Retki jäätikölle, lanta-apajat ja hiustenpesunäytös
5.1.2013 Kyanjin Gompa (3890m)
Paastosin eilen sen verran tehokkaasti, että vatsatauti tuntui hiipuvan aamuun mennessä. Saavuttuamme ruokailutilaan aamiaiselle klo 7 luulin ensin, että radiosta kuului hiljaista buddhalaista rukousta. Yhtäkkiä huomasin, että tuvan pimeässä nurkassa istuikin ikivanha mummo puoliksi vällyihin hautautuneena ja mumisi heiluen ilmeisesti uskonnollisia tekstejä.
Myöhemmin selvisi, että mummo oli naapuritalosta. Hänen kanssaan tuvassa nukkui myös toisen majatalon emäntä, koska hänen majatalossaan ei nyt ollut vieraita ja aviomieskin oli lähtenyt alas laaksoon. Silloin on tapana kokoontua useamman ihmisen köntiksi nukkumaan. Naiset nukkuvat kuulemma yleensä keskenään, samoin miehet.
Lähdimme jo kello 8 aamulla kipuamaan muutaman sata metriä ylemmäs katsomaan Langtang Lirung -vuoren jäätiköitä. Kyseessä oli vain viiden tunnin retki, ja ihmettelin, miksi piti lähteä niin aikaisin. Syynä oli kuulemma se, että klo 13 laaksossa alkaa puhaltaa hyytävän voimakas tuuli, joten olisi mukavampi ehtiä sen alta pois.
Eilenkin tuuli oli niin voimakas, että tuntui kuin majatalon seinät olisivat huojuneet. Talot eivät ankarista olosuhteista huolimatta ole erityisen tiiviitä. Seinälautojen välissä on ammottavat raot, joten välillä verhot ikkunan sisäpuolellakin heiluivat kun ulkona tuuli.
Ensimmäiset askelet ylämäkeen tuntuivat tuskallisen raskailta, mutta lihasten lämmetessä meno hiukan helpottui. Alkumatkasta kuljimme varjossa, joten kevyt untuvatakki tuntui juuri sopivalta. Heti kun reitti osui aurinkoon, tuli sietämättömän kuuma, vaikka pakkasta oli -5 astetta. Onneksi olin varautunut myös toisella takilla.
Toinen kantaja, Jange, oli myös mukanamme. Hän ja oppaamme Bishnu kulkevat aina kädet taskussa, ikäänkuin jyrkkää seinämää pitkin kipuaminen isojen kivenlohkareitten yli (iso reppu tai kantotaakka selässä) olisi päiväkävely tavaratalossa. En ole kertaakaan nähnyt heitä puuskuttamassa tai edes hikisinä. Uskomattoman vahvaa porukkaa…
Tällä kertaa Jangella oli mukana mystinen tyhjä säkki. Puolimatkassa selvisi, että majatalon omistaja oli käskenyt hänen tuoda mukanaan hyvin kuivunutta jakinkakkaa kamiinan lämmikkeeksi. Törmäsimmekin parisataa metriä ylempänä jakkilaumaan, ja Jange pääsi apajille. Sillä välin kun kävimme kuikuilemassa jäätikköjärveä ja itse jäätikköä, oli Jange nopsasti kerännyt säkin täyteen ja lähtenyt harppomaan kohti kylää.
Maisemat katsastettuamme alkoikin jo tuulla navakasti, ja lähdimme ripeästi laskeutumaan. Kun palasimme kylään oli vasta puolipäivä, ja päätimme jäädä talon pihalle paistattelemaan päivää auringossa. Ilma tuntui hämäävästi lähes lämpimältä, mitä se ei oikeasti ollut, ja samalla oli aivan järkyttävän kuivaa. Jo valmiiksi limakalvot riekaleina tuntui kuin ilmassa leijuva hiekkapöly olisi hionut ne viimeistään vereslihalle.
Olimme pari päivää aiemmin onnistuneet polttamaan nenämme punaisiksi, kun Kyanjin Gompaa kohti tuleva polku siirtyi toiselle puolelle jokea auringonpaisteeseen. Minulla oli kyllä vahvaa aurinkovoidetta mukana, mutta klo 6 aamulla pimeässä ja pakkasessa herätessä ei ensimmäiseksi tule mieleen alkaa levitellä aurinkorasvaa naamaan. Tässä meillä olisi nyt päivä aikaa yrittää tasoitella rusketusta (tai punoitusta). Torkuimme vuorotellen penkeillä, ja kuinka ollakaan, illalla huomasin uusien punaisten länttien ilmestyneen kasvoihin (eikä suinkaan mitenkään tasaisesti). Mahtaa olla kirjavan näköistä sakkia, kun jossain vaiheessa palaamme ihmisten ilmoille!
Kylässä käyskenteli myös pienikokoisia ja tuuheakarvaisia hevosia. Yksi oli koko ajan työntämässä turpaansa keittiörakennuksen ovesta sisään, ja Sini otti asiakseen estää hevosen pääsyn keittiöön. Muuten katselimme vain rauhassa kylän elämänmenoa, joka oli äärimmäisen verkkaista talviaikaan.
Meidän talomme eloisa emäntä Kipa päätti pestä reisiin asti ulottuvat upeat mustat hiuksensa. Siinä olikin operaatiota kerrakseen! Koko toimitus tapahtui näppärästi pihan penkillä pienessä vadissa. Se paljon mainostettu suihku siis tarkoitti wc:n yhteydessä olevaa pientä vesihanaa, joka oli jäässä niinkuin kaikki muukin vesi, jota ei juuri ollut keitetty. Mekin hoidimme peseytymisen (silloin, kun sellainen ylipäätään tuli mieleen) pienen vesivadin kanssa.
Majatalon emäntä vaihtoi myös vaatteensa. Oppaamme mukaan täkäläiset peseytyvät vain kerran parissa viikossa – syyn kyllä ymmärtää, mutta en tajua, kuinka he tarkenevat mekoissaan ja ohuissa puuvillapaidoissaan! Täkäläinen naisen asu koostuu yleensä tummasta villakankaisesta kokomekosta, joka taitetaan jännästi taakse, sen alle laitettavasta kirjavasta tai hempeänvärisestä paidasta ja villakankaisesta jäykästä ”essusta”, joka laitetaan mekon takapuolelle ja sidotaan värikkäällä vyöllä kiinni. Useat naiset sitovat hiukset nutturalle ja laittavat siihen päälle huivin. Joillakin hiukset ovat pitkällä letillä, jonka päässä on koristetupsuja ja koruja.
Meidän ”henkilökuntamme” Bishnu, Jange ja Pema kuluttivat aikaa korttia pelaamalla. Yksi meidän ryhmästämme on hurahtanut neulomiseen ja halusi ehdottomasti saada jostakin aitoa jakinvillalankaa. Hän bongasikin erään talon pihalla vanhan naisen kehräämässä villaa. Kyseltyään, mista sitä saisi ostaa, vei nainen hänet kotiinsa ja myi lopulta ison kerän vasta kehrättyä jakinvillalankaa. Täytyy sanoa, että lanka oli varmasti aitoa ja luonnonmukaista, koska sen alkulähde käyskenteli muutaman sadan metrin päässä ostopaikasta.
Lähdin vielä valokuvauskierrokselle kylään, ja päädyimme juustotehtaaseen. Ostimme pienen kimpaleen voimakkaan hajuista jakinmaidosta valmistettua juustoa ja söimme sen yhdeltä istumalta iltapalaksi. Oli mahtavaa saada syödä jotain muuta kuin iänikuisia riisi-, nuudeli- tai perunaruokia. Ilta kamiinan äärellä sujui taas kuunnellen Jangen laulua.
