Tiibetiläisiä ja tunikashoppailua

Aamu valkeni upean kirkkaana ja miellyttävän vilpoisena. Kun astuimme kymmenen aikaan ulos hotellin ovesta, tuntui kuin pää olisi räjähtänyt kirkkaudesta, jota emme ole Suomessa kokeneet moneen kuukauteen!

Suhautimme (tai siis köröttelimme) ilmeisestikin maailman suurimman stupan Boudhnathin luokse. Yhtäkkiä rähjäinen kaupunki muuttui pienoiskoossa olevaksi Tiibetiksi: ympärillä soivat ”Om mani padme hum” -mantrat, tiibetiläiset torvet ja kellot, suitsuke tuoksui ja punakaapuiset munkit kiersivät stupaa myötäpäivään.

Tunnelma oli rauhaisa, vaikka porukkaa oli toki paljon ja stupan ympärillä oli kymmenittäin lahjatavarapuoteja. Kauniit tiibetiläiskorut, kankaat, thangkat ja vaatteet olivat sen verran houkuttavia, että ostoksia tuli tehtyä. Myyjinä olivat Tiibetistä tulleet ihmiset, jotka eivät osanneet sen kummemmin nepalia kuin englantiakaan. Tiibetin kulttuurissa on jotain todella kotoisaa, vaikkakin eksoottista…

Stupaa oltiinkin tänään pesemässä, ja ehätimme juuri ja juuri ottaa muutaman valokuvan tästä kauniista jättiläisestä tuhansine rukouslippuineen, kun lippuvanat yhtäkkiä tiputettiinkin alas. Samalla Buddhan silmien reunalla hengasi pesijöitä, jotka kaatoivat paljuittain valkaisevaa kalkkivettä stupan päälle.

Aurinko alkoi paahtaa kuumasti, ja läksimme sivukujien varjoon vilvoittelemaan. Löysimme kaupan, jossa myyttiin upeita tiibetiläiskankaita, -asuja ja muita tekstiilejä. Oli pienesta kiinni, etten hommannut mittatilaustyönä tehtyä tiibetiläistä kansallispukua…

Stupalta lähdimme takaisin Thameliin päin, ja poikkesimme matkalla Sherpa Adventure Gearin merkkivaateliikkeessä. Sherpa Adventure Gear on nepalilainen sherpojen perustama ulkoiluvaateliike. Hinnat ovat samaa luokkaa kuin Euroopassa, joten nepalilaisia ei paljon kaupassa käy, mutta vaatteet ovat kauniita ja käytännöllisiä.

Seuraavaksi suuntasimme Kathmandun kiipeilyseinän (Astrek Climbing Wall) luo. Olin ystävystynyt Facebookissa kiipeilyseinän työntekijöiden kanssa ennen matkaa, ja he kyselivät viesteissään useampaankin kertaan, koska mahdan olla menossa sinne. Kun lopulta löysimme paikan pikku kujalta, Matina-niminen nainen tunnistikin minut jo kaukaa! Emme ehtineet vielä kiipeilllä, mutta koska paikassa oli ilmainen wi-fi sekä kiva ravintola, päätimme tilata lajitelman momo-nyyttejä ja viettää aikaa netissa surffaten (kun se vihdoin oli mahdollista ilman ongelmia). Puhvelinliha-, kana- ja kasvistäytteiset momot olivat todella herkullisia – voin suositella paikkaa, vaikka ei kiipeilystä olisi innostunutkaan!

Sitten oli ohjelmassa vielä viime reissulla löytämäni tunika-kaupan paikallistaminen. Jostain syystä suuntavaistoni petti taas, emmekä löytäneet kyseistä liikettä, vaan päädyimme toiseen kauppaan. Mukava myyjä esitteli meille toinen toistaan kauniimpia kangassettejä, joten valinta oli vaikea! Kankaat myydään siis setteinä, joihon kuuluu tunika-, housu- ja huivikangas. Asut tehdään lähes aina mittatilaustyönä, koska ne ovat sen verran tyköistuvia, ettei sama vaate sopisi monelle ihmiselle kuitenkaan.

Päädyimme kukin tilaamaan yhden tunika-asun, ja kangasvalinnat tehtyämme lähdimme vielä kaupan myyjän kanssa läheiseen ompelimoon otattamaan mittoja ja valitsemaan yksityiskohtia (kaula-aukon muoto, koko, tunikan pituus, hihojen pituus, housujen malli jne.). Asut valmistuvat jo huomenna, mutta saamme ne vasta vaelluksen jälkeen.

Sitten olikin jo kiire eilen varaamaamme hierontaan hotellin läheiseen spa:han. Tsekkasimme eilen jonkun hierontaa mainostavan putiikin Thamelissa, mutta luola oli sen verran pelottavan näköinen, että tyydyimme hiukan tyyriimpään ratkaisuun, jota hotelli suositteli ja varasi meille ajat. Olimme kukin valinneet niska- ja hartiahieronnan, mutta myöhemmin huomasimme, että saimme jokainen tyystin erilaisen käsittelyn.

Itselläni on viime aikoina ollut hartia-ja niskalihasten kireyttä ja sen aiheuttamaa päänsärkyä, joten ajattelin, että asia olisi hyvä saada hoidetuksi ennen vaellusta. Vuorilla kun päänsärky voi johtua myös vuoristotaudista… Noh, minun hierojani käsitteli alaselan ja pään huolellisesti, mutta sivuutti niskan alueen parilla sipaisulla! Pään hienronta oli sinänsä mielenkiintoista ja rentouttavaa: hiuksiin tuputeltiin vanutupolla öljyä kauttaaltaan, ja sitten hiukset otettiin pieniksi nipuiksi, joista nytkyteltiin päänahkaa. Tätä kesti niin kauan, että ajantajuni katosi – toisaalta minua alkoi myös nukuttaa, vaikka istuin hierontapöydällä risti-istunnassa.

Muut eivät saaneet ollenkaan samanlaista käsittelyä, ja vain yhden niska oikeasti käsiteltiin. No, olihan hoito muuten oikein mukava kuitenkin. Ja hiuksia ei tarvitse kosteuttaa vähään aikaan ainakaan öljyllä…

Illan ohjelmassa on vielä tavaroiden pakkausta. Osa tavaroista jää hotelliin odottamaan paluutamme, ja vaellukselle mukaan otettavat tavarat on sijoiteltava kasseihin niin, että kaksi kantajaa pystyy kantamaan kolme laukkua.

Huomisaamuna tapaamme oppaamme Bishnun aamu-kahdeksalta ja lähdemme jeepillä kohti Syabrubesia. Tie on kuulemma paremmassa kunnossa kuin aikoihin, joten ehkä rotkon reunalla keikkuminen ei olekaan niin painajaismaista kuin olen kuvitellut! Mikäli matkalta ei löydy nettiä, tulevat seuraavat uutiset vasta kymmenen päivän päästä.