Melkein Khardung La -solalle ja takaisin
15.7.
Kolmas päivä Leh’issä vaikutti porottavan auringon sijaan jopa hiukan pilviseltä. Oppaamme Jigme tuli meitä vastaan hotellille, ja jakaannuimme kolmeen autoon. Lähdimme ajamaan ensin kaupungin läpi ja sitten ylös kohoavaa kiemuraista asfalttitietä kohti kuuluisaa 5602 metriä korkeaa Khardung La’n solaa. Intia mainostaa tätä maailman korkeimpana motorisoituna solana, mutta muistelen kyllä kuulleeni, että Etelä-Amerikassa olisi vielä korkeammalle meneviä autoteitä.
Matkalla näimme muutamia intialaisia polkupyöräilijöitä ja jokusen porukan ulkomaalaisia moottoripyöräilijöitä. Moottoripyöräilijöiden keskuudessa Ladakh on ilmeisesti suosittu matkakohde, koska täällä on jokseenkin hyväkuntoiset tiet ja huikaisevat näkymät. Lisäksi asian harrastajia vetää puoleensa vanha brittiläinen moottoripyörämerkki Royal Enfield. Sen valmistus lopetettiin Britanniassa 1960-luvulla, mutta Intiassa niitä valmistetaan yhä. Kesäkuussa Leh’issä oli jopa Royal Enfield -kokoontumisajot. Meidänkin hotellissamme majailee joukkio australialaisia motoristeja.
Jonkin aikaa ajettuamme tuli vastaan poliisin check-point, jossa kaikkien passit tarkistettiin. Sen jälkeen tien päällyste vähitellen loppui ja vauhti hidastui. Kivenlohkareita ja vastaantulevaa liikennettä väistellen matkasimme yhteensä kaksi tuntia ylöspäin, kunnes pari kilometriä ennen solaa tuli vastaan pysähdys: maansiirtokone oli juuri siirtelemässä kivenmurikoita, joita toinen kone samaan aikaan louhi. Kiviröykkiön raivaamiseen menisi tiedustelujen mukaan ainakin tunti tai kaksi, joten ei auttanut muu kuin kääntyä takaisin Leh’iin.
Saimme sentään ihailla hienoja maisemia muutamalla levähdyspaikalla ja kävimme piipahtamassa n. 5100 metrin korkeudessa. Ylhäällä oli myös miellyttävän viileää. Kun palasimme takaisin alas kaupunkiin, oli sää pilvisyydestä huolimatta tukahduttavan kuuma.
Loppupäivä oli aikaa tehdä viimeiset hankinnat vaellusta varten. Vaellukselta palatessamme meillä on enää yksi ilta aikaa olla Leh’issä, joten tuliaisetkin piti hankkia. Täällä on useita tiibetiläispakolaisten toreja, joissa myydään heidän itse valmistamiaan koruja ja muita käsitöitä. Jos juuri omanlaista korua ei löydy, myyjä tekaisee sellaisen toiveiden mukaisesti muutamassa minuutissa.
Myös kashmir-villaa on kovasti tarjolla. Alunperin pashima eli kashmir-villa on tehty nimenomaan ladakhilaisten vuohien kaulavillasta, johon Kashmirin hallitsija muinoin osti yksinoikeuden. Siksi villaa alettiin kutsua kashmir-villaksi. Nykyään suurin osa pashmina-nimellä myytävistä huiveista ei ole aidosta vuohen villasta tehtyjä; kaikista hienoimmat ja aidot, luonnollisenväriset vaaleanruskeat tai vaaleat pashmina-villahuivit tunnistaa siitä, että ne maksavat useita satoja dollareita.
Huomenna suuntaamme aamulla Stokin kylään, jossa vierailemme vielä jokusessa buddhalaisluostarissa. Sen jälkeen kävelemme muutaman tunnin vaelluspolun alkuun ja ensimmäiseen leiripaikkaamme. Seitsemään päivään ei ole sähköä saatavilla, joten päivityksiä tulee taas kunhan palaamme Leh’iin tai Delhiin.
