Lumivyöry teekupposen äärellä: Plain of Six Glaciers
Lake Louise ei oikeastaan ole kaupunki. Se ei ole edes kylä, vaan pieni hotelli- ja majatalokeskittymä upeiden luonnonnähtävyyksien äärellä. Kylä sai alkunsa, kun 1800–1900-lukujen vaihteessa turkoosin Lake Louise -järven äärelle rakennettiin massiivinen hotelli, Chateau Lake Louise.
’Majatalokeskittymä ja kylän ”keskusta”, Cree-intiaanien omistama Samson Mall -ostoskeskus sijaitsee viiden kilometrin päässä itse järvestä. Muut hotellit, majatalot ja hostelli ympäröivät ostaria. Vaikka kylässä ei ole juuri mitään, halusimme majailla siellä peräti 6 yötä, koska ympäristössä on hulppea tarjonta vaellusreittien suhteen.
Aivan ensimmäiseksi lähdimme katsomaan Lake Louise -järven ympärillä kierteleviä polkuja. Laakso, joka kohoaa järven takaa ylös Victorian jäätikölle on jo sinällään nähtävyys. Polkuja risteilee sinne tänne järven pohjoisrinteellä, ja alueelle on rakennettu kaksi tunnelmallista teetupaa, joihin pääsee ainoastaan kävelemällä useamman tunnin matkan.
Monien alueella kulkevien reittien verkostosta valitsimme tällä kertaa Plain of Six Glaciers -vaelluksen, jonka aloitimme kipuamalla pikku lisälenkin Mirror Lake -järvelle. Polku kulki siksakkia tiheässä kuusimetsässä, mutta muita kulkijoita oli onneksi sen verran paljon, että karhunkarkotushuutamisen saattoi jättää vähemmälle. Jotkut olivat selvästi ajatelleet, että teetupa Lake Agnesin rannalla olisi saavutettavissa pikku aamukävelyllä: hiukan kävi sääliksi pelkissä kaupunkikengissä ilman sadevarusteita köpötteleviä ikäihmisiä, jotka kyselivät meiltä huohottaen, tulisiko teetupa jo pian vastaan (tässä vaiheessa oltiin kävelty korkeintaan kilometri lähtöpisteestä, ja teetuvalle taisi olla 4 km jyrkkää ylämäkeä).
Mirror Laken jälkeen käännyimme vähemmän käytetylle oikoreitille kohti jäätiköitä, emmekä käyneet lainkaan Lake Agnesilla. Puusto loppui ja karut maisemat levittäytyivät edessämme. Vetäytyneet jäätiköt olivat jättäneet jälkeensä moreeniharjanteita. Lake Louisen järvi siinsi laakson toisessa päässä, ja jättimäinen ökyhotelli Chateau Lake Louisekin oli kutistunut pieneksi läntiksi.
Polkua oli helppo kulkea, eikä nousua tullut tavattomasti (muistaakseni korkeuseroa matalimman ja korkeimman kohdan välillä oli 500 metriä). Yhdessä kohdassa polun peitti suurehko, läpimitaltaan ehkä 30 metriä leveä lumialue. Tennarituristit luistelivat sen päällä ja kiljuivat lumen kylmätessä nilkkoja. Osa meinasi jättää koko vaelluksen siihen, koska pelkäsi lumella kävelyä niin paljon. Yritimme ohjeistaa kiinalaisryhmää, kuinka kengän kärki (tai alamäessä kantapää) kannattaa iskeä pehmeään sohjoon kunnolla, niin askel pysyy vakaana, mutta emme tainneet vakuuttaa heitä omasta esimerkistämme huolimatta.
Korkealla laakson seinämällä sijaitsi toinen, 1920-luvulla rakennettu teetupa (Plain of Six Glaciers Teahouse). Se oli kaunis kivirakennus, joka oli koristeltu nepalilaisin rukouslipuin. Teetuvan oli perustanut sveitsiläinen vuoristo-opasperhe, ja mökin omistus oli 50-luvulla siirtynyt kanadalaiselle perheelle, joka tupaa yhä pyörittää.
Olin jotenkin kuvitellut, että paikassa, jonne kaikki raaka-aineet kuljetetaan hevosin tai ihmisten kantamina valikoima olisi kenties suppea, mutta olin väärässä: ruokalistalta löytyi keittoja ja voileipiä sekä mittava valikoima kakkuja ja leivoksia! Kaikki tuotteet valmistetaan paikan päällä puuhellalla ja -uunissa. Teen ystävää lämmitti eritoten käsittämättömän laaja teevalikoima! Kaikki teelajikkeet olivat peräisin pienen paikallisyrityksen Banff Tea Companyn valikoimista. Nautiskelin muhevan kokoisesta suklaakakkupalastani ja gourmet-teestä täysin siemauksin! Pilvien takaa häämöttävät vuorenhuiput täydensivät lepotauon.
Teetuvalta jatkoimme vielä puolen tunnin matkan ylemmäs moreeniharjanteita pitkin. Sää muuttui samassa tyystin: tuuli yltyi ja lunta alkoi sadella. Polku päättyi jyrkälle sorarinteelle, josta oli näkymät vuoren reunalta repsottavalle South Victoria -jäätikölle ja The Death Trapiksi kutsutulle solalle. Sitä pitkin oli muinoin yritetty kiivetä ympäröiville vuorille, mutta jatkuvat lumivyöryt olivat koituneet monien kohtaloksi, eikä tätä reittiä enää huonon turvallisuuden vuoksi käytetä.
Lampsimme takaisin teetuvalle ja aloimme kaivaa repuista evästä, kun yhtäkkiä kuului ukkosen jyrinää muistuttava ääni. Silmiemme edessä South Victoria -jäätikön reunasta osa oli murtunut, ja tipahti pystysuoraan alas laaksoon aiheuttaen lumivyöryn! Vielä 20 minuuttia aiemmin olisimme seisseet melkoisen lähellä tapahtumakohtaa. (Kyseiseltä jäätiköltä lähtevät lumivyöryt eivät tietenkään yllä vaelluspoluille asti, mutta olisi varmaan ollut vielä hurjempaa nähdä rysäys lähempää.) Selvisi, että auringon lämmittäessä jäätikköä siitä murtuu osia tuon tuostakin, joten tapaus ei ollut mitenkään harvinainen. En silti muista nähneeni lumivyöryä näinkään läheltä aiemmin.
Luonnonvoimia kunnioittaen matka alamäkeen lyhyempää reittiä Lake Louise -järvelle sujui leppoisasti. Matkaa päivän vaellukselle kertyi noin 17 km. Järven rannan tuntumassa ohitimme vielä suositun kalliokiipeilypaikan, jossa kiipeilijöitä parveilikin mukavasti. Kalliolle muodostuu talvisin upeat jääputoukset, joita voi myös kiivetä, kuten myöhemmin kuulimme.
