
Karlstadtoppen – vuoren huipulla Huippuvuorilla
Koko luontoseikkailumme oli sujunut niin täydellisesti tähän asti, että melkeinpä odotin vähintään sadetta tai muuta ikävää viimeiseksi retkipäiväksi.
Koko luontoseikkailumme oli sujunut niin täydellisesti tähän asti, että melkeinpä odotin vähintään sadetta tai muuta ikävää viimeiseksi retkipäiväksi.
Olisin voinut jäädä Hilleen asustelemaan vaikka viikoksi, niin miellyttävältä kylä vaikutti. Oli kuitenkin käveltävä vielä pari tuntia Nayapulin kylään, jossa autokyyti Pokharaan …
Tänään oli määrä laskeutua Mardi Himalin harjanteelta Modi Khola -joen toiselle puolelle Jhinun kylään. Tästä eteenpäin seuraisimme Poon Hill Trekkiä. Ennakkosuunnitelmista poiketen …
Olin väijynyt ikkunaverhon raosta liekkimerta vartin välein, eikä nukahtaminen ollut helppoa. Vihdoin liekit näyttivät kuitenkin pientä laantumisen merkkiä, joten uskaltauduin sänkyyn. Juuri, …
Mardi Himalin vaellusreitti kulkee osan matkasta vuorenharjanteen päällä. Upeiden ja esteettömien näkymien äärelle päästiin kuitenkin vasta Low Campin jälkeen, kun saavutimme puurajan. …
Seuraavana aamuna maa oli kuurassa. Yöllä oli siis ollut pakkasta, vaikka makuuhuoneessa pysyttiin vielä plussan puolella. Lähdimme kiipeämään yhä ylöspäin, päivän etappina …
Pinnistimme itsemme ylös auringon noustessa kello 6:45. Tiukkaa se teki, mutta auringonnousunäkymät majatalomme katolta vuoden 2018 ensimmäisenä aamuna olivat kesken unilta heräämisen …
Neljä vuotta on pitkä aika olla käymättä Nepalissa. Edellinen matka-aikomus oli kaksi vuotta sitten, mutta maanjäristys muutti suunnitelmat. Nyt oli aika korjata …
Seuraavaa Nepalin-matkaa odotellessa on hyvä muistella, mitä kaikkea Nepalissa reissatessa tulikaan ottaa huomioon. Tämä vaikeakulkuinen vuoristomaa lumoaa paitsi luonnonkaudella, myös värikkäällä ja vaihtelevalla kulttuurilla. …
Sain tänä kesänä toteuttaa Hokkaidossa kaksi asiaa, joista olen haaveillut pitkään: kokeilla SUP (stand up paddling) –lautailua sekä kiivetä upean Hokkaidon Fuji-vuoreksi …
Tänä kesänä pysyttelin lähes kokonaan British Columbian puoleisilla Kalliovuorilla. Albertan ja British Columbian raja halkoo Kalliovuoria suurta vedenjakaa (Continental tai Great Divide) …
Ettei Kanadan-matka olisi käynyt fyysisesti mitenkään helpoksi, olivat paikalliset tuttavani päätteet viedä minut leppoisan Mt. Assiniboine-vaelluksen jälkeen Mount Niles’in huipulle Yohon kansallispuistoon. …
Yöllisiä yllätysvieraita Rentous illan saunomisesta katosi viimeistään illan hämärtyessä, kun telttojemme kupeeseen raahusti kaksi yhdysvaltalaista miestä, jotka olivat pyörtymisen partaalla uupumuksesta. Toinen …
Eipä puuttunut luontokokemuksia seuraavilta parilta päiviltä, jotka vietimme Mount Assiniboinen kupeessa. Toisen päivän ohjelmana oli kävelyretki Wonder Pass –solalle, josta näkymät avautuivat …
Viime vuonna näin ensi kertaa vilauksen Mount Assiniboine -vuoresta: seisoimme ystäväni Sadun kanssa Harveyn solalla Banffin kansallispuistossa ja tuijotimme kaukana siintävää uljasta, …
Kaukana kaikesta, kuninkaallisten vuorten juurella, oli hiljaista. Eipä tullut silti teltassa paljon nukuttua: sade piiskasi välillä telttakangasta, ja aavistuksen kaltevalle pinnalle sijoittuminen …
Tämänkesäisestä Kalliovuorten-matkasta muodostui, jos mahdollista, vieläkin retkeilypainotteisempi kuin aiemmista Kanadan-reissuistani.
Aamulla olikin taas pilvetöntä, joten lähdimme kiipeämään jäistä polkua pitkin kohti Machapuchare Basecampia. Mukanamme kulkivat myös uusi huonetoverimme Diana sekä hänen …
Niin siinä taas kävi, että sopivan raon tullessa matka suuntautuu jälleen kohti Himalajaa. Viimekesäisen Ladakhissa pistäytymisen jälkeen kaipuu Nepaliin osoittautui huomattavan suureksi, …