla mahdolliseen lumeen jumiutumiseen.

Reykjavik
Pieni iltakävely Reykjavíkin keskustassa saapumisiltana.

Reykjavik

Ensimmäisenä päivänä aamu valkeni puolipilvisenä. Yöllä oli satanut jonkin verran lunta, mikä teki maisemasta mukavan talvisen. Ensimmäinen kohteemme oli Bjarteyjarsandurin lammasfarmi. Matkaseurani on innokas neuleharrastaja, ja halusi tutustua islantilaisen villalangan alkuperään. Myös minusta oli mukava nähdä, millaista on lammasfarmin pyörittäminen tässä karussa maassa.

Vuono
Jollekin pikku farmille johtava tie vuonon rannalla.

Olisimme päässeet perille nopeammin Hvalfjörður-vuonon ali rakennettua tunnelia pitkin, mutta koska sää oli kaunis, päätimme ajella vuonon ympäri näköalareittiä. Se kannatti! Maisemat hivelivät silmää, ja pysähdyksiä alkoi taas kerääntyä. Pysähtymisen kanssa pitää tosin noudattaa varovaisuutta, koska teiden reunat ovat olemattoman kapeat, eikä niille saa pysähtyä. Levähdyspaikkoja on onneksi tehty sinne tänne, ja pysäytimme auton usein myös tien haarautumiskohdissa, joissa auton sai parkkeerattua pois ajokaistalta.

Vuono

Vuono

Vuono

Meidän lisäksemme oli farmivisiitille ilmoittautunut islantilais-ruotsalainen perhe Reykjavíkista. Perheen pikkulapset olivat äärimmäisen kiinnostuneita lampaista, ja kyselivät vähän väliä kiinnostavia yksityiskohtia farmin emännältä. Pääsimme tutustumaan lampaiden karsinoihin ja farmin muihin eläimiin: neljä lammaskoiraa piti tiukkaa vahtia muille eläimille. Vuohet olivat vielä paljon lampaita sympaattisempia otuksia, mutta ehdoton vetonaula olivat pari viikkoa aiemmin syntyneet kaninpoikaset! Yksi individualistilammas koki olevansa lemmikki, ja pakeni karsinastaan seuraten meitä koko esittelyreissun ajan.

Bjarteyjarsandur
Farmin emäntä saattaa lampaista innostuneet pikkulapset hillittömän tuulisen kohdan läpi lampolaan.
Bjarteyjarsandur
Lammaskoira lepotauolla
Bjarteyjarsandur
Lampaat tuijottaa. Nämä vielä odottivat keritsemisvuoroaan.
Bjarteyjarsandur
Vuohet on koomisia!
Bjarteyjarsandur
Pikkuisia pupuvauvoja.

Esittelykierroksen jälkeen meille tarjottiin farmin emännän valmistama erittäin runsas ja täyttävä maalaisateria. Lampaanliha-juures-gratiinin, lammasjauhelihapasteijoiden, lammasmakkaran, tomaatti-jauhelihakeiton, itse tehdyn leivän ja vohveleiden jälkeen ei tarvinnutkaan ennen iltaa miettiä ruokaa…

Bjarteyjarsandur
Islantilainen maalaisateria on täyttävä. Kasvisruokia oli turha odottaa – kaikessa oli lammasta, paitsi letuissa!

Matkaseurani oli hankkinut paikallisen dataliittymän, ja seurasi minun ajaessani iPadiltaan Islannin road condition –karttaa. Se päivittyi noin kerran viidessä minuutissa, ja pystyimme päättelemään, mille teille ei kannattaisi yrittääkään. Otimme seuraavaksi kohteeksi Hraunfossar-vesiputoukset. Oikaisimme päätien sijaan pikkuteitä pitkin, mutta vaikka kartan mukaan tie oli vain pikkuisen liukas, tuli vastaan ongelma: yöllä satanut lumi oli levittäytynyt paksuksi kerrokseksi ylämäkeen, eikä sitä ollut aurattu. Kohdasta oli ajanut meitä ennen pari autoa tehden lumeen syvät urat. Niitä oli pakko seurata, koska meidän automme kitkarenkaat eivät olisi päässeet umpihangesta läpi. Kaartuvassa ylämäessä teki mieli hidastaa vauhtia, mutta automme uhkasi jämähtää paikoilleen. Sain juuri ja juuri pidettyä vauhtia yllä, ja pääsimme pälkähästä!

Hraunfossar
Tältä näytti tie muutamaa kilometriä ennen umpihankea.

Sitten näimme, että meitä vastaan tulee toinen auto. Ajouria oli vain yksi, ja meidän oli pysyttävä sillä, koska pikkuautomme ei olisi enää päässyt irti auraamattomasta hangesta. Onneksi vastaantuleva auto oli maastoauto, joka ymmärsi tilanteen, ja väisti meidän puolestamme syvään umpihankeen. Se jäi vielä odottamaan ja katsomaan, että varmasti pääsemme lumisimman kohdan ohi jumiutumatta. Huh, onneksi oli kuitenkin se lapio varmuudeksi mukana! Oma säkillinen hiekoitussoraakaan ei olisi ollut hullumpi idea!

Hraunfossar
Hraunfossar -putoukset valuvat Hvitá-jokeen.
Hraunfossar
Läheisen jäätikön sulamisvedet valuvat laava-onkaloiden läpi muodostaen kuin tyhjästä tulevia vesiputouksia.

Hraunfossar (suom. Laavaputoukset) oli mielenkiintoinen näky! Vettä valui koko laavakentän leveydeltä satoina pikku putouksina isoon virtaan. Putouksia sai ihastella noin kilometrin mittaisen kävelypolun varrelta. Vesi näytti tulevan suoraan laavan sisältä: putoukset saavat alkunsa läheisestä jäätiköstä, jonka sulamisvesi valuu muinaisen tulivuorenpurkauksen jäljiltä levittäytyneen laavakentän onkaloiden läpi jokeen! Pienen matkan päässä olisi ollut myös Barnfoss (Lastenputous), mutta sinne johtava polku oli näin talvella suljettu liukkauden vuoksi (mitään kummempia aitoja ei ollut suuressa osassa aluetta). Tarinan mukaan Barnfoss sai nimensä, kun kaksi läheisen maatilan lasta ylitti putouksen siihen syntynyttä kivisiltaa pitkin, ja silta romahti vieden lapset mukanaan. Lasten äiti vaati kivisillan tuhottavaksi, ja nyt paikalla on enää rippeet kummallakin puolella rotkoa.

Hraunfossar

Hraunfossar

Hraunfossar

Hraunfossar

Hraunfossar

Majapaikaksi olimme valinneet niinikään maatilan, Stóra Ásgeirsá Farmstayn. Se sijaitsi noin puolivälissä Reykjavikia ja Akureyria. Farmi oli 27 kilometrin päässä lähimmästä kaupungista, Hvammstangista, missä kävimme illallisella todella viehättävässä merenrantaravintolassa Sjávarborgissa. Lisää tarinaa majapaikasta seuraavassa jutussa!

Ykköstie
Maisemaa Islantia kiertävän ykköstien varrelta.
Ensimmäisen kahden päivän ajoreittimme.

Lopuksi pieni video-reportaasi reissumme kohokohdista.

 

Kirjoita kommentti!