Nepal – vinkkejä vaellusmatkalle

Seuraavaa Nepalin-matkaa odotellessa on hyvä muistella, mitä kaikkea Nepalissa reissatessa tulikaan ottaa huomioon. Tämä vaikeakulkuinen vuoristomaa lumoaa paitsi luonnonkaudella, myös värikkäällä ja vaihtelevalla kulttuurilla. Sanonta, jonka mukaan Nepaliin lähdetään ensimmäistä kertaa vuorien vuoksi, mutta palataan aina uudestaan ihmisten vuoksi ei ole ollenkaan tuulesta temmattu!

KUINKA SUOMESTA NEPALIIN?

Nepaliin pääsee Suomesta muutamaa näppäräksi todettua reititystä pitkin.  Finnairin suoralla lennolla pääsee nopsasti Delhiin ja sieltä Air Indialla (tai muilla intialaisilla lentoyhtiöillä) Kathmanduun, mutta koska Finnair ja intialaiset lentoyhtiöt eivät ole samaa allianssia, liput on ostettava erikseen, ja sen vuoksi niiden väliin on hyvä jättää reippaasti myöhästymisvaraa. Aikataulullisesti tämä tarkoittaa paluumatkalla yöpymistä Delhissä. Tämä reititys tulee suhteessa melko kalliiksi, koska kahden erillisen lentolipun ja layover-hotellin lisäksi Intiassa täytyy hommata turistiviisumi, jonka hinta näyttää tällä hetkellä olevan 98€.

Harkitsimme tulevalle matkalle Qatar Airwaysin  uutta reittiä Helsinki – Doha – Kathmandu, mutta loman lyhyyden vuoksi layover Dohassa kumpaankin suuntaan olisi vienyt liikaa aikaa, ja lippujen hinnatkin ehtivät nousta, ennen kuin matka oli lyöty lukkoon. Jos aikaa on enemmän, tämä on varmasti mielenkiintoinen reitti, koska samalla voi katsastaa Dohan ilmaisella turistiviisumilla.

Turkish Airlinesin reitti Istanbulin kautta Kathmanduun lienee tällä hetkellä edullisin (pulitimme omista lipuistamme ensi tammikuuksi 530€/hlö). Edellisellä kerralla 3 vuotta sitten lennot olivat järjestään vähintään 5-8 tuntia myöhässä, ja parin tunnin vaihtoyhteys paluumatkalla ei todellakaan toteutunut, mistä seurasi melkoista sähellystä Istanbulissa pitkin yötä ja melkein vuorokauden myöhästyminen alkuperäisestä aikataulusta. Lentoaikataulua on sittemmin korjattu, ja ainakin FlightRadarin mukaan Istanbul-Kathmandu –lennot ovat pysyneet viime aikoina lähes aikataulussa. (Paluumatkalle ei enää edes tarjota 2h vaihtoa, vaan odotusta Istanbulissa on suosiolla 14h… Toivoa siis on ehtiä oikealle paluulennolle Suomeen!)

SAAPUMINEN KATHMANDUUN – Tribhuvan International Airport

Kathmandun, ja koko Nepalin ainoa kansainvälinen lentokenttä Tribhuvan International Airport on matala, vaatimaton tiilirakennus. Jos lennon loppuvaiheessa tuntuu yhtään, että pitäisi käydä vessassa, tee se mieluummin lentokoneessa kuin lentokentällä! Lentokoneen vessa on nimittäin takuuvarmasti siistimmässä kunnossa kuin lentokentän. (Vinkki: omat vessapaperit ja käsidesi käden ulottuville jo tässä vaiheessa!)

Saapumisaulassa kaikkien tulee täyttää viisumihakemus. Pari passikuva olisi hyvä olla myös mukana (aulassa on valokuvausautomaatti, jos kuvat ovat unohtuneet). Viisumivaihtoehtoja on kolme: 15 (25 USD), 30 (40 USD) ja 100 (100 USD) päivää. Maksuksi suositellaan Yhdysvaltain dollareita, mutta olen joka kerta varmuudeksi vaihtanut jo saapumisaulan rahanvaihtopisteessä pienen määrän Nepalin rupioita (ko. valuuttaa ei voi vaihtaa ulkomailla). Viisumimaksun lisäksi nimittäin heti odotusaulassa parveilevat laukunkantajat pyytävät käsi ojossa tippiä saatuaan hipaista laukkuasi, joten pieniä hiluja on hyvä olla käsillä.

Ruumasta tulevien laukkujen metsästys voi olla mielenkiintoinen operaatio (tiedot ovat toki 3 vuotta vanhoja, parhaassa tapauksessa systeemi on saattanut kehittyä – päivitän tämän tiedon tammikuun lopussa!). Matkalaukkuhihnoja on parissa eri aulassa, mutta missään ei kerrota, mitä laukkuja niihin saapuu. Me jakauduimme kahteen porukkaan valvomaan kumpaakin hihnaa, ja sieltähän ne laukut saapuivatkin, kahteen eri aulaan, kaiken maailman nyyttien ja pahvilaatikkojen seassa.

Kaiken tämän jälkeen seuraa astuminen kaaokseen ja kakofoniaan: lauma autokuskeja, laukunkantajia, oppaita sun muuta porukkaa velloo lentokentän ulko-ovella odottamassa asiakkaitaan. Meidän vaellusoppaamme on onneksi joka kerta ollut vastassa selkeän kyltin kera (suomalaiset on lisäksi aika helppo tunnistaa…), joten emme ole joutuneet pahemmin hätistelemään taksikuskeja. Laukunkantajat yrittävät riistää tavarat käsistä, mutta mikäli apua ei oikeasti tarvitse, kannattaa vaan pitää visusti kiinni kantamuksestaan. Tippiä pyydetään toki jo pelkästä laukun hipaisusta…

Pois lähtiessä meininki on vähintään yhtä sekava kuin saapuessa – porttien yläpuolella olevilla screeneillä saattaa vilkkua ties mitä lentoja, jotka ovat lähteneet jo aikapäivää sitten. Eräällä reissulla löysimme oman koneemme suihkumoottorien äänen perusteella ja suunnistaen portille, joka näytti olevan lähinnä Air Indian juuri laskeutunutta konetta (joka oli viitisen tuntia myöhässä, mutta asiasta ei mainittu missään mitään). Vasta jo koneessa istuessamme kuulimme ensi kertaa vahvistuksen sille, että kyseinen kone oli todella lähdössä Delhiin. Hyvät hermot, huumorintaju ja tarkkaavaisuus ovat siis valttia Kathmandun lentokentällä!

VAELLUSMATKAN ORGANISOINTI  JA AJANKOHTA

Parhaat ajankohdat vaelluksille Nepalin suosituimmilla alueilla ovat kevät (maalis-toukokuu) ja syksy (syys-marraskuu). Silloin alemmilla korkeuksilla on kesäisen lämmintä, ja korkeat yli 5000-metriset solat ovat ylitettävissä.  Talvisin (joulu-helmikuu) turisteja on vähemmän, mutta sää on tilastollisesti kaikista sateettomin, joskin tietysti kylmä riippuen reitin korkeudesta. Talvisin useat vaellusreitit on mahdollisesti suljettu, koska trekkaajien harvalukuisuuden vuoksi majataloja ei kannata pitää auki paikoissa, joissa ei ole ympärivuotista asutusta. Myös korkeat solat saattavat olla niin lumisia, ettei niiden ylitys onnistu. Kesällä (kesä-elokuu) haasteena on monsuuni, jonka aiheuttamat rankkasateet aiheuttavat maanvyöryjä, teiden kulkukevottomuutta ja pilvisiä maisemia. Kesä on kaikista hiljaisin kausi vaelluksen kannalta, ja jotkut Tiibetiin rajoittuvat alueet (Dolpa, Mustang) ovat jopa parhaimmillaan kesällä, koska monsuuni ei yllä näille kuivan karuille seuduille. Alueille pääseminen voi kuitenkin olla haastavaa teiden huonokuntoisuuden vuoksi.

Huippusesongin miinuspuolena on ruuhka poluilla ja majapaikoissa. Reittivaihtoehtojen vähyydestä huolimatta olen tykästynyt talvivaeltamiseen, koska silloin saa melko varmasti nauttia kirkkaasta säästä ja omasta rauhasta, eikä trooppisia jättihyönteisiäkään ryömi pakkasessa!

Kaikkina vuodenaikoina on ennen kansainvälistä lentoa suositeltavaa jättää  ainakin yksi ylimääräinen varapäivä siltä varalta, että joku osa matkasta viivästyy luonnonolojen tai sairastumisen vuoksi. Välillä myös mielenosoitukset saattavat tukkia teitä, joskus maanvyöryt ja rankkasateet estävät etenmisen. Kelloa ei siis pahemmin kannata tihrustaa.

OPAS VAI EI?

Ensimmäisen kerran matkustin Nepaliin Mandala Travelin organisoimassa ryhmässä (Annapurna Circuit –retki). Suomesta opastettuja vaellusmatkoja Nepaliin tekee myös Aventura sekä muutama muu matkatoimisto. Etenkin ensimmäisellä Nepalin-matkalla kokonaan valmiiksi järjestetty retki oli miellyttävä, kun ei tuntenut vielä maan tapoja. Seuraavat kaksi kertaa buukkasin vaellusmatkan oppaineen ja kantajineen suoraan nepalilaiselta matkatoimistolta, Royal Mountain Travelilta. Se on yksi Nepalin suurimmista trekkausfirmoista, ja tekee yhteistyötä useiden eurooppalaisten matkatoimistojen kanssa. Royal Mountain Travel on myös kansainvälisesti palkittu kestävää kehitystä tukevan matkailun edistämisestä. Henkilökuntaa koulutetaan jatkuvasti niin ensiapu- ja pelastustaidoissa kuin tarkan vaellus- ja vuoristo-opaskoulutusjärjestelmän kautta. Palvelu on joka kerta ollut loistavaa, ja sähköpostilla sovitut asiat ovat aina toteutuneet ilman hämminkiä.

Nepalissa voi vaeltaa omatoimisestikin, joskin muutamien epäonnisten luonnonkatastrofien jälkeen (mm. lumimyrsky Annapurnan vuoristossa muutama vuosi sitten) Nepalin hallitus on suositellut oppaan palkkaamista kaikille trekeille. Joillekin alueille opas on myös pakollinen. Mikäli paikallinen opas sattuu olemaan hyvä (kielitaitoinen ja tehtäväänsä koulutettu), hänen seurassaan vaelluksesta saa monin verroin enemmän irti kuin ilman opasta. Oppaan ja kantajan palkatessaan tukee myös paikallista taloutta, joka maanjäristyksen jälkimainingeissa kaipaa yhä kipeästi turismia tulonlähteenä.

Thamelissa, Kathmandun turisti-kaupunginosassa, riittää tarjontaa vaellusmatkatoimistoista, joten useat vapaammalla aikataululla matkustavat ottavatkin oppaan vasta paikan päältä. Tarjonta on kuitenkin kirjavaa, eikä random-oppaan ammattitaidosta voi olla varma, ellei satu olemaan suosituksia tuttavilta kyseisestä oppaasta tai matkatoimistosta. Vasta Nepalissa organisoitu vaellus voi toki tulla halvemmaksi, kuin etukäteen buukattuna. (Omakohtaista kokemusta minulla ei tästä ole – kommentoi jutun loppuun, jos olet järjestänyt vaellusoppaan vasta Nepalissa! )

Ajatus kantajasta saattaa aluksi tuntua jotenkin röyhkeältä, siirtomaahenkiseltä ja alentavalta paikallisia kohtaan. Kantajan ammatti on kuitenkin arkipäivää Nepalissa johtuen maan vuoristoisuudesta ja hankalakulkuisuudesta. Mitä kummallisimpia asioita joudutaan väkisinkin kuljettamaan jalkapatikassa vuoristopoluilla, ja turistien kamppeet ovat näistä vähäisimpiä. Paikallisten työllistäminen on hyvä tapa auttaa köyhää maata. Vaellusretkien kantajilla on myös etenemismahdollisuus urallaan: kun on toiminut aikansa kantajana, harjoittanut englantiaan turistien kanssa ja samalla tutustunut vaellusreitteihin, on mahdollista kouluttautua vaellusoppaaksi, ja siitä eteenpäin vielä vuoristo-oppaaksi. Vaellus- ja vuorikiipeilyoppaat ovat arvostettuja ja hyvin toimeentulevia ammattilaisia.

PALJONKO VAELLUSMATKA MAKSAA?

Eräällä matkalla vertailimme amerikkalaisen matkailijan kanssa vaellusmatkojemme hintoja. Me olimme maksaneet koko Nepal-osuudesta könttäsumman matkatoimistolle – se sisälsi kaikki majoitukset Kathmandussa ja Pokharassa sekä vaelluksen aikana, vaellusluvat, yksityiset autokyydit Nepalin sisällä ja oppaiden sekä kantajien palkat ja vakuutukset. Ainoastaan ruuat ja tipit tulivat könttäsumman päälle. Amerikkalaisnainen oli palkannut halvimman löytämänsä oppaan, tosin ihan tunnetusta matkatoimistosta, mutta opas ei osannut juuri lainkaan englantia, koska hän oli virallisesti vain kantaja eikä kouluttautunut oppaaksi. Hintaan ei sisältynyt vaelluksen aikaisia majoituksia eikä autokyytejä, joten amerikkalainen joutui aina uuteen kylään saavuttuaan ensi töikseen koluamaan kaikki majapaikat läpi ja tinkaamaan itselleen sopivan diilin. Vaelluksen päätteeksi hän yritti metsästää taksia päästäkseen takaisin Pokharaan siinä missä meidän oppaamme oli soittanut ilmastoidun jeepin kuskeineen valmiiksi paikalle kännykällään. Amerikkalaisnaisen retken hinta oli lopulta melkoisesti tyyriimpi kuin meidän matkamme.

Suurtenkaan matkatoimistojen nettisivuilla ei välttämättä ole näkyvissä vaellusmatkojen hintoja, koska muuttujia on niin paljon: ryhmän koko ja Nepalin sisäisten matkojen pituus sekä kulkuväline vaikuttaa matkan hintaan eniten. Kun vaellusmatkan buukkaa luotettavan matkatoimiston kautta, sovitaan kaikki yksityiskohdat sähköpostilla etukäteen. Isommat matkatoimistot hoitavat vaelluslupien hakemisen valmiiksi (niitäkin varten mukaan pitää ottaa pari ylimääräistä passikuvaa). Joillekin rajoitetuille alueille vaellusluvat ovat kalliita (jopa 100e tai yli), mutta suosituimmille reiteille vain noin 20-25e luokkaa. Reitistä annetaan yleensä matkatoimiston puolesta ehdotus, mutta olen jokaisella omatoimimatkalla pyytänyt muutoksia (lähinnä lisäpäiviä) reittiin.  Heti maahan saavuttuamme matkatoimiston vastuuhenkilö on ollut vastassa meitä hotellilla, ja olemme pitäneet hänen kanssaan palaverin ja maksaneet samalla koko sovitun hinnan käteisellä.

Kun oppaan lisäksi mukaan tulee kantajia, retken hinnoittelu menee karkeasti niin, että koko seurue jakaa oppaan hinnan, ja lisäksi kantajia tulee yksi per kaksi vaeltajaa (yksi kantaja siis kantaa kaksi laukkua). Näin ollen yhden- ja kolmen hengen ryhmän hinta on suhteessa kallein, ja parilliset määrät retkeilijöitä tulevat halvemmiksi. Kun ryhmän koko ylittää kuusi henkeä, mukaan tulee vielä apuopas. Tea house –majataloissa on yleensä kahden hengen huoneet. Jos reitillä ei ole majataloja koko ajan, mukaan palkataan vielä kokki ja lisää kantajia, jotka hoitavat telttojen ja muiden ylimääräisten varusteiden kantamisen. Matkan päätteeksi oppaalle ja kantajille annetaan kirjekuoressa juomarahat koko seurueelta.

Esimerkkejä hinnoista Royal Mountain Travelin kautta (sis. Nepalin sisäiset matkat yksityisjeepillä, oppaan ja kantajien palkat ja vakuutukset, kaikki majoitukset ja vaellusluvat):

8 päivän vaellus + 3 yötä Kathmandussa (Langtang National Park, Kyanjin Gompa) 3 hengen ryhmässä (1 opas, 2 kantajaa): noin 650€/hlö (v. 2013)

10 päivän vaellus + 3 yötä Kathmandussa + 2 yötä Pokharassa (Poon Hill, Annapurna Base Camp) 2 hengen ryhmässä (1 opas, 1 kantaja): noin 800€/hlö (v. 2014)

11 päivän vaellus + 2 yötä Kathmandussa + 2 yötä Pokharassa (Mardi Himal, Ghandruk, Poon Hill) 3 hengen ryhmässä (1 opas, 2 kantajaa): n. 800€/hlö (v. 2018)

ENNEN VAELLUSTA

Vaellusmatkalle on hyvä varautua muutamin seikoin. Riippuen reitin vaativuudesta jalkalihaksia kannattaa alkaa totuttaa ylämäkiin ja portaisiin hyvissä ajoin! Etenkin Annapurnan vuoriston eteläpuolisilla reiteillä tasaisia (tai edes loivia) kohtia ei juuri ole, joten pohkeet ja polvet saattavat olla kovilla. Hyvästä aerobisesta kunnostakaan ei ole haittaa, mutta mikään huippu-urheilija ei tarvitse olla pystyäkseen vaeltamaan mukavasti Himalajalla. Vuoristotaudin mahdollisuus on otettava huomioon, joten hidas eteneminen varsinkin yli 3000 metrin korkeudessa on valttia.

Matkavakuutuksen kattavuuskin kannattaa selvittää etukäteen. Tällä kertaa matkaseurani huomasi yllätyksekseen, että hänen vakuutuksensa ei kata reissuja, joissa oleillaan ”asumattomalla alueella”. Kun tätä epämääräistä termiä selvitettiin, määrityksenä oli, että ”majapaikan viereen tulee päästä autolla”. Noh, Himalajallahan asuu porukkaa kuin pipoa, mutta autolla siellä ei kyllä ajella, joten kaveri vaihtoi saman tien vakuutusyhtiötä. Joissakin vakuutuksissa on myös korkeusmetrirajoitus, vaikka ei vuorikiipeilyä harrastettaisikaan.

ROKOTUKSET JA LÄÄKKEET

Ennen matkaa kannattaa huolehtia rokotukset kuntoon. Olen normaalien matkailijarokotusten lisäksi tavannut ottaa lavantautirokotteen, vaikka se ei ole aivan välttämätön. Vuoristoseudulla ei ole malariaa, mutta mikäli Nepaliin matkustaa monsuuniaikaan ja viipyy eteläisellä Terain alueella, malarian mahdollisuuskin on hyvä selvittää.

Tykkään varautua reissuun mieluummin liian suurella määrällä lääkkeitä, kuin laskea tuurin varaan. Reseptilääkkeitä saa kuulemma halvalla Kathmandusta, mutta tiukan aikataulun vuoksi en ole koskaan jättänyt lääkkeiden hankkimista Kathmanduun, vaan olen hommannut kaiken tarpeellisen jo Suomessa. Matkakassistani löytyy Nepalin-vaelluksilla seuraava arsenaali:

KÄSIKAUPPALÄÄKKEET

• parasetamoli
• ibuprofeeni
• avaava nenäsuihke (Otrivin tms.)
• maitohappobakteereja
• Precosa (vatsavaivoihin)
• Imodium
• Osmosal
• laastaria
• rakkolaastaria (paljon!)
• Ideal-sidettä
• urheiluteippi
• Basibact –voide
• hydrokortisonivoide
• silmänkosteustippoja
• kosteuttava nenäsuihke (vuoristoilma on todella kuivaa!)
• kuumemittari

RESEPTILÄÄKKEET

• ciprofloksasiini (tai muu yleisantibiootti)
• Ödemin (nykyään myös Suomessa kauppanimellä Diamox, vuoristotaudin ehkäisyyn)
• Duact / Aerinaze (tai muu limakalvojen turvotusta helpottava lääke)
• Litalgin (kipulääke vatsatautiin, jossa tulee kovia vatsakramppeja)
• Flagyl (alkueläinten aiheuttamaan vatsatautiin)

VAELLUKSEN AIKANA – majoitus ja ruokailu

Majoituksen taso riippuu Nepalissa paljon alueesta, jolla oleillaan. Korkeatasoisinta majoitusta on tarjolla suosituimmilla Everestin ja Annapurnan alueilla. ”Korkeatasoinen” tässä yhteydessä merkitsee siis lähinnä sitä, että ympärillä on seinät, katto ja sänky, jossa jonkin sortin patja. Parhaissa majataloissa saattaa olla myös privaatti vessa, yleensä kuitenkin yhteisvessa (kyykkymallia). ”Suihkuna” mainostetaan jos jonkinmoisia pesumahdollisuuksia – useimmiten suihku on pienestä letkusta tai hanasta lirittävää kylmää vettä.

Majataloista löytyy myös yhteinen ruokailutila, jossa aikaa vietetään muutenkin. Lämmitystä löytyy ainoastaan yhteistilasta pienen kamiinan muodossa – lämpöeristystä ei nepalilaisissa rakennuksissa ole. Makuuhuonelämpötilaennätyksemme tähän mennessä on -8c! Hammastahnat, elektronisten laitteiden akut ja vesipullot on hyvä sijoittaa makuupussin sisään, mikäli haluaa pitää ne käyttövalmiina aamuun asti.

Makuuhuoneita matkan varrelta:

Asutummilla seuduilla teetupia ja kyliä putkahtelee muutaman tunnin välein, joten ruokataukoja on helppo pitää. Kun mennään syrjäseuduille, omaa evästä ja vettä on hyvä olla mukana. Ruokalistat ovat suunnilleen samat joka puolella: tarjolla on nuudeliannoksia, jonkin sortin perunakeittoja sekä perinteistä dal bhaat’ia (linssikeittoa, riisiä, kasviscurrya ja pikkelsiä). Asutuilla seuduilla ruokavaihtoehtoja on enemmän kuin korkealla (jopa pizzaa ja omenapiirakkaa!), jossa ei mahdollisesti asu ketään vaan ruuat on kuskattu majataloon ainoastaan turisteja varten. Jos mielii retken aikana herkkuja (suklaapatukoita tms.), ei ole huono idea hommata niitä jo Kathmandusta, jossa ne maksavat murto-osan  vuoristomajojen hinnoista.

Nestettä on hyvä nauttia paljon: kuivassa vuoristoilmassa kehosta haihtuu huomaamatta yllättävän paljon nestettä, vaikka kylmässä ei kovasti hikoilisikaan. Lisäksi kunnollinen nesteytys ehkäisee vuoristotaudille altistumista. Ensimmäisellä matkalla meitä ohjeistettiin juomaan vähintään 4 litraa päivässä. Taukoja kannattaa pitää paljon, ja teetuvissa pysähtyessä on mukava nauttia kuumaa juotavaa. Listalta löytyy aina ainakin musta tee, sitruunatee, inkivääritee ja nepalilainen chai masala –maitotee. Hauska yksityiskohta on teekannujen kokoluokitus: ”small pot” on noin puolitoistalitrainen termoskannu, ”medium pot” kolme litraa ja ”big pot” viisi litraa!

Ruoka-allergioista kärsivien on hyvä tiedostaa, että majatalojen keittiöt ovat hyvin alkeellisia, eikä ruokia voi vaatia valmistamaan tietyllä tavalla (mm. lihattomana, gluteenittomana…). Periaatteessa lihaa on hyvä välttää heti kaupungista lähdettyä, koska kylmäsäilytystiloja lihalle ei vuoristokylissä ole, mutta jos eläin on selvästi vasta teurastettu, lihankin syöminen (hyvin kypsennettynä) on turvallista. Kun kana kerran on pistetty päiviltä, sen osia saatetaan sitten ripotella eri ruokiin, vaikka listan mukaan ruoka olisikin kasvisruoka. Mikäli olet erityisen tarkka ruokavaliostasi, kannattaa mukana kuljettaa hätävarana omia kuivaruokia.

Vuoristomajojen ruuat eivät ole mitenkään mausteisia, joten tulisuutta ei tarvitse pelätä. Korkealla vuoristossa ongelmana saattaa olla ruokahalun katoaminen (tosin allekirjoittaneelle on joka kerta käynyt päinvastoin – housut kiristävät jo puolivälissä matkaa!), minkä vuoksi jotain mieluisaa ja helposti syötävää välipalaa on tosiaan hyvä kuljettaa mukana. Ainoastaan Langtangin alueella kadotin ruokahaluni lähinnä sen vuoksi, että ruokalistat olivat vieläkin vaatimattomammat kuin Annapurnalla: kun oli viikon syönyt perunaa, leipää ja paistettua munaa, alkoi nähdä unia tuoreista vihanneksista ja hedelmistä. Olenkin sen jälkeen varmuudeksi kuljettanut mukana paria pientä säilykehedelmätölkkiä, jotka ovat tiukan paikan tullen pelastaneet energiavajeelta!

VARUSTEITA

En ole kevytretkeilijä myöskään Nepalissa, koska olen mukavuudenhaluinen varusteiden suhteen. Monella foorumilla mainitaan, ettei Nepalissa vaeltamiseen tarvitse erityisiä varusteita – tämä onkin totta niin kauan kuin sää pysyy lämpimänä ja hyvänä. Keli voi kuitenkin muuttua mihin aikaan vuodesta tahansa todella huonoksi, joten varautuminen pahimpaan kyllä maksaa itsensä takaisin!

Kathmandun pikkukaupoista saa kaiken sortin varustetta edullisesti, mutta laadulla ei sitten ole taetta (muutamilla kansainvälisillä merkeillä on tosin brand storet, joista saa aitoa kampetta, mutta hinnatkin ovat sitten sen mukaiset). Tärkeimmät varusteet on parasta tuoda jo kotoa.

Jos käyttää apuna kantajia, henkilökohtainen painoraja per vaeltaja on 15kg. Kantaja kantaa siis 2 x 15kg varustekassia, ja omassa päivärepussa (mieluiten n. 30l) kannetaan päivän aikana tarvittavat varavaatteet ja eväät. Normaaleja matkatavaroita ja vaatteita en nyt erikseen listaa, mutta tässä muutamia varusteita, joita ilman en lähtisi Himalajalle:

• vessapaperi (hanki jo Suomesta! Nepalilainen vessapaperi hajoaa käsiin kuivanakin. Vessapaperia ei saa heittää pöntönreikään – tai siis pönttöähän ei ole, vaan reikä lattiassa – vaan aina roskakoriin.)
• otsalamppu + varapattereita (majatalojen omat valot saattavat olla todella himmeät, ulkona ei valaistusta)
• munalukkoja (majatalojen lukkosysteemit saattavat olla toimimattomat)
• makuupussi (mieluummin liian lämmin kuin liian kylmä)
• jonkin sortin makuualusta (majatalojen sängyissä on kyllä patjat, mutta yleensä liiskaantuneet kovaksi tai kosteat)
• oma tyynyliina (majataloissa saattaa olla tyynyjä, mutta tyynyliinoja ei välttämättä ole toviin vaihdettu)
• retkipyyhe (peseytymismahdollisuudet ovat  niukat, pieni pyyhe varmuudeksi)
• kosteuspyyhkeitä paljon (peseytymisveden puuttuessa tai sen ollessa jäässä hyvä keino puhdistautua)
• hyvät aurinkolasit
• venytettävät jääpiikit kenkiin (jäätä on jossain vaiheessa poluilla kuitenkin, jos kipuat yli 4000 metriin)
• vaellussauvat
• Nalgenen 1l juomapulloja 2 kpl (vaikka vettä saa usein matkan varrelta, toisessa pullossa voi pitää vettä desinfioitumassa ja toisesta juoda)
• vedenpuhdistustabletteja ja/tai SteriPen (puhdistettua vettä myydään useilla retkeilyalueilla, mutta olen varmuudeksi steriloinut veteni vielä kertaalleen…)
• vahvaa aurinkorasvaa +50 SPF (aurinko polttaa kummasti korkealla, myös keskellä talvea)
• ylimääräinen, tarpeeksi iso pussukka Nepalin rahalle (rahanvaihtopisteestä saa yleensä pieniä seteleitä, ja niitä onkin sitten PALJON, joten melkoiseen tuohikasaan saa varautua!)
• varavirtalähteitä (majataloissa on pistokkeita, mutta niitä ei riitä jokaiselle sähkölaitteelle joita retkeilijät haluavat ladata; sähkön käytöstä peritään yleensä pieni maksu)
• ilmastointiteippiä (em. sähköpistokkeet saattavat vaatia teippivirityksiä, että oman laitteen töpseli pysyy siinä kiinni)
• monitoimityökalu (ruuvimeisselillä on ollut käyttöä majatalojen ovien lukkosysteemejä korjatessa)
• muovipusseja (kerää omat palamattomat roskasi mukaan, ja heitä pois vasta kaupungissa – jätehuolto on varsin onnetonta ja roskaa luontoa)
• korvatulppia (eläinten metelöinti herättää keskellä yötä tai ihan liian aikaisin aamulla)

  

  

Vaatetuksesta sen verran, että todella kylmään on hyvä varautua korkealla ja talvella, ja kuumaan ja kosteaan alemmissa korkeuksissa vaellussesongin aikaan. Sadetta voi tulla milloin vaan, myös lumen muodossa. Nepalissa pukeudutaan peittävästi, joten hihattomat topit sekä shortsit tai tightsit eivät ilahduta paikallisia (joskin niihin on tietysti vaellusalueilla totuttu). Merino on materiaalina näppärä, koska se ei ala haista niin nopeasti. Vaikka vaatteitaan vaelluksen aikana pesisikin, ne eivät todennäköisesti ehdi missään vaiheessa kuivua, joten pyykkäämisen varaan ei kannata laskea. Tässä kuitenkin muutama tärppi, jotka pakkaan aina itse mukaan:

• untuvatakki (kevytuntuvatakki riittää alle 3000 metrissä lämpiminä vuodenaikoina)
• villa- tai fleece-kerrasto
• Crocsit (majataloissa käytetään kenkiä sisälläkin, ja erityisesti vessakäynneillä on hyvä olla jotkut helposti huuhdeltavat tossut, koska nepalilaisvessojen reikään lattiassa saattaa olla hankala sihdata…)
• normaali suomalainen talvivarustus: pipo, hanskat (ota useita, jos osa kastuu), kauluri
• tarpeeksi paljon hyviä ja hiertämättömiä vaellussukkia
• hyvät vaelluskengät (jotkut tykkäävät varrettomista, minä suosin varrellisia niin nilkat eivät muljahtele epätasaisilla poluilla)
• kuorivaatteet (sataa voi lähes koska vaan, hyvät kuorivaatteet suojaavat myös kovalta tuulelta)
• lumisäärystimet (jos kulkee korkealla tai talvella, lunta voi olla paikoin todella paljon – jouduimme erään kerran avaamaan polun puolitoistametriseen hankeen)
• untuvahame (tämä on äärimmäisen miellyttävä lisä untuvatakkiin, kun iltaisin istuskellaan hyytävän kylmässä yhteistilassa)

HUOMIOITA TAPAKULTTUURISTA

Nepalilaisten kanssa on suomalaisena helppo tulla toimeen: etenkin vuoristoseutujen ihmiset ovat hiukan ujoja, syrjäänvetäytyviä ja hiljaisia, mutta hyvin sydämellisiä ja ystävällisiä. Äänekäs keskustelu tai julkinen riitely ei kuulu käytöstapoihin, ei myöskään julkinen tunteiden osoitus esimerkiksi vastakkaista sukupuolta kohtaan.

Tervehtiminen tapahtuu Nepalissa sanomalla ”namaste” ja laittamalla kämmenet yhteen leuan alle. Kiitokseksi voi sanoa englanniksi ”thank you” – sanakirjoista löytyvä nepalinkielinen ”dhanyabad” on hyvin virallinen, eikä lainkaan puhekielessä käytettävä ilmaus, joten sen sanottuaan saa osakseen lähinnä tirskuntaa.

Turismi on maan tärkein elinkeino, joten ulkomaalaisista pyritään pääsääntöisesti pitämään mahdollisimman hyvää huolta. Kaupungeissa kohtaa jonkin verran kerjäämistä, mutta ei mitään niin aggressiivista kuin vaikkapa Intiassa. Kerjääminen ei kuitenkaan kuulu varsinaisesti nepalilaiseen kulttuuriin, joten siihen ei kannata rohkaista. Vuoriseuduilla turistit ovat totuttaneet lapsia kerjäämään makeisia (”chocolate” tarkoittaa nepalilaisten mielestä kaikkea makeaa, ei vain suklaata), mikä on todellinen karhunpalvelus: lasten hampaat reikiintyvät nopeasti, eikä hammaslääkääriin pääsy useinkaan ole mahdollista, joten älä anna lapsille karkkia, vaikka he kuinka suloisesti pyytäisivät! Lapsia voi ilahduttaa vaikka ottamalla heistä valokuvia, ja näyttämällä niitä heille kameran näytöltä.

Useimmissa kaupoissa ja takseissa on tapana tinkiä hinnoista. Kovin suuri operaatio se ei silti ole – yleensä voi ehdottaa myyjälle vaikka noin 30% alempaa hintaa kuin lähtöhinta, ja yleensä homma on sillä selvä.

Turistit nähdään rikkaina ja etuoikeutettuina, mitä he ovatkin. Kun matkailija kaivaa kiiltävän kameransa ja alkaa kuvata itseään viisi kertaa isompaa lastia raahaavaa kantajaa, kuvauksen kohde ei todennäköisesti ilahdu. Olen kerran saanut melkoiset huudot, kun yritin pitkän matkan päästä mahdollisimman huomaamattomasti kuvata vanhaa naista, joka kantoi kuormaa otsapannallaan. Hän oli tapahtumasta raivoissaan. Ehkä minäkään en haluaisi tulla ikuistetuksi jonkun ulkomaalaismatkailijan muistikortille hikisenä ja likaisena…

Nepalin vallitseva uskonto on hindulaisuus (80%), mutta vuorilla buddhalaisuus on vallitsevana uskontona. Nepalilaiset ovat hyvin suvaitsevaisia uskonasioissa, tosin hindutemppeleiden pyhimpiin osiin ei päästetä ei-hinduja. Useat temppelit ovat samaan aikaan hindulaisia ja buddhalaisia. Vuoristossa törmää usein mani-rukousseiniin tai rukousmyllyihin, joihin on kaiverrettu pyhiä tekstejä. Seinät ja rukousmyllyt pitää aina ohittaa niin, että ne jäävät oikealle puolellesi. Myllyjä voi myös ohikulkiessa pyöräyttää oikealla kädellä.

Nepal on konservatiivinen monessa suhteessa. Vaikka turisteihin on totuttu, peittävä pukeutuminen (hartiat ja polvet peittävä asu) on suotava. Nepalilaiset itse eivät kuitenkaan kysyttäessä huomauta länsimaisten liian avarasta pukeutumisesta kohteliaisuussyistä. Ihoa nuolevat leggingsit tai kireät topit antavat riettaan kuvan, vaikka näitä tietysti poluilla näkee. On parasta pyrkiä kunnioittamaan maan kulttuuria, koska silloin häiritsee paikallisia mahdollisimman vähän eikä saa osakseen epätoivottua huomiota. Värikkääseen kurta suruwal -tunika-asuun pukeuduttuani olen saanut erityisen hyvää palvelua, ja hinnoista tinkaaminenkin on onnistunut paljon helpommin!

Tämä artikkeli saa päivitystä tammikuun lopulla, kun palaan seuraavalta Nepalin-matkalta. Kerro kommenteissa omat vinkkisi Nepalissa vaeltamiseen! 🙂