Vilaus Shishapangmasta ja shamanistista tunnelmaa terveysasemalla

6.1.2013
Olin alunperin suunnitellut kiipeäväni Tserko Ri (lausutaan paikallisittain ”Churiku Ri”) -kukkulalle, joka on hiukan alle 5000m korkea ”mäki” pienen matkan päässä Kyanjin Gompasta. Koko retki olisi kuitenkin vienyt suurimman osan päivästä, ja olisi pitänyt aloittaa jo aamukuudelta.
Olimme kaikki rasittuineita viime päivien taudeista ja noususta, joten lopulta päätin lähteä kaksin oppaamme kanssa kylän vieressä kohoavalle parisen sataa metriä matalammalle kukkulalle Kyanjin Ri’lle (4700m). Opas lohdutteli, että näkymät sieltä olisivat aivan samat, ja maailman 14. korkein vuori Shishapangma näkyisi myös sinne.
Aloitimme siis Bishnu-oppaan kanssa nousun kello 7 aamulla. Vatsavaivat eivät sittenkään olleet vielä kadonneet, enkä uskaltanut syödä aamulla mitään, joten olo ei ollut kovin energinen. Yritin pysytellä Bishnun tahdissa auringon noustessa laakson ylle, ja harpoimme isojen kivimöhkäleiden yli melkoista vauhtia.

Ensimmäisenä näkyi jyrkkä kallioinen valehuippu, johon oli ripustettu rukouslippuja. Tämä oli kuitenkin vasta hiukan yli puoliväli, ja jatkoimme sen takana siintävälle varsinaiselle huipulle. Koko nousu kesti hiukan yli kaksi tuntia. Ylhäältä oli todella huikaisevat näkymät ympäröiville huipuille. Langtang Lirung, Langtang II, Gangchenpo, Yala Peak, Naya Kanga, Kanja La Chuli jne. ja kauimmaisena siinsi toden totta jättimäisen Shishapangman kaksoishuippu!

Tuuli oli todella raivokas, ja hienoista suunnitelmista valokuvata kaikki mahdollinen ei oikein tullut mitään, kun sormet olivat niin kohmeessa. Huipulle oli ripustettu satoja rukouslippuvanoja sekä rakennettu kivistä pieniä kekoja toiveiden toteutumiseksi. Kameran kanssa sählätessäni onnistuin tietenkin sortamaan yhden toivomuskeon…

Lähdimme laskeutumaan melko vikkelästi tuulen takia. Ensi kertaa näin Bishnun kulkevan kädet poissa taskuista – hänen tarvitsi jopa hiukan tasapainotella jyrkällä rinteellä, ja pari kertaa hän liukastui ja melkein kaatui. Olisin itse ollut täysin avuton ilman vaellussauvojani, ja silti laskeutuminen veti jalat veteläksi.
Saavuimme takaisin kylään odotettua nopeammin, kolme ja puoli tuntia lähtömme jälkeen. Koska kello oli vasta 10.30, päätimme lähteä jo samana päivänä alemmas Langtangin kylään yöksi. Alunperin ajattelimme olla Kyanjin Gompassa vielä yhden yön, sivuuttaa seuraavana päivänä Langtangin ja jatkaa suoraan Lama Hoteliin, mutta raihnaiselle joukollemme oli parempi pitää päiväkävelyt suht lyhyinä. Yö alempana laaksossa tuntui siis todella hyvältä idealta. Yöllä saattaisi olla jopa pari astetta vähemmän pakkasta!
Olimme kuitenkin olleet sitkeitä sissejä – amerikkalaiset kestivät Kyanjin Gompassa vain yhden yön ja korealaiset kaksi yötä, me sentään kolme!
Vatsataudin sinnikkyyden takia päätin aloittaa antibioottikuurin kukkulalta palattuamme, mutta ilmeisesti otin ensimmäisen pillerin liian tyhjään vatsaan, koska Langtangiin kävellessämme olo alkoi muuttua yhä huonommaksi. Kylään päästyämme menin suoraan makuupussiin lepäämään illalliseen asti.
Oppaamme huolestui tilastani ja päätti käydä kutsumassa kylän terveysneuvojan paikalle. En tiennyt, että täällä minkäänlaisia terveyspalveluita olikaan! Noh, tämä neuvoja oli maanviljelijä, joka pimeän tullen pellolta palattuaan tuli majataloomme sormet mullassa ja vei minut ja Bishnun terveysasemalle. Harpoimme otsalampun varassa jäätyneiden jakinkakkakasojen yli ja päädyimme pimeään taloon, jonka perimmäisessä nurkassa oli pieni huone – ilmeisesti jonkinlainen lääkevarasto. (Tässäkään kylässä ei ole sähköjä, mutta majataloissa on aurinkopaneeleilla toimivat lamput – terveysasemalla ei ollut…)
Viereisestä gompasta kuului armotonta symbaalien mäiskettä ja rukousten laulantaa, mikä teki tunnelmasta suorastaan shamanistisen. Terveysneuvojasetä osoitteli minua otsalampullaan ja kyseli Bishnulta, mikä minua vaivaa. Olin ottanut lääkkeeni mukaan, ja hän onneksi tunnisti vaikuttavan aineen – olisi itse suositellut samaa. Otsalampulla silmiin tuikintaa ja nepalinkielistä höpötystä riitti pitkälti, ja koko keskustelusta minulle käännettiin ehkä noin prosentti. Lopulta hän antoi minulle pureskelutabletteja, joiden pitäisi estää pahoinvointia lääkkeen syönnin yhteydessä. Toivottavasti ne nyt sitten toimivat…
Bishnun mielestä minun oli parasta syödä pelkkää valkoista riisiä, ja sitä siis sain illalliseksi. Eihän se kovin hyvin maistunut, varsinkin, kun kaikki ruoka jäähtyy alta aikayksikön pakkasen puolella olevassa ruokailutilassa.
Kamiina onneksi laitettiin pian päälle, ja ympärille alkoikin kerääntyä kaikenlaista sakkia. Naapuritalon setä tuli kylään, ja meidän talomme kaksi lasta olivat myös tulleet edellisenä päivänä Kathmandusta koulun loman ajaksi kotiin. He olivat saaneet poikkeuksellisesti helikopterikyydin, kun aiemmin kohtaamamme japanilaisryhmä olikin yhtäkkiä päättänyt poistua paikalta lentäen. Lapset pääsivät kyytiin, koska kopteri tuli Kyanjin Gompaan ilman lastia. Muuten he olisivat joutuneet matkustamaan bussilla 8 tuntia Syabrubesiin ja kävelemään sieltä 2-3 päivää kotiin.
11-vuotias tyttö Angmaya piirteli kuvia ja taitteli paperista jotain. Hän puhui jo jonkin verran englantia, samoin kuin 8-vuotias pikkuveljensä. Mekin aloimme taitella origami-eläimiä ja arvuuttelimme Angmayalla, mikä eläin oli kyseessä. Bishnu kertoili tarinoita vuorista ja ilta sujui ihanan lämpimässä tunnelmassa.