Puerto Natales, portti Chilen Patagoniaan

20131227_212049

Bussin kiemurrellessa pitkin Puerto Natalesin katuja luulin hetken saapuneeni Chilen Patagonian sijaan itäiseen Siperiaan. Vanhat avolava-autot, laudanpätkistä ja pellinpaloista kyhätyt matalat talot sekä sinisenturkoosi väri, jolla on maalattu lukemattomat rautatieasemat Moskovasta itään, muistuttivat maisemista Uralin takaa. Puerto Natales oli juuri sellainen  rappioromanttinen, kylmän hiljentämä kylä, johon törmää vain maailman karuilla laidoilla.

Yövyimme chileläisen perheen yläkerrasta löytyneessä vierashuoneessa, ja oikeastaan ensimmäistä kertaa tunsin olevani toisella mantereella, Etelä-Amerikassa. Kirkkaan vihreäksi maalatun keittiön kaapin päällä olleessa kuvaputkitelevisiossa pyörivät Chilen aamu-uutiset ennustaen maan pääkaupunkiin Santiagoon yli 30 asteen helteitä. Yli kolmetuhatta kilometriä etelämpänä, Chilen Patagoniassa, oli vajaa kymmenisen astetta lämmintä, satoi vettä ja tuuli kuin Siperiassa.

Puerto Natales on Tyynenmeren itärannalta,  Seno Última Esperanzan (Viimeisen toivon salmen) perukoilta löytyvä portti yhteen maailman upeimmista kansallispuistoista, Chilen Torres del Paineen. Jääkaudella koko Torres del Paine oli Hielo Surin eli Patagonian mannerjään peitossa, mutta tänä päivänä menneestä jään vallasta muistuttaa enää lähinnä jään runtelema maisema. Patagonian Andien ja steppen välissä kohoava Torres del Paine on vuonna 1978 tunnustettu Unescon Biosphere Reserve -alueeksi.

Suunnitelmanamme oli taivaltaa kuudessa päivässä Torres del Painen kuuluisa vaellusreitti ”W”, joka veisi meidät puiston mahtavimpien maisemien luo – pitkin kansallispuiston upeiden, turkoosien järvien, Lago Nordenskjöldin ja Lago Pehoen rantoja, ohi Torres del Painen graniittitornien ja Cuernos del Painen mustankiiltävien gneissihuippujen, läpi Valle de Francesin laakson ja lopulta kohti Torres del Painen suurinta jäätikköä, Glaciar Greytä.

Kirjoita kommentti!