Miljoonamekkalasta huopatossutehtaaseen

 

Delhi ja Helsinki. Kaksi pääkaupunkia, mutta muuta yhteistä niillä ei sitten tunnu olevankaan.

Jätimme taaksemme meluisan sirkuksen ja tulimme epätodellisen pimeään ja hiljaiseen maailmankolkkaan. Talvi oli ehtinyt saapua poissaollessamme. Tajusin, että olin Delhistä lähtiessä pukeutunut hassunnäköiseen tunikaan ja maatalaahaavaan huiviin sekä kesätossuihin, jotka hörppäsivät lunta taksista astuessa.

Lentokentältä poistuttuamme ainoa näkemämme ihminen oli taksikuski. Jaa, illalla taisin huomata jonkun yksinäisen kulkijan keittiön ikkunasta. Ei tööttäilyä, huutoa, musiikin pauhua, räjähteleviä ilotulitteita tai edes haukkuvia koiria. Kellon raksutuskin kaikuu tyhjältä tuntuvassa talossa.

Tämä on Suomi.

Kuuluu kai sanoa, että matka meni hyvin. Tapasimme valtavan määrän ihmisiä, matkustimme junilla, autoilla, autorikshoilla, polkupyörärikshoilla ja kameleilla, kiipesimme linnaan ja kävimme häissä. Söimme hassusti valmistettua pizzaa, soitimme kelloa jainalaistemppelissä ja välttelimme lehmänlantaa slummin reunalla.

Viimeisenä iltana olimme kävelyllä Intian kansallismonumentin, India Gaten, edustalla. Kun nostin katseeni ylös ja näin porttiin kirjoitetun tekstin INDIA, tulvahtivat kyyneleet silmiini. Onneksi oli pimeää.

Taidan sittenkin rakastaa tuota meluisaa, arvaamatonta, likaista, kaoottista ja värikästä maata.

 

————————————————

Varsinainen Intian matkablogi päättyy tähän. Kirjoitin kovassa vauhdissa sen, mitä pystyin. Aina yhteydet eivät toimineet tai aika loppui kesken. Se kuuluu matkailun henkeen. Jos mieleeni tulee vielä jotakin kerrottavaa, lisään sen tänne.

Tässä vaiheessa kiitos lukijoille, Matkasto Live palaa taas uusin aihein!

Kirjoita kommentti!