Kananaskis Country – lumikenkäilyparatiisi!
Kanadassa Canmoren eteläpuolella sijaitseva Kananaskis Country (paikallisittain K-Country) on upea retkeilykohde niin kesällä kuin talvellakin.
Suurin osa Kanadan Kalliovuorista kuuluu johonkin kansallispuistoon tai alueelliseen puistoon, Provincial Parkiin. Kansallispuistojen alueella liikkuessa tulee ostaa kansallispuistopassi, jonka voi ostaa yksittäisiksi päiviksi tai kokonaiseksi vuodeksi kerrallaan (usein jälkimmäinen ratkaisu on huomattavasti halvempi, jos kansallispuistojen alueella meinaa kuljeskella viikkoa pidemmän ajan kerrallaan). Vuosipassi on muutenkin näppärä, koska se kattaa kokonaisen autollisen ihmisiä 7 henkeen asti ja on voimassa kaikissa kansallispuistoissa ympäri Kanadan. Passien tarkistuspisteitä on muutamassa kohdassa Kalliovuoria halkovilla tieosuuksilla. Myös vaellusreiteillä puistonvartijat saattavat kysellä passin perään. Vuonna 2016 vietetään Kanadan kansallispuistojen 150-vuotisjuhlaa, jonka kunniaksi tänä vuonna ostetut vuosipassit ovatkin kaksi vuotta voimassa.
Provincial Parkeihin taas ei vaadita erillistä lupamaksua. Suurin osa turisteista sulloutuu ainoastaan kansallispuistojen (joista niistäkin lähinnä Banffin) alueelle, mutta vastoin ennakkoluuloja Kalliovuorten Provincial Parkeissakaan ei ole puutetta hulppeista maisemista! Yksityisyyttä arvostavat paikalliset asukkaat nauttivatkin näistä alueista useammin kuin turistit. Canmoren eteläpuolinen alue muodostuu peräti yhdestätoista alueellisesta puistosta. Tätä laajaa aluetta kutsutaan nimellä Kananaskis Country (paikallisittain K-Country), ja se on kansallispuistojen tapaan upea retkeilykohde niin kesällä kuin talvellakin. Tällä kertaa pääsin tutustumaan alueeseen ensi kerran: ensimmäisen päivän iltalenkkikohde Ha Ling Peak sijaitsee Bow Valley Wildland Provincial Parkissa, ja seuraavana päivänä lähdimme etsimään lunta Spray Valley Provincial Parkiin. Sitä alkoikin löytyä reippaasti huristellessamme kohti etelää ja Chester Lake’n lumikenkäilyreittiä.
En ole koskaan ollut erityisen innostunut hiihtämisestä (liekö taustalla kouluajan liikuntatunnit), ja laskettelua olen kokeillut helpoissa rinteissä viitisen kertaa elämässäni. Chester Lake’lle olisi päässyt myös hiihtovaellusreittiä pitkin, mutta kokemukseni vähäisyydestä johtuen valitsimme lumikengät. Huh helpotus! Lumikenkäilyn suosio on kasvanut räjähdysmäisesti Kanadassa viime vuosina, ja tuonut talvisille poluille lisää väkeä. Laji on ymmärrettävästi helppo ja turvallinen, eikä siihen vaadita mitään erityistä taitoa. Hiihtovaellusten ystävänä Steve mumisi lumikenkiä jalkaan vetäessään, että hänestä ei sitten saa ottaa yhtään kuvaa, missä lumikengät näkyisivät. Kävi ilmi, että Steve ei itseasiassa ollut käyttänyt muutamaa vuotta aiemmin hommattuja lumikenkiään vielä kertaakaan! Lumikenkäily kun on vannoutuneelle hiihtäjälle ilmeisesti noloa.
Varustauduimme retkelle myös lumivyöryhälyttimin, vaikka reitti olikin matalan riskin aluetta. Moista härpäkettä en ollutkaan aiemmin käyttänyt! Steve ja Jane olivat aamulla selostaneet laitteen toimintaa minulle, ja kokeilimme etsintää olohuoneessa, mutta ihan täysin en vielä ollut päässyt perille sen käytöstä. Treenasimme hiukan lisää vaellusreitin parkkipaikalla, ja ymmärsin vihdoin, miten laitetta käytetään. Laitteet siis pidetään signaalinlähetysasennossa ja ylävartaloon kiinnitettynä koko reissun ajan, ja mikäli joku seurueesta sattuisi lumivyöryyn joutumaan, muut pystyisivät paikantamaan hänet omilla laitteillaan.
Steve ja Jane olivat aivan erityisen valppaita lumivyöryasioiden kanssa tänä talvena, koska sattui niin onnettomasti, että kolme heidän tuttavaansa oli hautautunut isoon lumivyöryyn suositulla hiihtovaellusreitillä muutamaa viikkoa aiemmin. Kaikeksi onneksi vyöryyn joutuneet selvisivät murtumilla ja ruhjeilla, mutta pelastushelikopterin odottelu yön yli oli ilmeisesti ollut suuri henkinen ja fyysinen koettelemus koko seurueelle. Pelastajat olivat kuitenkin kiitelleet hiihtoseuruetta oikeasta toiminnasta: kaikki hautautuneet löydettiin ja kaivettiin ylös nopeasti, ja ensiapu annettiin oikein. Myös Jane ja Steve ovat kouluttautuneet hiihtovaellusoppaiksi, ja hallitsevat hätämajoittautumisen sekä ensiavun. Minulla oli siis varsin turvallinen olo heidän seurassaan!
Chester Lake’n reitti oli erittäin hyvin merkitty: jo heti aluksi polkua koristi suuri lumikenkäilyliikennemerkki! Voi, kunpa tällaisia olisi Suomessakin! Kirkkaanpunaiset reittimerkit jatkuivat koko matkan ajan, joten eksymisen vaaraa ei ollut. Taivaalta satoi hiljakseen lisää lunta. Metsiköstä aukeammalle paikalle päästyämme vuoret pilkottivat välillä pilvien lomasta.
Jatkoimme itse Chester –järvelle syömään eväitä. Jane piti porukkamme hyvissä ruuissa koko matkan ajan. Kun minä vasta pakkailin kamppeitani aamulla asunnollamme, oli Jane jo ehtinyt tekaista salaatin, keitellä munia ja kääräistä herkulliset wrapit meille evääksi! Kaikki tietysti valmiiksi pakattuina pikku rasioihin. Siinä sitten siemailimme kuumaa teetä ja ihailimme edessä kohoavia vuoria ja lumista pikku järveä! Voisi sitä huonomminkin päivänsä viettää.
Jatkoimme vielä pikkuisen matkaa suurille bouldereille, Elephant Rocks –kiville. Ne näyttivät siltä, kuin ne olisi vain viskattu keskelle metsäaukeaa. Bouldereilta eteenpäin reitti muuttui korkean lumivyöryriskin alueeksi, joten palasimme samaa reittiä takaisin. Tämä reitti oli mukavan vaihteleva: metsää, jyrkkiä mäkiä, tasaista, aukeita näköalapaikkoja ja jänniä kivimuodostelmia riitti. Olisi mukava nähdä paikka myös kesällä, ja ehkä selkeämmällä säällä!
https://youtu.be/AFffjtCLiuc
