Lumikenkäretki Kolin talvimaisemassa
Pari vuotta sitten aloittamani lumikenkäilyharrastuksen innoittamana päätin ajella Pohjois-Karjalaan. Lunta kun ei Etelä-Suomessa ole viime vuosina enää riittänyt, oli nokka suunnattava paremmille apajille. Uudet lumikengätkin odottivat malttamattomana tulikastettaan!
Itä-Suomessa vierailin samalla sukulaisten luona, ja menomatkalla pääsin tallustelemaan Pieksämäen maalaiskunnassa Iso-Naakkiman jäällä ja ympäröivillä harjuilla. Nurmeksessa taas tarvoin yli puolimetrisessä hangessa keskellä maalaismaisemaa villieläinten jälkiä bongaillen.
Maisemallisesti henkeäsalpaavan luontokokemuksen pariin pääsin kuitenkin vasta Kolilla. Edellisestä Koli-vierailusta olikin päässyt vierähtämään rapiat 25 vuotta! Koska minulla oli tällä ohikulkumatkalla rajoitetusti aikaa, info-keskuksesta neuvottiin seuraamaan oransseja nauhoja, joilla oli merkattu 1,5km mittainen Huippujen kierros erikseen juuri lumikenkäilyyn.
Arvelin, että polku olisi varmasti hyvin tallautunut, mutta yllätyksekseni ainakaan samana päivänä lumikenkäilijöitä ei ilmeisesti ollut ollut liikenteessä. Kova tuuli ja uusi lumi oli pyyhkinyt lumikenkien jäljet osasta reittiä kokonaan, ja välillä ihmiset eivät näköjään olleet seuranneet merkattua reittiä.
Jo heti alkumetreillä maisemat avautuivat horisonttiin, ja kamera piti kaivaa esille. Vietin tovin huokaillen ja kuvia räpsien. Tykkylumiset, kovaksi jähmettyneet puut taipuivat kuormansa alla. Siirryin eteenpäin vain todetakseni, että ensimmäiset maisemat olivat lähes mitättömiä seuraaviin verrattuna!
Sitten tallautunut polku ilmaantuikin näkyviin, mutta oranssit nauhat katosivat. Päätin oikaista vaaran toiselle puolelle. En ole varma, tulinko koskaan käyneeksi Akka-Kolilla, mutta Paha-Kolin pienelle (ja liukkaalle) kallionyppylälle sentään löysin tieni! Lumikenkien järeistä pohjapiikeistä oli iloa, koska muuten jäätyneelle kalliolle olisi ollut todella hankala päästä valumatta takaisin alas.
Löysin taas oranssit nauhat ja aloin seurata niitä. Polku lähti viettämään alaspäin. Olin tähän mennessä nähnyt vilaukselta pari kolme ihmistä, joten ruuhkaksi asti muita kulkijoita ei todellakaan ollut. Tämä osuus oli selvästi vähemmän kuljettu, ja ilman lumikenkiä käveleminen syvässä lumessa olisi ollut hankalaa. Näytti siltä, että reitti jatkui alas vaaralta ilmeisesti kesävaellusreittien suuntaan. SportsTracker näytti tässä vaiheessa yhdensuuntaista matkaa kertyneen melkein kaksi kilometriä – olinkohan sittenkin väärällä reitillä? Info-pisteen mukaan millään muulla reitillä ei ollut oransseja nauhoja… Olisin mieluusti kiertänyt vaikka kuinka pitkän reitin upeissa maisemissa, mutta aikataulu alkoi painaa päälle ja Ukko-Kolikin oli vielä näkemättä, joten käännyin takaisinpäin.
Päivästä oli luvattu auringonpaisteista, mutta harmaa pilvimassa peitti yhä taivaan. Kohti Ukko-Kolia tallustaessa alkoivat pilvet kuitenkin rakoilla hiukan, ja samassa maiseman värisävyt muuttuivat tyystin: jäätynyt järvi heijasti taivaan sineä uskomattomalla tavalla! Olisin voinut tuijottaa maisemaa tunti kaupalla! Loppumattoman tasaisen maaston keskellä kumpuilevat vaarat olivat kerta kaikkiaan jylhä näky. Pielinen oli hiljainen ja pysähtynyt. Tuuli oli puhaltanut lumen aaltomaisiksi muodostelmiksi sen pinnalle.
Aikaa oli aivan liian vähän; pois oli lähdettävä, vaikka mieluusti olisin jäänyt. Kolilla haluan ehdottomasti vaellella tulevaisuudessa myös kesällä!
