Sirkus nimeltä Intia
Lopultakin Matkaston ensimmäinen blogi saatiin avattua! Tämä on sirkus nimeltä Intia, eikä täällä tunnu pääsevän nettiin kirveelläkään. Kolme ensimmäistä matkapäivää on ollut yhtä hullunmyllyä, eikä oikeastaan mikään ole mennyt suunnitellusti. Toisaalta, sehän on täällä aivan normaalia.
Intialainen puhelinnumeromme oli suljettu ja annettu jollekin toiselle, ja olemme nyt pari päivää odotelleet uuden numeron aktivointia (arvioitu kesto pari tuntia). Nyt sattumoisin pääsin netin äärelle ja otan siitä kaiken irti. Pakko takoa kun rauta on kuumaa…
Taustatietoa sen verran, että meitä on siis tällä reissulla neljä henkeä: itseni lisäksi Intiasta kotoisin oleva mieheni sekä kaksi lasta (tyttö 9, poika 3).
Saavuimme 23.11. aamulla Delhiin, jossa mieheni vanhemmat asuvat. Heti seuraavana päivänä jatkoimme häihin noin sadan kilometrin päähän pääkaupungista. Kuulostaa pieneltä välimatkalta, mutta National Highway numero 10 ei ollut ihan nimensä veroinen. Paikoitellen se muistutti enemmän kylänraittia, jossa tielle poukkoili ihmisiä, eläimiä ja ties mitä muuta, ja matkaan vierähti aikaa nelisen tuntia.
Häät olivat sen verran vaikuttava spektaakkeli, että kirjoitan niistä erikseen.
Juhlien jälkeen saavuimme hotellillemme vasta klo 02. Luulimme pääsevämme nukkumaan, mutta luvassa oli vielä pieni ylimääräinen yllätys. Huoneessamme vilisti hiiri kaapin alta sängyn alle. Lapset alkoivat kirkua (itse en myönnä). Mietimme kuitenkin, että ehkäpä elukka vain kävi näyttäytymässä ja hävisi jonnekin lattianrakoon. Kun se sitten ilmestyi keikkumaan ikkunaverhoihin, ilmoitin että tämä oli kyllä nyt tässä. Pakkasimme levällään olleet kamamme ja päätimme vaihtaa huonetta.
Uudessa huoneessa toppasimme pyyhkeen ovenrakoon, ettemme ainakaan sitä kautta saisi kutsumattomia vieraita. Se oli huoneen ainoa pyyhe, joten soitimme respaan ja pyysimme uusia. Joku tulikin paikalle ja totesi kuolemattomat sanat: ”Ei se hiiri oven alta mahdu, kyllä te ihan hyvin voitte tuota samaa pyyhettä käyttää.” Toki, mielelläni kuivaan itseni pyyhkeeseen, jonka olen ensin kengänkärjellä survonut pölyiseen ovenrakoon. Sitä paitsi meitä oli neljä ja likaisia rättejä yksi.
Lopulta tyyppi toi meille happaman näköisenä yhden uuden pyyhkeen. Mieheni totesi ettei se mitään, liinavaatevarasto on käytävällä. Itsepalvelu on täällä usein paras palvelu.
Tänä aamuna jätimme hiirihotellin taaksemme ja olemme nyt sukulaisten luona varsin korkealuokkaisissa olosuhteissa. Kaupunki, Hansi nimeltään, on kuitenkin todella hardcore-Intiaa, paikka, johon moni matkailija tuskin eksyy.
Lehmiähän Intiassa on yleisesti, mutta Hansin pääkadulla vaeltelee laumoittain suuria sikoja. Iltaisin ei ole minkäänlaista valaistusta, ja tänään haparoidessamme pimeällä temppelistä olin potkaista nukkuvaa häränlötkälettä, joka makasi keskellä katua. Täytyy myös varoa, ettei putoa kuoppaan, kahlaa yhtäkkiä nilkkojaan myöten roskissa tai jää jonkin liikkuvan härvelin yliajamaksi.
Muuten paikka on varsin värikäs ja kiinnostava läpileikkaus perinteisestä intialaisesta elämänmenosta, näin positiivisesti luonnehdittuna. Ja tulee filmitähtifiilis, kun päät kääntyvät kaikkialla kalpeanaaman astuessa katukuvaan. Kaikessahan on aina syytä nähdä jotakin hyvää.
Tämä blogin avaus ei sopisi Incredible Indian matkailumainokseksi, mutta se on ehdottomasti yksi totuus tästä yli miljardin ihmisen maasta. Lisää totuuksia tulossa myöhemmin!
