Kioto kahdessa päivässä: Geishojen jäljillä
Kioto on ehdottomasti paras paikka nähdä upeisiin kimonoihin ja vahvoihin meikkeihin sonnustautuneita geishoja (Kiotossa heistä käytetään nimeä geiko). Gion ja Pontochō ovat tunnetuimmat hanamachi– eli geisha-alueet Kiotossa.
Paikalle tulvii uteliaita turisteja toiveenaan nähdä edes vilaus näistä mystisistä hahmoista. Kun kameran tähtäimeen osuu upeaan kimonoon ja peruukkiin sekä valkoiseen meikkiin sonnustautunut kaunotar, joka vieläpä auliisti poseeraa kuvaajalle, kyseessä on mitä todennäköisimmin turisti, joka on vuokrannut ”päivä geishana” (geisha henshin) –elämyksen jostakin Kioton lukuisista pukeutumispuodeista.
Geishoja ja maikoja (aloitteleva geisha-oppilas) on jäljellä parisen sataa, ja heidän näkemisensä varsinkin keskellä päivää on melko epätodennäköistä. Geishan ammatti vaatii jatkuvaa kurinalaista opiskelua ja harjoittelua: kuten nimikin kertoo (gei=taide, sha=henkilö), geishan tulee hallita lähes kaikkia klassisia japanilaisia taidemuotoja kuten tanssia, erilaisten soittimien soittoa, laulua, teeseremoniaa, runoutta, kukkien asettelua ja tietysti olla hyviä viihdyttäjiä.
Helpommin sanottu kuin tehty: ammatti-geishojen määrä on viime vuosina romahtanut, kun perinteinen, ankara koulutus taidehenkilöksi on useimmille nykypäivänä liikaa. Maiko-koulutukseen pääsykin vaatii jo melkoisesti suhteita ja taitoja, ja vasta ensimmäisen puolen vuoden jälkeen geisha-talon emäntä päättää, kannattaako koulutusta jatkaa. Tähän mennessä oppilas on tullut velkaantuneeksi jo sievoisia summia häneen uhratusta ajasta, ja mikäli koulutus keskeytyy, jää maksettavaksi huima velka. Jos oppilas saa (ja haluaa) jatkaa, hän maksaa koulutusvelkaansa takaisin tekemällä ensimmäiset 5 vuotta työtä ilmaiseksi.
(Jos haluat syventyä enemmän nykyajan geishan elämään, suosittelen BBC:n dokumenttia, joka löytyy YouTubesta.)
Varma keino päästä näkemään maikoja on kuitenkin olemassa, eikä sitä varten tarvitse pulittaa tuhatta euroa, minkä oikeaan geisha-taloon vieraaksi ujuttautuminen vähintään maksaa. Gion Corner –niminen teatteri järjestää päivittäin noin tunnin mittaisen ”kaikki Japanin klassiset taiteet pikakelauksella” –tyyppisen esityksen, jossa ihan oikeat maikot esittävät perinteistä kyō-mai –tanssia ja teeseremoniaa. Lisäksi show’ssa nähdään muidenkin ammattiesiintyjien näytöksiä eri teatterimuodoista kymmenminuuttisina pätkinä. Elämys maksaa noin 30 euroa.
Lisäksi eri geisha-alueet järjestävät julkisia tanssiesityksiä muutaman kerran vuodessa, joista näyttävin ja tunnetuin on Miyako Odori. Esityksiä on kuukauden ajan huhtikuussa massiivisessa Gion Kōbu Kaburenjō-teatterissa, kun kirsikat kukkivat. ”Miyako” merkitsee pääkaupunkia ja viittaa Kioton tuhatvuotiseen pääkaupunkina toimimiseen – tosin tanssiesitys perustettiin juuri pari vuotta sen jälkeen, kun pääkaupunki siirrettiin Tokioon vuonna 1869, jotta Kioton maine taiteiden pääkaupunkina säilyisi. Miyako Odoriin osallistuvat Gionin alueen geisha-talot, kun taas toukokuisen Kamogawa Odorin järjestävät Pontochōn alueen geisha-talot. Kamogawa Odoria esitetään vaatimattomammassa Pontochō Kaburenjō –teatterissa. Tämän kevään matkalla meillä oli onni saada liput kyseiseen tanssiesitykseen. Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka Miyako Odori, jonka näin vuonna 2009 ja Kamogawa Odori erosivat toisistaan.
Valokuvaaminen oli toki kiellettyä kummassakin, mutta Miyako Odorissa kahdeksan vuotta sitten ennätin saada muutaman otoksen, ennen kuin tultiin ihan kädestä pitäen kieltämään. Kamogawa Odorissa en sitten kehdannut edes yrittää. Miyako Odorissa oli runsaasti todella näyttäviä, suuria tanssikohtauksia, kun taas Kamogawa Odori oli seesteisempi. Ensimmäinen puolisko keskittyi esittämään tunnettuja kohtauksia klassisista näytelmistä, ja loppupuoliskolla oli muutama näyttävämpi tanssi. Geishat ja maikot esittivät myös miesroolit, mikä vaatii harjaantuneisuutta näyttelijäntaidoissakin!
Japanin perinteistä teatteria sekä tanssia leimaa kasvojen ilmeettämyys (paitsi kabuki-teatterin hirviöhahmoissa): tunnetiloja ilmaistaan hienovaraisin käsiliikkein ja pään asennoin. Esimerkiksi kimonon hihoja käytetään kuvastamaan erilaisia objekteja, vaikkapa peiliä, minkä edessä laitetaan huulipunaa, tai nenäliinaa, jolla kuivataan kyyneleitä. Liikekielen opiskelu varmasti lisäisi nautintoa esityksestä (etenkin Kamogawa Odorissa, joka oli teatteripainotteisempi), mutta molemmat esitykset ovat todella kokemisen arvoisia ja ainutlaatuisia.
Lippuja esityksiin saa helpoimmin Kioton rautatieaseman turisti-infosta samana päivänä (kannattaa olla liikkeellä heti aamusta!). Kiotossa järjestetään vuosittain yhteensä viisi julkista geishojen ja maikojen tanssishow’ta, lisätietoja täältä.
Mikäli haluat kokeilla, miltä oikea maikon tai geishan asu tuntuu oikeasti päällä, geisha- ja maiko -muuntautumissessioita voi tilata useista Gionin alueen studioista. En ole itse kokeillut pukeutumisleikkiä, mutta ystäväni Jenny on pukeutunut sekä geishaksi että maikoksi. Hän suosittelee Studio Shikiä, jossa pakettiin kuuluu studiokuvien lisäksi myös vapaa kuvaaminen omalla kameralla. Eri studioiden hinnastoista kannattaa vertailla, mitä paketti sisältää. Kaupungilla kävely asussa maksaa usein ekstraa. Myös miehille on kuvauspaketteja esimerkiksi samurai-asussa.
Toukokuisen tanssiesityksen jälkeen nautimme rauhallisesta käyskentelystä toisella puolella Kamogawa-jokea, Gionin pääkadulla Hanami-kōjilla. Yritin vilkuilla sivukujille, josko geishoja olisi näkynyt, mutta onnistuin näkemään vilauksen vain yhdestä teatteriesitystä katsomassa olleesta maikosta ja hänen seuralaisistaan: varsinaiset geishat eivät pidä valkoisia maskeerauksia yllä päivisin, vaan pukeutuvat ihan tavalliseen, huomaamattoman väriseen kimonoon. Maikoilla on sentään yllään näyttävä kampaus, vaikka meikkejä ei olisikaan. Maikot ja geishat eivät nimittäin käytä peruukkeja, vaan heidän hiuksensa on liimattu kivuliaaksi kampaukseksi suurimman osan ajasta. Geishoilla on useimmiten mukana tavallisiin vaatteisiin pukeutunut assistentti, aloitteleva maiko-opiskelija, joka kulkee rahtusen heidän perässään – hyvä tunnusmerkki, jos haluat tunnistaa geishan!
Zen-temppelin rauhaa keskellä kaupunkia: Kennin-ji
Hanami-kōji –katu päättyy melko huomaamattoman näköiseen Kennin-ji –temppeliin. En ollut aiemmin edes huomannut koko paikkaa. Nyt päätimme pistäytyä sisällä. Temppeli on rakennettu vuonna 1202, ja edustaa tyylipuhdasta zen-buddhalaista arkkitehtuuria. Kivipuutarhoja on useita, ja keskeiseen sijaintiinsa nähden se oli todella rauhallinen ja seesteinen. Temppeli näytti toimivan rauhaa kaipaavien matkailijoiden lisäksi myös paikallisten rauhoittumispaikkana, ja viileä tuuli vilvoitti katetuilla ja varjoisilla kävelysilloilla kulkijoita. Useimpiin Kioton temppeleihin sisäänpääsymaksu on 500 jeniä (noin 4 euroa), mikä on pieni hinta muutamasta hetkestä omaa rauhaa.
Japanilaisen teetaiteen (ts. teeseremonia, chadō) harrastajalle Kennin-ji on erityisen merkittävä, sillä yksi sen rakennuksista on teemestari Sen-no-Rikyū’n vuonna 1587 rakennuttama teehuone (chashitsu). Rikyū perusti karun kauneuden estetiikkaa (wabi-cha) korostavan Urasenke-teekoulukunnan. Teehuone on rakennettu tyylisuunnan mukaisesti pieneksi ja yksinkertaiseksi, vaikka se palvelikin daimyō Toyotomi Hideyoshia, joka oli tunnettu mieltymyksestään prameaan kullan kimallukseen.
Kylmät väreet menivät selkäpiitä pitkin, kun kurkistin teehuoneen matalasta nijiriguchi-ovesta sisään: täällä Sen-no-Rikyū siis valmisti teetä Hideyoshille! Vaikka tähän historialliseen rakennukseen ei saanutkaan mennä sisään, parista eri oviaukosta huonetta pystyi kuitenkin ihailemaan. Teehuoneeseen ei voi noin vain kävellä, vaan sisälle mennessä kyyristytään polvi-istuntaan ja liu’utaan matalasta oviaukosta sisään. Kyyristymisellä on niin symbolinen kuin käytännönkin merkitys: teehuoneeseen astuessaan vieraat joutuvat kumartumaan ja ovat keskenään tasa-arvoisia, eivätkä arkimaailman sosiaaliset statukset päde. Käytännössä samuraiden tuli jättää teehuoneen ulkopuolelle miekkansa, jota ei olisi voinut pitää vyöllä oviaukosta kumartuessa. Joidenkin teehuoneiden nijiriguchin edustalla on yhä miekkateline.
Meidän pikainen Kioto-pyrähdyksemme toukokuun lopussa päättyi auringon jo laskiessa käyskentelyyn idyllisillä Ninenzaka– ja Sannenzaka-kujilla. Kun saavuimme Kiyomizudera-temppelin portille, se oli juuri mennyt kiinni. Näin päättyi kaksi ikimuistoista päivää Kiotossa. Mikäli haluat tutustua kaupungin loppumattomiin kulttuurihistoriallisiin aarteisiin, on kaupungissa hyvä viettää vähintään viikko. Ehkä ensi kerralla varaan aikaa pari viikkoa, niin ehdin myös Kiotoa ympäröiviin tunnelmallisiin pikkukyliin ja pienempiin temppeleihin ympäröiville vuorille!
