Viimeinen vaelluspäivä – haikeutta ilmassa
8.1.2013 Lama Hotel (2470m) -> Syabrubesi (1470m)
Hiljainen ja hiukan väsähtänyt joukkomme aloitti viimeisen vaelluspäivän aamun viileinä tunteina Lama Hotelista. Lämpimään pääsy oli jo niin kirkkaana mielessä, ettei kukaan pahemmin jaksanut katsella maisemia (katse oli muutenkin parasta suunnata jalkoihin, ettei olisi astunut jyrkiltä kiviltä hutiin tai liukastunut valuvassa hiekassa). Koko päivästä mieleen ei jäänyt pahemmin muuta kuin loputtomalta tuntuva lampsiminen alaspäin.
Pidimme normaalin teetauon sekä lounastauon. Lounaalla samaan paikkaan osui joukko äänekkäitä korealaisnuoria, joiden oli välttämättä koko ajan kuunneltava korealaista poppia täysillä kännykän kautta. Joillakin heistä oli massiiviset expedition-henkiset untuvatakit. Naureskelimme, että mahtaa heille tulla Kyanjin Gompassa kylmä, jos noin järeät takit pitää jo tässä vaiheessa ottaa käyttöön. Yksi tyttö peilaisi itseään aktiivisesti – eihän vuorilla sovi olla huolittelemattoman näköinen! Myönnetään, että omiin tavaroihinikin oli eksynyt jokunen meikkitarvike, mutta kun naama oli lopulta punalaikukas auringonpolttamista ja nenän seutu hilseili miljoonasta niistämiskerrasta, eivät peilit olleet kiinnostaneet vähään aikaan.
Iltapäivästä saavuimme vihdoinkin Syabrubesiin. Näköpiiriin ilmaantui karmivia roskakasoja, likaa ja autoja. Yhtäkkiä paluu ”sivistyksen” pariin ei tuntunutkaan niin mukavalta.
Meidän piti yöpyä eri hotellissa kuin tulomatkalla, koska kylä oli täyttynyt vuorikiipeilyoppaista. Noin sata nepalilaista opasta oli kuulemma lähdössä koulutusretkelle Langtangin vuorille. Meidänkin hotellissamme majoittui oppaita, jotka pitivät illalla ruokailutilassa kokousta ja kävivät läpi seuraavien päivien ohjelmaa. Suurin osa oli sherpoja, karskin näköistä porukkaa.
Seuraavana aamuna vallitsi jo kuudelta aikamoinen älämöly kylänraitilla, kun aasien selkään pakattiin sadoittain tarvikesäkkejä. Kantajiakin oli tusinoittain, ja opasjoukkio lähti suuntaamaan laaksoon, josta juuri olimme palanneet. Onneksi ehätimme pois ennen moista ryysistä!
Iltaruuan jälkeen kokoonnuimme viimeisen kerran joukkomme kanssa – opas Bishnu ja kantajapojat Jange ja Pema istuivat kanssamme pöydässä, ja ojensimme heille kirjekuorissa tipit matkan ajalta. Saimme kertoa, mitä olimme pitäneet trekistä ja millaisia tuntemuksia se oli herättänyt. Tuli haikea olo, kun tajusimme, että huomisen jälkeen tuskin näkisimme näitä sympaattisia ihmisiä pitkään aikaan. Saimme kyllä heidän yhteystietonsa, ja jos suunnitteilla on lisää trekkejä, voisimme aina toivoa samaa opasta ja kantajia. Bishnu oli aiemmin kertonut hankalista tilainteista urallaan, mutta oli onneksi nyt sitä mieltä, että olimme olleet helppoja asiakkaita.
