Stok Kangri Basecamp (4930m) – Stok – Leh (3500m) ja paluu miljoonakaupungin sykkeeseen
23.–24.7.
Aamusella naama tuntui entistäkin kipeämmältä edellisen päivän auringonpolttamista. Yhdellä jos toisella oli huulet turvoksissa sekä vaatteiden ja aurinkolasien jättämät tulipunaiset rajat kasvoissa. Ei auttanut muu kuin suojautua jälleen auringolta ja suorittaa viimeinen lyhyehkö trekkauspäivä basecampista Stokin kylään.
Matka oli onneksi enimmäkseen alamäkeä, joten se sujui joutuisasti. Reitti kulki erikoisten kalliomuodostelmien läpi, ja välillä tuli vastaan lyhyitä kiipeilyhenkisiä osuuksia. Parin pienen solan ja joenylityksen jälkeen näimne jo vehreän laakson, jossa oli Stokin kylä. Kolme autoa odotti meitä polun päässä, ja saimme kyydin takaisin hotelliimme.
Vaikka Leh ympäristöineen vaikutti jo heti aluksi siistiltä ja hyvin organisoituneelta paikalta intialaisen mittapuun mukaan, näyttäytyi se nyt meille entistä modernimpana. Viikon täydellinen pimento maailman menosta teki toki hyvää, mutta oli myös mukava palata ihmisten ilmoille!
Ehdimme vielä käyskennellä kaupungilla tuliaisostosten merkeissä. Tosin kotikatumme tyrkyttävät myyjät alkoivat jo sen verran ärsyttää, että käytimme hotellin takana menevää sivukujaa, jotta välttäisimme ”Terrve terrve, mita kuulluu?” -sisäänheittofraasit. Nämä kielitaitoiset myyjät olivat oppineet lausahduksensa suomalaisturisteilta Goassa, missä he suurimman osan vuodesta työskentelevät.
Illalla pestyämme vaelluksen pölyt tapasimme vielä henkilökuntamme ja annoimme heille tipit matkan ajalta. Yhteinen illallinen oppaiden kanssa sujui leppoisissa, joskin ehkä hiukan väsähtäneissä tunnelmissa.
Seuraavana aamuna oli vuorossa sulloutuminen lentokoneeseen Kushok Bakula Rinpochen lentokentällä. Turvatarkastuksia oli jälleen monen monta. Poissaollessamme oli Kashmirin alueella tapahtunut imaamin murha, jonka ansiosta koko osavaltion turvatoimia oli kiristetty entisestään. Muunmuassa ruumaan jätetyt matkatavarat piti kertaalleen käydä identifioimassa, ennen kuin ne siirrettiin koneeseen. Irtonaisia akkuja tai pattereita ei saanut olla käsimatkatavaroissa, vaan niiden piti olla kiinni laitteissa, joihin ne kuuluivat (onneksi olin juuri vahingossa jättänyt koko matkan kameralaukussa kantamani kalliit vara-akut pois käsitavaroista!).
Delhiin päästiin onneksi aikataulussa, ja ehdimme vielä käydä koko porukalla haistelemassa suuren maailman tunnelmaa jättimäisessä Ambiance Mall -ostoskeskuksessa. Kiinteät hinnat ja ei-niin-innokkaat kassahenkilöt olivatkin tervetullut pehmeä lasku kotimaahan paluuseen!
Oli todella mielenkiintoista saada tutustua erilaiseen ja vähemmän tunnettuun osaan Intiaa. Niin Himalajan vuoristo kuin sen kulttuuritkin näyttäytyvät erilaisena eri valtioiden puolella. Jälleen kerran muistoihin jää paikka, jonne haluaisi palata uudestaan.
